Alfred J Kwak Uusi sukupolvi: Lomamatka

(Tämä tarina perustuu vuosia sen jälkeen kun Alfredin ja Iiriksen lapset syntyivät ja vuosi sen jälkeen kun he aloittivat koulun, josta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa tarinaa)

Oli kouluvuoden viimeinen päivä. Opettaja neiti Sievänen piti oppilaille viimeisen oppitunnin ennen, kun kello soisi ja kesäloma alkaisi.
"Toivon, että nautitte lomasta ja vietätte vapaa-aikanne järkevästi." neiti Sievänen sanoi oppilailleen "Monella teistä on varmasti suuria suunnitelmia lomaksi." hän oletti.
"On opettaja. Minä ja perheeni menemme maalle pariksi viikoksi." Tess niminen kaniini kertoi viitattuaan.
"Minä menen isän ja äidin kanssa Pariisiin." Manu Harakka ilmoitti.
"Nuo kaikki kuulostavat kivoilta suunnitelmilta." neiti Sievänen sanoi ja juuri sinä hetkenä kello soi ja oli aika lähteä kotiin. Opettaja toivotti oppilaille hyvää kesää ja kehotti heitä pitämään hauska loma.

"Juku, kaikki muut ovat lähdössä jonnekin lomalle." Junior sanoi astuessaan ulos sisariensa kanssa.
"Niin, jopa Nooa sanoi menevänsä isänsä luo Jipponiin tänäkin vuonna." Melody kertoi.
"Miksei me koskaan lähdetä minnekään?" Alfons ihmetteli.
"Siinäpä kysymys." Joonas sanoi, edes hän ei osannut vastata tuohon.
"Olisi kivaa päästä jonnekin kauas." Bram sanoi haaveilevasti.
"Matkustaminen olisi hauskaa." Annakin haaveili.
Kotona lapset kertoivat ystäviensä suunnitelmista ja kysyivät mikseivät he ole koskaan lomailleet.
"No, oli meillä tapana lomailla." Alfred sanoi pohtien hetken.
"Mutta sitten perheeseen tuli kuusi pientä ankanpoikasta, eikä matkustaminen ollut enää helppoa." Iiris selitti.
"Kuusi ankanpoikasta?" Alfons ihmetteli.
"Tarkoittaa meitä." Anna tarkensi veljelleen.
"Mutta mehän emme ole enää pieniä." Melody tokaisi.
"Ja olemme kyllin vanhoja käymään koulua." Joonas sanoi.
"Päästäänkö me jonnekin, kiltti." kaikki kuusi anelivat yhteen ääneen.
Alfred mietti hetkisen ja sanoi lopulta: "Emme ole kyllä lomailleet kunnolla vuosiin. Kesä kuluu turhan nopeasti. Ja maisemanmuutos ei haittaisi."
Niinpä koko perhe päätti, että pian mentäisiin perheen omalle lomamatkalle.
"Minne mennään, minne mennään?" lapset utelivat yhteen ääneen.
"Ajattelin, että vuokraisimme huvilan merenrannalta ja viettäisimme siellä viikon perheen kesken." Alfred kertoi suunnitelmistaan. Lapsista se oli mainio idea ja jokaisella oli jo mielessä mitä ottaisi mukaansa.

Noin viikon päästä kaikki oli jo valmista lähtöön. Kukin oli pakannut omat tarpeelliset tavaransa ja lapset varsinkin olivat tosi innoissaan.
Iiris oli ihan vähäsen huolestunut, koska hän ja Alfred eivät ole ikinä ottanut lapsia mukaan mihinkään matkalle ja nyt koko perhe oli lähdössä ensimmäiselle lomalleen.
"Toivottavasti emme unohtaneet mitään." Iiris sanoi pohtien samalla kun tarkisti laukut Alfredin kanssa.
"Emme toki. Ja vaikka olisimme, niin se ei mahdu mukaan." Alfred sanoi vaimolleen ja lisäsi: "Älä ole huolissasi rakas, tästä tulee mainio loma."
"Uskon sen. Haluan vain olla varma, että kaikki menee hyvin." Iiris sanoi.
Kun perhe saapui juna-asemalle, laukut nostettiin junaan ja pian juna oli valmis lähtöön.
"Toivotan hyvää lomaa." Mauri Myyrä sanoi. Hän oli tullut saattamaan matkailijat junaan. "Pitäkää hauskaa ja olkaa kunnolla junassa." hän lisäsi lapsille.
"Ai pitääkö vain junassa olla kunnolla?" Bram kysyi.
"Ei, vaan koko ajan tietenkin." Mauri naurahti.
"Mutta vaari, sinä sanoit, että junassa pitää olla kunnolla." Alfons sanoi tietämättä, että Bram laski vaan leikkiä.
"Juna lähtee!" kuulutti junailija hetken päästä. Perhe vilkutti Maurille vielä kerran ja istuutuivat alas junan lähtiessä pikkuhiljaa liikkeelle.
"Tästä tulee mahtavaa." Alfons hihkui innoissaan.
"Rakennetaan rannalle iso hiekkalinna." Junior ehdotti.
"Ja leikitään merirosvoja." Bram sanoi.
"Ja kerätään simpukoita." Melody sanoi ja lisäsi: "Anna ja minä voimme tehdä niistä kaulakoruja."
"Joo, se olisi hauskaa." Anna hihkaisi.
"Malttakaahan kun pääsemme ensin perille." Alfred sanoi lapsille "Sitten voitte keksiä mitä tahansa kivaa tekemistä."
Juna puksutti kiskoja pitkin tasaisesti ja maisemat vaihteli pikkuhiljaa. Aluksi lapsista oli hauskaa istua junassa ja katsella ikkunasta maisemia. Mutta ajan kuluessa he kyllästyivät ja sitä paitsi istuminen kävi jo tylsäksi.
"Kylläpä kestää kauan." Alfons huokaisi katsoen ikkunasta puiden suhahtaessa ohi.
"Miten voi olla näin tylsää?" Bram valitti nyrpeänä.
"Milloin olemme oikein perillä?" Melody kysyi Alfredilta.
"Ihan kohta." Alfred sanoi tyynesti.
"Noin sinä sanoit jo noin ties kuinka monen puun ja talon jälkeen." Joonas sanoi luettuaan kirjansa loppuun.
"Minulla on nälkä." Alfons sanoi ja muillakin lapsilla oli jo nälkä.
 Siihen Iiriksellä ratkaisu. Hän oli ennen lähtöä pakannut koriin junaeväitä. Vesiheinäjuustoleipiä, pullon mehua ja omenoita. Eväät maistuivat lapsille mainiosti ja silloin unohtui tylsyys ja nälkä. Heidän huomaamattaan juna pysähtyi oikealle asemalle.
Junasta noustuaan he ajoivat vielä taksilla kohti merenrantaa jossa heidän vuokraama huvilansa oli. 
"Onpa se iso." Melody ja Anna hämmästelivät perheen saapuessa perille.
"Juuri sellainen kun kuvittelin." Junior sanoi innokkaana.
"Mennään heti uimaan." Alfons ehdotti nähtyään meren.
"Malttakaahan nyt." Iiris sanoi. "Ensin meidän on asetuttava taloksi jos aiomme asua täällä viikon."
"Äitinne on oikeassa. Ja jos autatte kaikki niin se käy nopeammin." Alfred sanoi ja innostutti lapsia hommiin. Lapset auttoivatkin tavaroiden purkamisessa ja siivoamisessa, vaikka se ei ollut kovin hauskaa. Piti pyyhkiä pölyjä, lakaista terassi ja putsata matot, mikä oli aika pölyistä puuhaa. Lopuksi jokainen otti laukusta omat tavaransa ja laittoi ne hyville paikoille. 
Huvilan yläkerrassa oli kaksi makuhuonetta, toinen lapsille ja toinen vanhemmille, sekä kylpyhuonekin. Ja alakerrassa oli tilava olotila ja keittiö. Huvilan terassikin oli iso ja siellä oli aurinkotuolitkin.
Kun siivoukset oli tehty, Alfred sanoi perheelleen: "Hyvin toimittu. Nyt täällä on oikein kodikkaan näköistä."
"Joko nyt päästään uimaan?" Alfons kysyi uudestaan hyppien innoissaan.
"Ettekö halua ensin levätä vähän?" Iiris kysyi lapsilta, koska matka ja siivousurakka olivat aika väsyttäviä.
"Emme." lapset vastasivat yhteen ääneen. Heitä ei väsyttänyt ollenkaan. Joten koko perhe menikin samantien rannalle ja lapset riensivät viileään veteen. Alfred ja Iiris asettuivat rantatuoleille rentona katselemaan lasten touhuja.
"Olethan tyytyväinen lomapaikkaan?" Alfred kysyi vaimoltaan.
"Todellakin." Iiris vastasi "Parempaa en olisi osannut odottaakkaan." hän hymyili miehelleen.
Lapsilla oli oikein hauskaa siinä uidessa ja leikkiessä. Melody ja Anna olivat jopa löytänyt jo muutaman kauniin simpukan ja Junior oli tehnyt hienon hiekkalinnan Joonaksen ja Bramin kanssa. Alfons puolestaan sukelteli vedessä ja katseli pienien kalojen uintia. Oli jännää, että vedessä saattoi olla kaikenlaista jännittävää.
"Eiköhän mennä mekin uimaan?" Alfred ehdotti Iirikselle heidän katseltua hetken lasten touhuja.
"Hyvä ajatus." Iiris sanoi ja nousi rantatuolista rientäen miehensä kanssa veteen. Koko perheellä oli hauska päivä rannalla, kunnes aurinko alkoi laskea ja oli aika mennä sisälle laittamaan ruokaa.
Maittavan illallisen jälkeen Alfons kysyi: "Uidaanko taas huomenna?"
"Joo, todellakin." Melody sanoi muiden ollessa samaa mieltä.
"Voisimme tehdä jopa tutkimusretken lähistöllä." Alfred ehdotti lapsille "Se olisi melkein kuin seikkailu."
Koko juttu kuulosti lasten mielestä hauskalta. Sinä iltana mentiinkin ajoissa nukkumaan, että kaikki olisivat aamulla pireitä.

Mutta seuraavana aamuna sattui ikävä muutos. Taivaalle kertyi pilviä ja alkoi sataa rankasti. Lapset olivat hyvin pettyneitä, koska tutkimusretki piti perua, eikä uimisestakaan tulisi mitään.
"Älkääs nyt murjottako, tekemistä on sadepäivillekin." Alfred rohkaisi lapsia piristymään. Heillä olikin, mutta tänään he olisivat halunneet uida ja tehdä muuta kivaa rannalla. Lukeminen kaiket päivät oli jo tylsää heidän mielestä, jopa Joonaksesta.
"Mitä jos tehtäisiin hyvää välipalaa?" Iiris ehdotti. Hän tiesi, että se piristäisi lapsia tällaisina päivinä. Hän kysyi mitä lapset tahtoisivat.
"Hedelmäsalaattia!" kaikki sanoivat yhteen ääneen. Heidän mielestä äidin tekemä hedelmäsalaatti oli maailman paras välipala. Kaikki kuusi saivat auttaa äitiään hedelmäsalaatin teossa. Melody ja Anna kuorivat persikoita Alfredin katsoessa ettivät tytöt leikanneet sormiaan, Alfons ja Joonas kuorivat banaanit, ja Junior ja Bram perkasivat mansikoita. Iiris paloitteli hedelmät ja sekoitti ne isoon kulhoon. Kun herkku oli valmis, kaikki söivät sitä isolla halulla ja tylsyys unohtui taas joksikin aikaa.

Sadetta kesti pari päivän ja se tuntui yltyvän. Tuuli kovasti ja meri aaltoili. Oli jo vaarallista mennä ulos. Kun Iiris oli peitellyt lapset vuoteeseen, hän kurkisti ikkunasta katsoakseen jatkuiko myrsky vielä.
"Äiti minua pelottaa." Melody kuiskasi herättyään ikkunan helinään.
"Ei hätää, äiti on tässä." Iiris lohdutti tultuaan sängyn vierelle.
"En tykkää tästä myrskystä." Melody sanoi ja Iiris myönsi, ettei hänkään pitänyt siitä.
"Ei tämä varmasti kestä kovin kauan." hän arveli ja kehotti Melodya käymään nukkumaan. Melody totteli ja sulki silmänsä. Oltuaan varma, että lapset todella nukkuivat, Iiris meni Alfredin kanssa myös nukkumaan ja kummatkin toivoivat, ettei lasten loma menisi piloille.

Aamulla sade vihdoinkin loppui. Aurinko paistoi ja lokit kirkuivat taivaalla. Auringon valo oli herättänyt Juniorin ensiksi. Hän meni ikkunalle katsomaan kaunista aamua.
"Nouskaa ylös, sade on loppunut." hän sanoi sisaruksilleen. Kaikki olivat iloisia, nyt pääsisi taas ulos.
Silloin Iiris tuli herättämään lapsia.
"Ai olettekin jo hereillä." hän sanoi ja kertoi aamiaisen olevan valmiina.
"Katso äiti, sade loppui." Melody riemuitsi.
"Niin tosiaan onkin." Iiris totesi katsoen ulos ikkunasta.
Aamiaispöydässä Alfred ehdotti lapsille uutta yritystä tutkimusretkelle.
"Nyt on satanut pari päivää, niin kenties löydämme kaikkea hienoa rannalta." hän sanoi innokkaana.
"Ehkä jopa aarteen." Alfonskin arveli.
"Mahdollisesti." Alfred sanoi taputtaen pojan päätä.
Aamutoimien jälkeen koko perhe meni tutkimaan rantaa, joka oli täynnä myrskyn tuomaa roinaa.
"Katsokaa mitä kaikkea myrsky on tuonut." Alfred hämmästeli.
"Kauhea sotku ainakin." Iiris tokaisi päätään pudistaen.
Mutta lapsia sotku ei haitannut. Oli jännää nähdä ranta uudessa muodossa. Nyt ainakin riittäisi tutkittavaa. 
Sillä välin, kun muut tutkivat meren tuomaa hylkytavaraa, Alfons löysi vähän matkan päästä jotain tosi erikoista. Hän löysi pienen luolan! Hän kurkisti varovasti sisään siltä varalta jos joku asui siellä.
"Haloo, onko täällä ketään?" hän huhuili luolalle. Kukaan ei vastannut, joten Alfons uskalsi mennä sisään. Hän katseli ympärilleen ihaillen löytöään ja oli siitä aivan ylpeä.
"Tämä on kuin salainen maja." Alfons ajatteli itsekseen, samalla kun kuuli huutoa: "Alfons, missä olet?"
"Täällä näin." Alfons vastasi kun tuli esiin luolasta ja sanoi "Katsokaa mitä löysin."
Muut tulivat katsomaan luolaa ja heistäkin se oli mahtavan näköinen.
"Sinä löysit hienon löydön." Alfred sanoi pojalle "Olet kuin oikea tutkimusretkeilijä."
"Miksi emme ole löytäneet luolaa aikaisemmin?" Junior ihmetteli katsellen luolan seinämiä.
"Sitä kuulemma löytää kaikenlaista, kun ei kiirehdi." Joonas sanoi veljelleen.
Lapset päättivät yhdessä, että tämä luola olisi heidän yhteinen salaisuus.

Loppuviikko vierähtikin nopeasti ja pian oli aika mennä kotiin päin. Koko perhe passi tavransa ja pian he olivat taas junassa kotimatkalla.
"Oliko teillä hauska viikko? Eikai teitä haittaa, että osa lomasta meni hukkaan?" Alfred kysyi lapsiltaan, kun he istuivat junassa.
"Ei haittaa." Lapset vastasivat. Vaikka sadepäivät olivatkin pitkä veteisiä, loppuloma oli loppujenlopuksi hauskaa. Jokainen oli ehtinyt tehdä mitä halusi. Melody ja Anna olivat tehneet simpukka kaulakorun äidilleen, pojat olivat leikkineet merirosvoa ja seikkaileet. Mutta parasta oli ehdottomasti se, kun Alfons oli löytänyt luolan, jossa he olivat leikkineet loppuviikon.
"Nyt teillä on ensimmäinen lomareissunne takana, ja saitte hyviä muistojakin." Iiris sanoi lapsille lempeästi. Alfred oli samaa mieltä. Hän oli ottanut jopa muutamia valokuviakin, joita lapset saisivat katsella jälkeenpäinkin.
"Voi että tämä lomamatka oli ihana." Melody huokaili maisemien vaihtuessa tutummaksi.
"Vähän harmi, että se on nyt ohi." Alfons harmitteli.
"Kaikki loppuu aikanaan." Alfred lohdutteli "Mutta tiedättehän mitä sanotaan: Poissa hyvä, kotona paras." hän lisäsi hymyillen.
Lapset olivat kyllä samaa mieltä. Retkeily on kyllä kivaa ja jännittävää, mutta on toisaalta hauskaa palata aina kotiinkin.

Pandan Joulukalenteri 2023 luukku 20

 Koristeet esille

Boldcutie oli ottanut koristeet valmiiksi ja odotti kavereitaan saapuvaksi suurtiin koristelutalkoisiin Lämpöjuhlaa varten. Luster Dawn oli itse ostoksilla ja Boldcutie päätti yllättää hänet koristelemalla paikat ennen, kun tämä palaisi takaisin.
"Täältä tullaan." kuului tuttu ääni ovelta. Siellä oli Appleseed, Spirit Smash, Blossom, Garnet ja Creamy Pie. He olivat tuoneet jopa suuren kuusen jota Appleseed veti kelkassa.
"Hienoa, että tulitte." Boldcutie sanoi "Ja onpa hieno kuusi."
"Nyt vaan on saatava se pystyyn." Appleseed sanoi miettien kuinka se onnistuisi.
"Helppo nakki." Blossom sanoi, napsutti sormeaan ja siinä sekunnissa kuusi oli pystyssä ja kiinitettynä kuusenjalkaan.
"Mainiota." Boldcutie sanoi ja neuvoi sitten mitä kukin tekisi talkoissa: "Jospa Spirit laittaisi koristeita korkeisiin paikkoihin, Creamy Pie ja Blossom laittaisi kuuseen karamelleja, Garnet ripustaisi roikkuvia koristeita ja Appleseed auttaisi minua valojen kanssa."
"Entäs minä?" Topaz, Garnetin pikkuveli kysyi. Hänkin halusi olla mukana talkoissa.
"Hmm, jospa toimisit työnvalvojana." Boldcutie ehdotti. Topaz ei ihan tiennyt mitä työnvalvoja tekee. Boldcutie selitti, että Topazin tehtävänä olisi vahtia, että jokainen tekisi osansa ja kaikki menisi hyvin. Topaz piti ideasta.
Niinpä koristelut alkoivat. Spirit ripusti korkeisiin paikkoihin koristenauhoja ja sun muuta hienoa, Garnet ripusti kuuseen kauniita palloja ja misteleitä, Appleseed autteli Boldcutieta laittamaan valot ja Blossom varmisti, ettei Creamy Pie maistellut kaikkia karamelleja. Topaz teki sen mihin pystyi ja välillä auttoi apua tarvitsevia, koska oli tylsää vaan katsoa ja olla tekemättä mitään. 
Kaikki sujui yllättävän hyvin, mitä nyt pari palloa hajosi, osa valonauhoista meni solmuun ja muutama karamelli meni parempiin suihin. Kun jokainen teki osansa niin pian kaikki olikin valmista.
"No, kaikesta huolimatta tää sujui aika hyvin." Boldcutie kehui ja kiitteli ystäviään avusta.
Samalla Luster Dawn saapui paikalle ja hämmästyi näkemäänsä. Hän oli yllättynyt ja kaikki näytti hänestäkin oikein kauniilta.
"Koristelitko sinä tämän kaiken?" hän kysyi Boldcutielta.
"Olen, mutta kaverit auttoivat." Boldcutie sanoi ja katsoi kavereitaan kiitollisena.
Sitten huomattiin, että kuusen latvasta puuttui tähti. Edellinen oli mennyt viime vuonna rikki ja nyt oli pikku pulma.
"Ei hätää, minulla on ratkaisu." Luster Dawn sanoi ja otti kassista uuden paremman kuusen tähden ja kertoi käyneensä ostamassa sen yllättääkseen Boldcutien.
"Olipa kiva yllätys." Boldcutie sanoi hymyillen ja Luster Dawn sai kunnian laittaa tähden kuuseen.
Nyt kaikki näytti vielä paremmalta ja koko porukka sai olla oikein tyytyväinen tulokseen. Ei menisi enää kauan, kun Lämpöjuhla koittaisi.

Pandan Joulukalenteri 2023 luukku 16

 Kiusattu albiino poro

Rubert oli viime aikoina ollut vanhempiensa Petterin ja Juulian jaloissa, varsinkin, kun joulu oli jo ovella ja kotona piti siivota ja tehdä valmisteluita.
"Mitä jos menisit kauppaan ja ostaisit pari asiaa mitä tarvitsen." Juulia ehdotti pojalleen "Raitis ilma tekisi sinulle varmasti hyvää." Juulian ajatus oli saada Rubertille tekemistä ainakin joksikin aikaa. Rubertista oli ihan kiva käydä Joulukylän myymälässä ja hänestä oli muutenkin parempi pysyä poissa jaloista.
Matka kaupalle ei ollut kovin pitkä, joten Rubert päätti poiketa katsomaan olivatko muut poronvasat leikkimässä aukealla.
"Huhuu, onko täällä ketään?" Rubert huhuili muita, mutta ketään ei näkynyt. "Ehkä heilläkään ei ole aikaa leikkiä." huokaisi huokaisi hiukan pettyneenä.
Yht'äkkiä hän kuuli ääntä läheltä. Kuulosti siltä kuin joku olisi itkenyt. Rubert meni ottamaan selvää kuka se oli. Ääni tuli kuusien takaa ja kurkistettuaan niiden välistä, Rubert näki valkoisen tyttöporon, jolla oli siniset rusetit korvien takana ja kuonossa silmälasit. Tytön poskissa näki selvästi suuria kyyneleitä.
Hetken mietittyään Rubert meni lähemmäs ja kysyi varovasti: "Hei. Mikä sinulla on hätänä? Oletko satuttanut itsesi?" Tyttöporo säikähti hieman Rubertin tuloa.
"En ole satuttanut itseäni." tämä nyyhkytti "Kaikki sanovat, että olen hassun värinen ja he nauravat minulle."
"Sehän on kurjaa." Rubert sanoi järkyttyneenä "Kuinka joku voi tehdä tuollaista sinulle?"
"Ei sillä oli kai väliä. Sinäkin pidät minua hassuna vai?" tyttöporo kysyi katsoen Rubertia.
"Älä hulluja puhu. Minusta sinun värissä ei ole mitään vikaa. Olet ennemmin, ainutlaatuinen." Rubert sanoi ja hyväili tyttöä kuonollaan.
"Oletko sitä mieltä?" tyttöporo kysyi yllättyneenä.
"Tietysti. En minäkään ole kuin muut." Rubert vakuutti ja näytti samalla hohtavaa kultaista nenäänsä. Tyttöporo katsoi häntä silmät suurina.
"S-sinun nenäsi hohtaa kultaisena. O-oletko sinä Rubert? Kuuluisan Petteri Punakuonon poika?" hän kysyi aivan ihmeissään.
"Olen minä." Rubert nyökkäsi ja kysyi tytön nimeä.
"Minä olen Finna." Finna kertoi ja hymyili jo hieman tajuttuaan, ettei ollutkaan ainoa erilainen poro.
"No Finna, mitäs snaot jos olisimme ystäviä?" Rubert ehdotti "Lähde kanssani kaupalle niin voimme vaihtaa sanoja keskenämme."
"Joo, kuulostaa kivalta." Finna sanoi ja pyyhki viimeisetkin kyyneleet poskiltaan. Hän oli taas iloinen, nyt kun joku ei nauranut hänelle tai pilkannut häntä. Myös Rubert oli iloinen, koska hän oli löytänyt uuden ystävän ja saanut tämän paremmalle tuulelle.
Ja sillä tavalla Rubertista ja Finnasta tuli ystäviä.

Pandan Joulukalenteri 2023 luukku 14

 Joulunäytelmän harjoitus

Alfredin lasten koulussa oli melko tavallinen päivä, yhtä asiaa lukuunottamatta. Tänään olisi tämän vuotisen joulunäytelmän harjoitukset ja siihen kulutettaisiin osa päivästä.
Jokainen lapsi sai oman roolinsa ja tehtävänsä näytelmässä. Suurin osa toimi kuorona ja tanssijoina, osa sai rooleja ja loput saivat avustaa lavasteiden kanssa.
"Minua jännittää niin etten voi pysyä aloillani." Melody sanoi, hän oli saanut roolikseen tonttutytön. Häntä ei onneksi pelottanut yhtä paljon kuin joskus kerran ja nyt hän oli valmis esitymään uudestaan.
"Älä turhaan, hyvin se menee." Anna rohkaisi siskoaan, samalla kun maalasi lavasteita jouluisiin väreihin.
"Ainakaan et ole enää yhtä arka kuin viime vuonna." Alfons sanoi pukeuduttuaan lumiukoksi.
"Toivottavasti äiti ja isä pitävät tästä esityksestä." Joonas sanoi samalla kun opetteli omia vuorosanoja, toimien esityksessä tonttuna myös.
"Taatusti, ainahan he ovat pitäneet." Junior vakuutti, vaikka häntä itseäänkin jännitti.
"PÖÖ!" Bram huusi Alfonsin takaa yllään lumihirviö asu, jota hän sai käyttää esityksessä. Alfons pomppasi ilmaan säikähdyksestä ja Bramia nauratti suuresti.
"Tuo ei ollut kovin kilttiä." Anna torui Bramia.
"Sori, en voinut vastustaa." Bram sanoi yhä huvittuneena jutusta.
"Älä enää ikinä tee noin." Alfons sanoi tympeänä.
"Kai sitä nyt saa hassutella." Bram sanoi riisuen naamariaan.
"Ei toisten kustannuksella." Junior sanoi päätään pudistaen. "Ja sitä paitsi opettajakaan ei salli sitä."
"Okei okei, ei sitten." Bram sanoi ja lupasi lopettaa pelleilyn.
Harjouksen aloitettiin. Jokainen yritti parhaansa roolissaan ja vähät väliä jouduttiin kertaamaan vuorosanoja. Sitten opettaja neiti Sievänen halusi puhua oppilaille muutaman sanan.
"Olen ylpeä teistä lapset. Olette luonnonlahjakkuuksia ja olen varma, että näytelmästä tulee hyvä."
Lapset olivat samaa mieltä, vaikkakin joulunäytelmään olikin vielä monta pitkää päivää. Harjoituksia olisi onneksi enemmänkin, niin kukaan ei varmaan unohda rooliaan ja suoriutuisivat hyvin esityksessä.
"Vanhempanne ilahtuvat varmasti nähtyään teidät." Neiti Sievänen päätti vielä sanansa ja sitten olikin aika palata tunnille. Pian olisi toiset harjoitukset ja jokaisen tulisi opetella vuorosanansa ulkoa ennen näytelmää. Se ei olisi helppoa, mutta hyvin se menisi.

Pandan Joulukalenteri 2023 luukku 10

 Lahja on valmis

Betty oli viime aikoina työskennellyt uuden pipon virkkaamisen kanssa päiviä ja nyt se oli vihdoinkin valmis. Hän oli tehnyt sen isan itse, äiti tosin autteli hieman. Hän oli tehnyt piposta punaisen ja tehnyt siihen jopa kuvioita.
"En malta odottaa, että saan antaa tämän Pikkukarhulle." Betty sanoi ylpeänä teoksestaan. Hän toivoi, että hän oli tehnyt siitä oikean kokoisin.
"Siitä tuli todella kaunis." Bettyn äiti kehui ja oli tyytyväinen tyttärensä taitoihin.
Bettyn ei tarvinnut, kun vaan paketoida lahja ja panna se hyvään talteen. Betty sai äidiltään kaunista paperia ja lahjanarua. Saksien kanssa äiti joutui tosin hieman auttamaan, ettei Betty leikkaa vahingossa väärin.
Paketointi ei ollut mitään helppoa ja Betty meinasi pari kertaa sotkeutua teippiin. Lopulta hän pääsi itri ja paketti oli valmis. Tulos ei ollut kovin täydellinen, mutta nätti silti.
Silloin kuului ovelta koputus. Bettyn isä meni avaamaan ja siellä oli Pikkukarhu.
"Kas Pikkukarhu. Oletpa sinä aikaisessa." Bettyn isä sanoi.
"Onko Betty kotona. Saako hän tulla leikkimään?" Pikkukarhu kysyi.
"Saa toki." isä sanoi ja huikkasi tyttärelleen, joka etsi juuri hyvää lahjapiiloa.
"Tulen heti." Betty huusi huoneestaan. Hän laittoi paketin nopeasti komeroonsa arvellen sen olevan hyvä paikka.
"Hei Pikkukarhu, olen valmis." Betty sanoi ystävälleen ja riensi tämän kanssa pihalle telmimään lumessa.
"Mitä sinä oikein puuhasit, kun sinulla kesti?" Pikkukarhu kysyi Bettyltä.
"Öö, etsin kaulaliinaani." Betty sanoi yrittäen salata lahjansa Pikkukarhulle. "Juku, ei enää pitkä aika jouluun." hän tokaisi vaihtaakseen puheen aihetta.
"Tuleekohan Joulupukki tänäkin vuonna?" Pikkukarhu tuumaili.
"Taatusti, olemme olleet koko vuoden oikein kilttejä." Betty sanoi hymyillen ja ajatteli miten jännittävää oli pitää salaisuuksia. Ei menisi enää kauan, ennen kun hän saisi antaa lahja ystävälleen. Saa nähdä pitääkö Pikkukarhu piposta ja aikooko Pikkukarhu antaa Bettylle jotain.

Pandan Joulukalenteri 2023 luukku 8

 Alfredin lapset luistelemassa

Kylmä ilma oli jo jatkunut pitkään ja järvi oli jäässä. Pakkanen nipisti poskia ja aurinko paistoi kirkkaasti. Mutta eräitä se ei tuntunut haittaavan, nimittäin Kwak perheen lapsia, jotka olivat juuri sopivasti luistelemassa paksulla järven jäällä.
Heidän isänsä Alfred oli varmistanut, että jää varmasti kestäisi heitä. Hän oli ostanut lapsilleen luistimet viime jouluna ja hän oli opettanut heitä luistelemaan, jotta heillä ei olisi pakkaspäivinäkään tylsää. Lapset luistelivat oikein taitavasti ja jokainen oli kehittynyt omalla tavalla. Junior, Melody ja Anna olivat oikeita taitureita. Joonas ja Bramkin osasivat hyvin. Pikku Alfonsilla oli välillä vaikeaa pysyä pystyssä, muttei se häntä haitannut.
Alfred oli tosi ylpeä lapsistaan. Hän oli myös tyytyväinen siitä, että he osasivat nyt paremmin kuin viime vuonna.
"Noniin lapset, aika lähteä kotiin." Alfred kuulutti lapsilleen, kun alkoi tulla hämärää.
"Kylläpä oli hauskaa." Anna sanoi samalla kun riisui luistimiaan.
"Minä tein ainakin kaksitoista piruettia jäällä." Melody kertoi ylpeänä.
"Korkeintaan kahdeksan." Joonas korjasi.
"Te kaikki luistelitte tosi hienosti." Alfred kehui pikkuisia.
"Jopa minäkin?" Alfons kysyi, hän kun ei pitänyt itseään kovin taitavana.
"Myös sinäkin." Alfred sanoi taputtaen poikansa päätä. "Olette tosi nopeita oppimaan."
"Tullaanko huomenna uudestaan?" Bram kysyi.
"Joo, jos sää sallii." Alfred lupasi ja saatuaan luistimet pakattua koko konkkaronkka suuntasi kohti puukenkätaloa, jossa Iiris odotti jo heitä palaavaksi kotiin.
"Hyvä että tulitte jo." Iiris sanoi "Päivällinen on kohta valmista."
Lapset suuntasivat heti takan äärelle lämmittelemään kylmettyneitä siipiään.
"Lapsilla oli niin hauskaa, etteivät he huomanneet kylmää." Alfred kertoi vaimolleen.
"Sen voin kuvitellakin." Iiris naurahti.
"Mikset sinä muuten luistele äiti?" Melody kysyi Iirikseltä heidän lämmitellessä.
"No, en oikein välitä luistelemisesta ja en muutenkaan oli ikinä ollut hyvä siinä." Iiris selitti. Hän oli joskus kokeillut luistelua, muttei se ikinä ole oikein sujunut häneltä. "Aikuisena on vähän vaikea oppia uusia asioita." Iiris lisäsi.

Päivällispöydässä Alfred sai uuden idean.
"Kuulkaa. Mitäpä jos menisimme huomenna järven jäälle ja pidetään talvinen huviretki?" hän ehdotti perheelleen kertoen, että pidettäisiin hauskaa ja lapset saisi luistella vaikka koko päivän jos jaksavat.
"Hyvä idea. Minä teenkin meille erinomaiset eväät." Iiris sanoi hymyillen.
"Mahtavaa, huomenna luistelemaan!" lapset hihkuivat innoissaan. Niimpä asia oli päätetty. Huomenna mentäisiin retkelle ja vietettäisiin hyvä perheen välinen laatuaika. Siitä tulee varmasti hauskaa.

Pandan Joulukalenteri 2023 luukku 6

Leahn haaveet Suomesta

Terry Tiikeri oli menossa tapaamaan parasta tyttökaveriaan Leah Leijonaa. Leah oli Terrylle erityisen tärkeä henkilö ja hän piti tästä melkein yhtä paljon kuin vanhemmistaan.
Terry löysi Leah puutarhasta huokailemasta niin pohdiskelevasti.
"Hei Leah." Terry tervehti tyttöä, mutta Leah ei varmaan kuullut häntä. Terry yritti uudestaan, mutta Leah ei vieläkään huomannut häntä. Terry taputti sitten Leahn olkapäätä ja tämä hätkähti.
"Hui, kuinka sinä Terry tulit siihen niin äkkiä?" Leah kysyi, sillä hän säikähti hieman ystävänsä saapumista.
"Minä olin tässä jo pitkän aikaa ja yritin puhua sinulle, muttet kuullut minua." Terry selitti.
"Anteeksi, olin vaan ajatuksissani." Leah sanoi ja kertoi lukeneensa viime aikoina kirjaa kaukana sijaitsevasta Suomesta. "Siellä on tähän aikaan vuodesta usein lumiset maisemat ja havumetsät ovat siellä niin kauniita," hän luetteli ja huokaisi taas.
"Kuulostaa kyllä kauniilta." Terry sanoi, tosin hiukan ihmetellen mitä erikoista lumessa ja havupuissa oikein on.
"Höppänä. Tietysti se, että se on erillaista kuin täällä trooppisella turistisaarella on." Leah sanoi ja lisäsi: "Joku päivä aion matkustaa sinne ja nähdä kaiken tuon omin silmin."
Terry ei oikein käsittänyt miksi joku haluaisi matkustaa pois lämpimältä saarelta jonnekin kylmään paikkaan missä ei kasvanut edes mangoja.
"Minusta täällä on oikein mukavaa." Terry tokaisi "Minä en ainakaan aio lähteä täältä kokonaan pois."
"No, oikeastaan en minäkään." Leahkin myönsi "Enkä sitä paitsi ole menossa kokonaan sinne, vaan haluaisin joskus nähdä Suomen metsää ja palata sitten takaisin." hän selitti Terrylle.
"Huh, hetken jo luulin, että haluat muuttaa pois täältä." Terry sanoi huojentuneena.
"Älä ole naurettava, en tietenkään jättäisi sinua ja isääni yksin. Ja enhän minä edes tuntisi sieltä ketään." Leah sanoi ja halasi Terrya pussaten tämän poskea. "Sitä paitsi olisin ilman sinua liian yksinäinen." hän lisäsi kuiskaten.
terry hymyilli Leahlle. Sitten hän keksi idean: "Jospa ehdottaisin isälle ja äidille ja sinä isällesi, että menisimme jouluksi käymään Suomessa?"
"Ihanko totta?" Leah kysyi hämmästyneenä.
"Tottakai. He varmaan pitäisivät ideasta." Terry sanoi ja sitten he päättivät ehdottaa vanhemmilleen joululoma matkaa.
Saa nähdä suostuvatko Terryn vanhemmat ja Leahn isä siihen.

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Pandan Joulukalenteri 2023 luukku 4

Bettyn lahjaidea

Jouluun oli enää kaksikymmentä päivää ja karhutyttö Betty ei tiennyt mitä antaisi rakkaalle ystävälleen Pikkukarhulle.
"Sen pitäisi olla jotain erikoista ja jotain josta hän pitää." Betty pohdiskeli itsekseen. Ensiksi hän ajatteli leipoa joulukakun, mutta Betty oli liian pieni osatakseen leipoa kakkuja. Sitten hän ajatteli ostavansa jotain, mutta hänellä ei ollut kovin rahaa säästöpossussaan. Betty oli aivan epätoivoinen, kun hänen äitinsä saapui.
"Mitä puuhaat Betty?" tämä kysyi tyttäreltään.
"En mitään. En vaan keksi millään hyvää lahjaa Pikkukarhulle." Betty vastasi.
"Siinäpä on pohdittavaa." äiti sanoi pohtivasti. Sitten hän sai hyvän idean. "Jospa opetan sinut virkkaamaan, niin voisit tehdä hänelle hienon pipon. Ei tarvitsisi ostaa mitään ja virkkaaminen on mukavaa puuhaa."
Bettyn mielestä se oli kiva idea. Hän ei vaan ollut varma osaisiko hän. Virkkaaminen näytti helpolta, kun äiti teki sitä, mutta oikeasti se oli melko hankalaa.
"Meillä on aikaa opetella ja kyllä sinä opit." äiti sanoi rohkaisevasti. "Ja minä voin vähän autella sinua tarvittaessa." hän lupasi vielä.
Niinpä Betty löi äitinsä kanssa tassua päälle sopimuksesta, että äiti opettaisi Bettya virkkaamaan ja Betty tekisi parhaansa oppiakseen.
Äiti otti virkkuukoukut ja lankakeriä esiin.
"Valitse ensiksi väri." hän kehotti Bettya. Betty valitsi punaisen, koska se oli kaunis väri. Sitten aloitettiin oppitunnit. Betty katsoi tarkasti äidin virkkaamista ja yritti sitten itsekin. Hän tiesi, että se olisi vaikeaa, mutta myös, että hänellä olisi tarpeeksi aikaa lahjan tekoon.
Mutta miten Betty onnistuu ja saako hän lahjan ajoissa valmiiksi? Pysykää kanavalla niin saatte jossain vaiheessa tietää.
(Jos joku ihmetteli, että kuka on Betty, niin selitän vähän. Betty on mun hahmo Pikkukarhu tv-sarjalle ja hän on karhutyttö, joka pitää kovasti Pikkukarhusta. Näette hänestä ehkä kuvan joku päivä.)

Pandan Joulukalenteri 2023 luukku 2

 Ensilumi Ponyvillessä

"Hei, alkoi satamaan lunta!" hihkui Pearl, pieni lohikäärmeyksisarvinen katsoessaan ikkunasta eräänä aamuna.
"Mennään tekemään lumiponi ja lumisotasille." hän ehdotti veljelleen Topazille.
"Joo, mennään!" Topaz hihkaisi, mutta sitten hän muisti, että hänellä oli tärkeää tekemistä Boldcutien kanssa.
Isosisko Garnetkaan ei voinut leikkiä lumessa, koska hänellä oli eräs projekti meneillään, mutta hän ei kertonut mikä se oli.
"Mikset pyydä Jelly Applea? Hänellä tuskin on menoa." Rarity ehdotti tyttärelleen. Ja juuri sopivasti oveen koputettiin. Spike meni avaamaan ja siellä olivat maaponi Jelly Apple ja pegasus Coco.
"Hei, onko Pearl kotona?" kysyi Jelly Apple.
"Tultiin hakemaan häntä leikkimään." Coco sanoi.
"On toki. Ja hän halusikin leikkiseuraa." Spike sanoi heille ja huikkasi tyttärelleen, että hänen ystävänsä tulivat. Pearl olikin jo pukenut kaulaliinan ja pipon päälleen. Spike vielä sanoi hänelle, ettei menisi liian kauas ja, että ruoka-aikaan tultaisiin kotiin. Pearl lupasi tulla ajoissa kotiin.
Kolme varsaa riensi iloisena ulos ja meneillään oli jo hippaleikki.
"Tykin kuula!" huusi Jelly Apple ja loikkais pommilla lumihankeen niin, että lumi lensi ympärille.
"Voi Jelly Apple, sain lunta niskaani." valitti Coco pyyhkiessään lunta kaulaliinaltaan.
"Sehän on tarkoitus lumileikeissä, että saa lunta päälleen." Pearl naurahti. Coco oli joskus melkoinen valittaja, syynä kun oli hänen herkkänahkaisuus ja arkuus.
"Älä murjota Coco, pidetään hauskaa ja nautitaan lumesta." Jelly Apple sanoi nousten ylös lumihangesta.
"Joo, mutta ei sitten liian rajusti." Coco pyysi.

Kolmella varsalla oli hauska aamupäivä. Ensin he heittelivät lumipalloja, tekivät lumienkeleitä ja jopa teivät lumiponin.
Lopulta olikin ruoka-aika ja heidän oli mentävä kotiinsa.
"Jatketaan leikkiä ruuan jälkeen." Jelly Apple ehdotti. "Meillä on koko loppu päivä aikaa sen jälkeen."
Pearlille ja Cocolle se sopi oikein hyvin.
Kotiin päästyään Pearl riisui pipon ja kaulaliinan, unohtaen laittaa ne naulakkoon.
"Oliko hauskaa?" Spike kysyi Pearlin tultua sisälle.
"Todellakin. Ja aiomme jatkaa leikkiä ruuan jälkeen." Pearl kertoi ja hän oli jo aikeessa mennä keittiöön, mutta Rarity muistutti hänelle, ettei vaatteita jätetä lattialle.
"Hups, anteeksi." Pearl sanoi nolona ja nosti ulkovaatteet naulalle. Joskushan sitä unohtaa pikkuasioita, kun on hauskaa.

Alfred J Kwak Fanitarinoita: Häähumua Vesimaassa

 

(Kaikki mitä tässä kerrotaan tapahtuu yli vuosi sen jälkeen, kun Korppi kukistettiin ja hänen siskonsa Paula palasi kaidalle polulle. Ja noin vuosi ennen kun Alfred ja Iiris saivat ensimmäiset lapsensa.)

"Siitä on jo pitkä aika, kun Vesimaahan palasi rauha." Iiris tokaisi ystävälleen Matildalle, heidän istuessa eräänä päivänä kahvilan pihalla juoden kahvia, kuten heillä oli joskus tapana. "Mutta minusta tuntuu, että Alfred on alkanut käyttäytyä oudosti viime aikoina." Iiris lisäsi salaperäisenä.
"Kuinka niin?" Matilda ihmetteli.
"Aina kun näen hänet, hän on ihan kuin hän haluaisi sanoa minulle jotain, mutta hän vaikuttaa jotenkin kiemurtelevan siinä." Iiris selitti.
"Sepä kummallista." Matilda sanoi ja arveli: "Ehkä hänellä on jokin salaisuus tai vastaava. Hän varmaan kertoo sen, kun on sopiva aika."
"Toivottavasti. En vaan ymmärrä mitä salattavaa hänellä olisi." Iiris sanoi ja joi kahviaan.

Se oli totta, että Alfred oli viime aikoina ollut salaperäisen oloinen ja joka kerka hän vaikutti hermostuneelta Iiriksen aikana. Toki Alfredin ja Iiriksen suhde parani joka päivä ja he olivat onnellinen pari. Ja Alfredilla oli tosiaan salaisuus. Hän aikoi kosia Iiristä, muttei ollut varma siitä miten hän tekisi sen.
"Iiris, minä rakastan sinua suuresti ja en voi kuvitella elämää ilman sinua. Tahtoisin vaan kysyä: Tuletko vaimokseni?" Alfred harjoitteli juuri parhaillaan kosimista kotonaan samalla kun hänen kasvatti-isä Mauri ja ystävänsä Alexander katsoivat kuinka harjoittelu sujui.
"Muuten hyvä, mutten usko, että se tuli suoraan sydämmestä." Alexander sanoi päätään pudistaen.
"Miten sen sitten pitäisi mennä?" Alfred kysyi. Hän oli harjoitellut jo jonkin aikaa ja joka kerta se kuulosti vaan epäaidolle.
"Sinun pitää tehdä se tunteella ja tarkoittaa sitä." Alexander selitti ja näytti mallia: "Oi Iiris, sydämmeni valittu. Minä rakastan sinua kovasti. Soisitko kunnian ja tulisit vaimokseni?"
"Tuo oli kuin suoraan rakkaustarinasta otettu." Mauri tokaisi ja sanoi Alfredille: "Ei sinun tarvitse sentään liioitella. Ole vaan oma itsesi ja anna sen tulla vaan."
Yritän ainakin parhaani." Alfred sanoi hermostuneena. Hän oli kutsunut Iiriksen luokseen samana iltana ja häntä jännitti tavattomasti kosiminen. "Toivon vaan, että hän suostuu." Alfred lisäsi toiveikkaana.
"Takuulla suostuu, lyön vaikka vetoa siitä." Alexander sanoi taputtaen Alfredin olkapäätä.

Samana iltana Iiris saapuikin Alfredin talolle. Hän ihmetteli vieläkin mitä salattavaa Alfredilla oikein oli.
"Tervetuloa Iiris. Mukavaa, että pääsit tulemaan." Alfred sanoi hänelle pitäen toista kättä tiukasti nyrkissä.
"Oli mukava tulla." Iiris sanoi hymyillen.
Sitten Alfred tuli hiukan lähemmäs ja sanoi punastellen: "Minulla on sinulle tuota, yksi kysymys."
"Mikä kysymys?" Iiris kysyi kiinnostuneena. Iiris hämmästyi, kun Alfred polvistui hänen edessään ja paljasti mitä hänen nyrkissä olevassa kämmenessä oli. Se oli pieni kiiltävä sininen rasia. Kun Alfred avasi rasian, sieltä paljastui hopeinen sormus missä oli pieni vaaleanpunainen jalokivi. Iiris oli aivan hämmästynyt.
"Iiris..." Alfred aloitti katsoen neitokaista silmiin ja kysyi lopulta: "Soisitko minulle kunnian ja tulisit vaimokseni?"
Iiris oli pakahtua ilosta ja hän halasi Alfredia lujasti.
"Voi Alfred. Tietenkin tulen vaimoksesi." hän sanoi ja Alfred oli siitä oikein iloinen. parempaa vastausta Alfred ei olisi voinutkaan odottaa.

Seuraavana aamuna Alfred ja Iiris lähtivät kertomaan kaikille ystäville ilouutiset. Kaikki antoivat heille suuret onnittelut. Lopuksi he menivät tapaamaan Iiriksen vanhempia, jotka olivat hiljattain muuttaneet Vesimaahan Etelä-Atriikin sodan loputtua vihdoin. Heillä oli oma talo lähellä sekä Alfredin, että Iiriksen taloa ja Iiris kävikin usein heitä tapaamassa.
"Mitä? Joko se vihdoin tapahtui?" Iiriksen isä Kwa hämmästeli iloisesti.
"Olen niin iloinen puolestanne." Iiriksen äiti Blanche sanoi liikuttuneena ja halasi tytärtään ja Alfredia pitkään.
"Milloin aiotte pitää hääpäivänne?" Kwa kysyi. Hän tiesi, että hääpäivän tulisi olla sopivan sään mukainen ja, että valmisteluun menisi aikaa.
"Ajattelimme pitää häät ensi kuussa." Iiris kertoi.
"Kutsumme sinne kaikki ystävämme ja tottakai sukulaisetkin." Alfred kertoi myös.
"Missä hääseremonia pidetään?" Blanche kysyi.
"Kotipihallani." Alfred vastasi "Niistä tulee mainiot häät."
"Taatusti ja me autamme teitä sen kanssa parhaamme mukaan." Kwa lupasi nuorelle parille. Blanchekin lupasi auttaa.
Kuukauden ajan tehtiinkin suunnitelmia häitä varten. Valmisteluita varten oli pitkä lista. Ensin piti lähettää kutsut, suunnitella koristelu ja kaikkea muuta.
Alfred oli sopinut Alexanderin kanssa, että tämä voisi olla hänen best man joka olisi apuna hääsuunnittelussa. Iiris taas sopi Matildan kanssa, että tämä oli hänen kaaso, joka auttaisi Iiristä hääpuvun kanssa ja toisi muutenkin apuna.
"Voi juku, tästä tulee mahtavaa." Alexander sanoi siskolleen. "En olekaan ollut pitkään aikaan häissä."
"En minäkään. On suuri kunnia olla apuna." Matildakin tokaisi ja kummallakin riitti kädet täynnä töitä. Piti tilata tarvikkeita, leipoa herkkuja ja ennen kaikkea, auttaa hääparia heidän pukujensa kanssa. Iiris oli säästänyt kotonaan valkoista häämekkoa, jota hänen äitinsä oli käyttänyt omana hääpäivänään. Puku oli toki vanha, mutta sen saisi kyllä korjattua.

"Äiti, onko minun pakko pitää pukua päällä?" Tom, Iiriksen veli kysyi Blanchelta, kun tämä sovitteli juhlapukua poikansa ylle. Tom sai toimia häissä sormustenkantajana, mikä oli hänelle uusi juttu. Hän ei vaan pitänyt puvusta, koska se oli tiukka ja kutitti kamalasti.
"Äläs nyt Tom. Olet oikein hyvän näköinen ja haluathan olla eduksesi siskosi häissä." Blanche sanoi ja lisäsi: "Sitä paitsi on kunnia olla osa hääväkeä."
"Niin kai." Tom tokaisi "En vaan ole koskaan ollut häissä." hän lisäsi epävarmana.
"Voi kulta-pieni. Ei häissä ole mitään murehdittavaa. Hyvin se menee." Blanche sanoi ja pussasi rohkaisevasti poikansa otsaa. Tom tuumi, että kai sitä voisi yrittää olla hyvä sormustenkantaja.

Lopulta hääpäivä koitti. Kaikki oli valmista ja vieraita saapui paikalle pikku hiljaa. Vieraiden joukossa oli kaikki Alfredin ja Iiriksen ystävät. Iiriksen vanhempien ja Alexanderin ja Matildan lisäksi mukana olivat myös mm. Hannu Harakka, Olli Haikara perheineen, Henkka Kaniini vaimoineen, Professori von Pallas, Kapteeni Tunkki vaimonsa Liisan kanssa, Paula ja niin edelleen. Jokainen oli laittautunut hienoiksi ja istuivat jo paikoillaan.
Järjestelyt oli myös valmiita. Koristeet oli ripustettu, pöydät oli täynnä herkkuja ja iso kakku odotti jo milloin siihen päästäisiin käsiksi.
Alfred seisoi alttarin edessä ja Tom hänen takanaan sormusten kanssa.
"Missä hän oikein viipyy? Hän on laittautunut jo pitkän aikaa." Alfred muisi itsekseen huolestuneena. "Toivottavasti jokin ei ole pielessä. Kylläpä tässä puvussa on kuuma."
Iiris oli yhä sisällä puukenkätalossa ja viimeisteli pukua päällään ja peilasi itseään varmistaen, että kaikki oli oikein.
"Oletpa sinä kaunis kultaseni." Kwa sanoi, kun tuli hakemaan tytärtään hääseremoniaan. "Olet aivan kuin äitisi meidän hääpäivänä."
"Kiitos isä. Tämä on varmasti elämäni paras päivä." Iiris sanoi pyörähtäen innoissaan.
"Totta puhuen ehdin jo pelätä, etten näkisi tätä päivää." Kwa myönsi liikuttuneena. Hänestä oli iloisen haikeaa, että hänen tyttärensä oli nyt menossa naimisiin.
"Voi isä." Iiris sanoi katsoen isäänsä silmiin.
"Eiköhän mennä jo? Ei anneta muiden odottaa." Kwa ehdotti ja pyysi, että saisi saattaa tyttärensä alttarille. Iiris otti isäänsä kädestä ja yhdessä he astelivat alttarille. Kaikki hämmästelivät Iiriksen kaunista pukua. Jopa Alfredkin hämmästyi.
Kun aviopari oli alttarilla, pappi aloitti: "Rakkaat ystävät. Olemme kokoontuneet vihkimään tämän miehen ja tämän naisen avioliittoon."
Yleisö taputti hiukan osoitukseksi kunnioitusta hääparille.
"Iiris Wana. Tahdotko ottaa Alfred Jodocus Kwakin aviopuolisoksesi ja rakastaa häntä niin myötä kuin vastoinkäymisillä kuolemaan asti?" pappi kysyi Iirikseltä.
"Tahdon." Iiris vastasi.
"Alfred Jodocus Kwak. Tahdotko ottaa Iiris Wanan aviopuolisoksesi ja rakastaa häntä niin myötä kuin vastoinkäymisillä kuolemaan asti?" pappi kysyi Alfredilta.
"T-tahdon." Alfred vastasi punastellen.
Sitten pappi pyysi sormukset, jotka Tom ojensi arvokkaasti. pappi asensi sormukset avioparin sormille ja julisti heidät kaikkien läsnäolijoiden edessä mieheksi ja vaimoksi.
"Voit suudella morsianta." pappi sanoi lopuksi. Alfred suuteli Iiristä samalla, kun yleisö hurrasi heille taputtaen.
"Onnea Alfred, onnea Iiris." he riemuitsivat.
"Tämä on ihanin päivä koskaan." Blanche sanoi pyyhkin kyyneleitä silmistään. Hän oli niin onnellinen nuoren parin puolesta.
"Olen samaa mieltä kultaseni." Kwa sanoi pidellen vaimonsa kättä.
Lopuksi Iiris heitti hääkimppunsa ja ensimmäinen joka sai sen kiinni, oli Paula ja hän oli siitä oikein riemuissaan.
Seuraavaksi oli aika syödä ja tanssia. Kaikilla oli hauskaa ja tunnelma oli mitä mainioin. Sitten Iiris pyysi saada juhlaväen huomion. Hän halusi esittää vieraille Etelä-Atriikkilaisen tanssin, jota  Atriikkilainen morsian esitti yleensä juhlaväelle. Iiris viittoi Tomille, joka laittoi nauhalta soimaan Atriikkilaista musiikkia. Iiris tanssi todella kauniisti siroilla askeleilla ja hän pyörähteli sujuvasti.
"En tiennytkään, että Iiris osaa tanssia noin hyvin." Alexander kuiskasi Alfredille.
"Niin, hän on oikein taitava." Alfred kehui katsellen Iiriksen tanssia. Muutkin piti tanssista ja väki taputti innoissaan Iiriksen lopetettua. Se oli todella hieno esitys kaikkien mielestä.

Hääjuhla kestivät iltaan asti ja sitten vieraiden oli aika lähteä kotiin.

"Kiitos kaikille, että tulitte ja hyvää yötä." Alfred ja Iiris toivottivat juhlaväelle heidän poistuessa pikkuhiljaa. Sen jälkeen oli taas niin tavallista, mutta sitäkin parempaa.
Alfred ja Iiris olivat hyvin väsyneitä juhlinnan jälkeen, että iltatoimien jälkeen he painuivat suoraan pehkuihin. Iiris oli hiljattain muuttanut Alfredin puukenkätalolle asumaan. Asunto oli ehkä pieni, mutta kyllä sinne mahtui kaksikin henkilöä oikein hyvin.
"Alfred." Iiris sanoi heidän kömpiessä sänkyyn.
"Mitä rakas?" Alfred kysyi.
"Tämä oli elämäni paras päivä koskaan." Iiris sanoi tyytyväisenä.
"Niin minustakin ja parempaa en voisi toivoakkaan." Alfred sanoi ja hän tarkoitti sitä. Aviopari suuteli toisiaan vielä kerran toivottaen hyvät yöt ja pian he olivat hyvillä mielin nukahtaneet. Ja niin jäi taakse pitkä ja hieno päivä, jota Alfred ja Iiris eivät unohtaiis koskaan.

Alfred J Kwak Uusi sukupolvi: Alexander lapsenvahtina

 Alfred Jodocus Kwak ja hänen vaimonsa Iiris, jotka asuivat kuuden lapsensa kanssa puukenkätalossa, olivat menossa yhden ystävänsä luo kutsuille ja lapsille oli tulossa lapsenvahti. He olivat sopineet Matildan, Iiriksen hyvän ystävän kanssa muutama päivä sitten, että hän tulisi hoitamaan lapsia illan ajaksi. Lapsista se oli hauska ajatus, koska he pitivät Matilda tädistä kovasti. Matildalla ei ollut ikinä kiire ja hänellä oli aina mukana herkkuja. Hän oli myös hyvä keksimään leikkejä ja heillä oli aina hauskaa.
Mutta sitten sattui käänne, joka ei ollut oikein kiva. Matilda nimittäin sai flunssan ja hän ei voinutkaan mennä lapsenvahdiksi.
"Sinun on parasta levätä tämä ilta." Matildan veli Alexander sanoi siskolleen.
"Mutta kun minä lupasin Alfredille ja Iirikselle olla lapsenvahtina." Matilda intti "En voi tuottaa heille pettymystä."
"Mutta jos menet nyt sinne, niin saatat tartuttaa flunssasi lapsiin." Alexander sanoi, hän nimittäin oli ammatiltaan lääkäri ja hän tiesi, että kipeänä ainoa keino on levätä kotona.
"Ehkä olet oikeassa." Matilda totesi lopulta ja mietti: "Mutta kuka tuuraisi minua?"
Sitten hän keksi, että Alexander tuuraisi häntä tämän illan.
"Minäkö? Älä hupsuttele. Enhän minä tiedä paljon mitään lapsien hoitamisesta." Alexander väitti.
"Olethan sinä ennenkin leikkinyt heidän kanssa ja olet hyvä ensiavussa jos jotain sattuu." Matilda sanoi veljelleen. "Ja aina voit pyyttä Alfredilta ja Iirikseltä listan lasten iltatoimista."
"Se on totta. Hyvä on minä suostun." Alexander myöntyi lopulta ja hän ilmoitti puhelimessa Alfredille, että Matilda on nyt kipeä ja, että hänelle oli löytynyt tuuraaja.

Myöhemmin kun Alexander saapui Alfredin talolle, Iiris kirjoitti hänelle pitkän listan siitä mitä iltatoimiin kuului ja mitä tuli muistaa sinä hetkenä.
"Oletko varma, että selviät yksin?" Alfred kysyi hiukan huolestuneena. "Lapset ovat joskus vähän vallattomia."
"Olenhan minä, olkaa ihan huoleti." Alexander sanoi tosin hiukan epäröiden itsekin katsellen listaa.
"Illallinen on hautumassa ja iltatoimien jälkeen lapset menevät heti nukkumaan," Iiris sanoi Alexanderille kun laittoi kiireisenä hiuksiaan.
"Tämä on ihan helppoa, osaisin tämän vaikka unissani." Alexander vakuutti.
"Kai sinä tiedät, että lasten kanssa oli on muuta kuin leikkimistä?" Alfred muistutti Alexanderia.
"Kyllä minä sen tiedän." Alexander sanoi ja lisäsi: "Menkää vaan rauhallisin mielin ja viettäkää hyvä ilta."
Iiris antoi kullekin lapselle lähtösuukot ja Alfred kehotti heitä olemaan kunnolla ja tottelemaan Alexander-setää.
"Luuletko, että Alexander pärjää lasten kanssa?" Iiris kysyi mieheltään heidän lähtiessä ulos.
"Luulisin, hän on oikein hyvä lääkäri ja varmasti hyvä lapsenvahti." Alfred arveli.
"Olen silti vähän huolissani." Iiris sanoi ja Alfred ehdotti, että he soittaisivat kotiin myöhemmin varmistaakseen, että kaikki on hyvin. Iiriksen mielestä se oli hyvä idea.

"Noniin lapsen nyt on aika..." Alexander aloitti vanhempien lähdettyä, mutta sillä sekunnilla alkoi riehuminen. Bram oli aloittanut hippaleikin ja muut leikkivät mukana.
"Lopettakaa, sisällä ei saa juosta. tehän lupasitte olla kunnolla." Alexander sanoi tiukasti, mutta lapset eivät kuulleet häntä. Sitten Melody, Anna ja Joonas leikkivät tyynysotaa, Junior ja Bramin alkoivat hyppiä sohvalla samalla kun Alfons kurkotti keksipurkille.
"Noniin rauhoitutaan nyt." Alexander yritti rauhoitella lapsia, mutta sai sitten tyynystä päähän.
"Hups, anteeksi." Melody pyysi osuttuaan vahingossa Alexanderin päähän tyynyllä ja muutkin lapset lopettivat riehumisen sillä sekunnilla nähdäkseen mitä nyt tapahtuisi.
"Ei se mitään, mutta nyt loppuu tyynysodat." Alexander sanoi rauhallisena pidellen päätään.
"Miksei Matilda tullut?" Junior kysyi.
"Hän on vähän sairas ja tarvitsee lepoa." Alexander selitti.
"Matilda parka." Anna sanoi harmissaan.
"Kyllä hän siitä paranee, mutta siihen asti pidetään me hauskaa." Alexander sanoi innokkaalla äänellä. Sitten kuului kolahdus keittiön suunalta. Alfons oli kaatanut keksipurkin ja mutusti yhtä keksiä jo parhaillaan.
"Ei Alfons, ennen ruokaa ei syödä keksejä." Alexander torui laittaen purkin paikoilleen. Mutta sitten Alfons yritti kurkotella kuumaa pataa hellalla.
"Älä koske, se polttaa." Alexander huudahti ja nappasi Alfonsin nopeasti pois hellan luota. "Tämä ei olekaan niin helppoa." hän ajatteli hämmentäessä pataa.
Kun pataruoka oli valmis, Alexander annosteli sitä kuuteen lautaseen ja pyysi lapsia syömään. lapset tulivat ruokapöytään ja Alexander auttoi heidät tuolille. 
"Anna limua." Bram vaati ja Alfonskin halusi limua.
"Illalla ei juoda limua." Alexander sanoi ja kaatoi maitoa mukeihin.
"Äiti antaa meidän valita juotavat." Alfons sanoi, hän kun ei oikein pitänyt maidosta.
"Maito tekee hyvää luustolle ja kasvatte sen avulla nopeasti." Alexander selitti. 
"Hyi paprikaa." Melody valitti "Äiti ei laita lautaselleni paprikaa." Melody ei pitänyt paprikasta yhtään.
"Ja minulle hän ei laita tomaattia salaattiin." Joonas sanoi tökkien tomaattia lautasellaan.
Alexander katsoi listaa jonka Iiris oli antanut hänelle ja hän tosiaan oli unohtanut katsoa kohdasta mistä kukin lapsi piti ja mistä ei. Että olikin nyt typerä olo.
"Kaikkea ei ole pakko syödä, mutta maistaa ainakin pitää." hän sanoi lopulta ja se riitti lapsille.

Ruuan jälkeen puhelin soi. Alexander vastasi  puhelimeen.
"Hei, Alfred tässä. Haluasin vain kysyä kuinka siellä menee?" Alfred tiedusteli puhelimen toisesta päästä.
"Vallan mainiosti, lapset ovat juuri syöneet ja nyt onkin kylvyn aika." Alexander sanoi katsellen listaa.
"Hyvä, sitten meidän ei tarvitse olla huolissamme." Alfred sanoi huojentuneena ja sulki luurin toivotettuaan onnea.
"Onnea tosiaan tarvitaan." Alexander ajatteli.
 Sitten olikin aika mennä iltapesulle ja Alexander laski lapsille kylpyveden sopivan lämpimäksi. Mutta lapset eivät olleet halukkaita kylpyyn.
"Ei me haluta kylpyyn, haluamme katsoa telkkaria." he sanoivat yhdestä suusta.
"Ei käy, illalla ei katsota telkkaria." Alexander sanoi ja ehdotti, että kylvyn jälkeen luettaisiin iltasatu. Siitä ideasta lapset pitivät kovasti ja yksi kerrallaan kukin nousi ammeeseen. Alexander alkoi sitten pestä kutakin lasta vuorollaan.
"Olehan paikallasi Alfons," Alexander komensi poikaa.
"Menee saippuaa silmiin." Alfons valitti hieroen silmiään.
"Mikä vauva." Bram mumisi.
"En ole vauva." Alfons sanoi loukkaantuneena ja siitä alkoi kinastelu. Alexander yritti rauhoitelle kinastelijoita samalla kun sai saippuavettä silmiin.
"Kuinka Matilda oikein selviää tästä?" Alexander ihmetteli.
Kun kinastelu vihdoin loppui, oli aika kuivata lapset ja lukea iltasatu. Alexander kysyi minkä sadun lapset haluaisivat kuulla.
"Hannu ja Kerttu." Junior ja Alfons sanoivat, mutta tytöistä se ei ollut hyvä idea.
"Ilkeä noita aiheuttaa minulle painajaisia." Melody marmatti.
"Mielummin Punahilkka." Anna ehdotti, muttei se pojille kelvannut.
"Olemme kuulleet sen tuhat kertaa." Joonas sanoi ja Bramista se oli tylsää.
"Kuulkaas, miten olisi Lumivalko ja Ruusunpuna? Se vasta jännittävä tarina onkin." Alexander ehdotti. Siitä lapset olivat samaa mieltä. Niinpä Alexander vei lapset huoneeseensa ja kun he olivat asettuneet mukavasti, Alexander alkoi lukea. Tarina oli pitkä ja jännittävä, mutta ei mennyt kauan kun lapset nukahtivat ja Alexander oli helpottunut. Hänellä oli tosin vielä siivottavaa, koska olohuone oli melkoisessa sotkussa ja tiskipöytä täynnä astioita. Siinä meni aikaa ja hän oli urakan jälkeen niin väsynyt, että nukahti melkein samantien sohvalle. Hänen huomaamatta lapset hiipivät hänen luokseen ja kömpivät vuorollaan hänen vierelle ja Alfons kömpi hänen syliin. Heistä Alexander oli yhtä kiva kuin Matilda.
Kello yksitoista Alfred ja Iiris saapuivat viimeinkin kotiin.
"Menikin näin kauan." Alfred sanoi kun saapui Iiriksen kanssa kotiovelle.
"Toivottavasti lapset ovat pärjänneet." Iiris toivoi Alfredin avatessa oven. Sisälle tultua heitä odotti yllästys.
"Oi katso kuinka siistiä täällä on." Alfred hämmästeli.
"Todellakin, Alexander teki oikein hyvää työtä." Iiris sanoi tyytyväisenä. Sitten heidän hämmästyksekseen Alexander nukkuikin lasten kanssa sohvalla tyytyväisenä.
"Voi kuinka herttaista." Iiris sanoi hiljaa. "En arvannut, että Alexander olisi näin hyvä lapsenvahti."
"Totta puhuen en minäkään." Alfred sanoi pidellen vaimonsa kättä.
"Ai te tulittekin jo?" Alexander sanoi unisena, kun heräsi oven ääneen. Hänkin yllättyi kun näki lasten nukkuvan hänen vierellään ja Alfonsin hänen sylissään.
"Täällä taitaa olla kaikki hyvin." Alfred arveli.
"Kyllä, lapset ovat olleet kylläisiä ja käyneet pesulla." Alexander sanoi kun nousi sohvalta ja ojensi nukkuvan Alfonsin Alfredille.
"Kiitos oikein paljon avustasi." Alfred kiitteli ystäväänsä pidellen poikaansa sylissään.
"Eikai lapsista ei ollut vaivaa." Iiris kysyi.
"No, voisin sanoa etten malttaisi odottaa seuraavaan kertaan." Alexander totesi hetken mietittyään. Vaikka lastenhoito ei ollut helppoa, niin se oli omalla tavalla mukavaakin.
Alexander toivotti hyvät yöt ja lähti sitten kävelemään kotiaan kohti, missä hänen siskonsa jo nukkui tyytyväisenä.
"Olipas ilta. Tänä yönä nukun kyllä kuin tukki." Alexander ajatteli kömmittyään petiin ja vaipui sitten heti syvään uneen.
Yö jatkui rauhallisena ja pitkä uuvuttava ilta oli vihdoin takana.

Alfred J Kwak fanitarina: Syntymäpäivä Atriikissa

 Kaikki mitä tässä kerrotaan, sijoittuvat jonkin aikaa Alfredin loppujakson jälkeen ja ennen "Seuraava Sukupolvi" tarinoitteni aikaa.
Ymmärtääkseen tarinan ei tarvitse kattoa sarjaa alusta loppuun, mutta Alfred ja Iiris on ainakin tunnettava.

Oli helmikuinen aamu ja Vesimaa oli paksun lumen peitossa. Vaikka ilmassa oli kova pakkanen, niin aamuaurinko valaisi kirkkaasti pilvien lomitse.
Alfred oli lähtenyt aikaisin liikkeelle. Hän taapersi aurattua tietä pitkin kohti taloa joka oli lähellä metsää. Siellä asui hänen tyttöystävänsä Iiris, joka oli yllättäen pyytänyt Alfredin luokseen, sillä hänellä oli tälle tärkeää asiaa. Alfred ei ollut vielä varma mikä se olisi, mutta hän arveli sen olevan jotain tosi erikoista näin aamusta. Alfred koputti ovelle ja häntä vastaan tuli Tom, Iiriksen pikkuveli. Hänkin oli siskonsa luona vierailulla täysihoitolasta, koska hän ja Iiris olivat sopineet, että Tom vierailisi siskonsa luona joka toinen viikonloppu.
"Huomenta. Sisään vain Alfred." Tom sanoi ja Alfred astui sisälle.
"Hyvää huomenta Tom." Alfred toivotti ja kysyi missä Iiris oli. Tom kertoi, että Iiris oli pakkaamassa huoneessaan. Alfred huomasikin, että olohuoneessa oli jo pari matkalaukkua.
"Lähdettekö matkalle?" Alfred kysyi Tomilta ja Tom nyökkäsi vaikuttaen innostuneelta. Ennen kun Alfred ehti kysyä minne, Iiris tuli jo huoneestaan toisen laukun kanssa.
"Kas, sinä tulitkin Alfred." Iiris sanoi hymyillen "Sinähän tulit nopeasti."
"Sanoit, että sinulla on minulle tärkeää asiaa." Alfred sanoi katsoen samalla laukkuja.
"Niin on." Iiris sanoi ja kertoi: "Tom ja minä menemme Etelä-Atriikkiin. Vietämme siellä syntymäpäivääni."
"Ai, syntymäpäivääsi?" Alfred ihmetteli. Hän kyllä oli kuullut Iiriksen syntymäpäivästä, mihin tosin oli vielä viikko.
"Niin, aiomme samalla tavata taas sukulaisia ja ystäviämme." Iiris kertoi ja hänkin oli innosta suunniltaan.
"Kauanko aiotte viipyä?" Alfred kysyi ja tunsi itsensä vähän harmistuneeksi.
"Viikon verran." Iiris vastasi ja lisäsi: "Ja sinä tietysti tulet mukaamme."
"Mitä? Minäkö?" Alfred kysyi yllättyneenä ja unohti heti harmistumisensa.
"Tietysti. Ajattelin, että sinustakin olisi hauskaa tavata sukulaisiani ja tutustua perheeseeni paremmin." Iiris selitti ja lisäsi: "Jos siis haluat mukaan?"
"Pilailetko? Totta kai minä lähden mukaan!" Alfred hihkaisi ja pomppasi pystyyn. "Milloin lähdemme?" hän kysyi kun oli hieman rauhoittunut.
"Huomenna aikaisin." Iiris vastasi ja lisäsi hymyillen: "Siitä tulee hauskaa, usko pois."
"Mahtavaa tavata taas kaikki." Tom riemuitsi "En malta odottaa huomiseen."
Seuraavana päivänä, kun kaikki olivat valmiita, kolmikko saapui lentokentälle jossa lentokone Etelä-Atriikkiin odotti jo heitä.
Mauri Myyrä oli tullut saattamaan heidät lentokentälle.
"Oletko varma, ettet halua mukaan?" Alfred kysyi tältä.
"Olen. Jonkunhan täytyy pitää huoli talostasi, kun olet poissa." Mauri sanoi "Ja toivon myös, että matkanne sujuu hyvin."
"Kiitos. Pidä huoli talostani ja kerron sinulle kaiken, kun palaamme." Alfred lupasi, mutta sitten Iiris huikkais hänelle, että heillä oli jo kiire.
"Kertokaa terveiset ja pitäkää hauskaa" Mauri huusi vielä heidän perään, kun he astuivat koneeseen.
Lentokoneessa Alfred ja Iiris istuutuivat vierekkäin ja Tom istuutui heidän taakse.
"Tästä tulee jännittävää." Tom hihkui matkakuumeessa. Hän ei ole ennen ollut lentokoneessa.
Sitten matkustajia kehotettiin panemaan turvavyöt kiinni ja pian lentokone nousi ilmaan. Alfred katseli ikkunasta, kuinka kaikki pieneni heidän alapuolellaan.
"Jännittääkö sinua tavata muut?" Iiris kysyi tältä.
"No, ehkä vähän." Alfred vastasi "Toivottavasti he pitävät minusta."
"Taatusti pitävät. Kukapa ei pitäisi sinusta?" Iiris vakuutti hymyillen ja piti Alfredia kädestä lisäten: "Hyvin se menee, rakas."
Alfred hymyili Iirikselle ja rentoutui.
Pitkän lentomatkan jälkeen he saapuivat lopulta Etelä-Atriikin lentokentälle. Sieltä he tilasivat taksin ja ajoivat tutuille seuduille.
"Voi, tulee muistoja mieleen." Iiris huokaisi katsellen maisemia.
"Melkein kaikki on kuin ennen muuttoa." Tom sanoi katsellen toisesta ikkunasta. "Isä ja äiti varmaan jo odottavat meitä." hän arveli. Iiris oli kertonut vanhemmilleen viikko sitten kirjeessä, että hän, Tom ja Alfred saapuisivat viikko ennen syntymäpäiviä paikalle.

Samaan aikaan munan muotoisessa savitalossa Blanche Wana, Iirisksen ja Tomin äiti, laitteli lounasta keittiössä vieraita varten. Hän ja hänen miehensä Kwa Wana odottivat kovasti lapsiensa tuloa ja olivat innokkaita kuulemaan miten heillä meni Vesimaassa.
"Oi, he tulivat jo." Blanche sanoi, kun kuuli auton äänen ja sen jälkeisen koputuksen. "Kultaseni, avaisitko oven?" hän kysyi mieheltään.
"Mielelläni." Kwa sanoi ja meni avaamaan oven toivottaen tulokkaat tervetulleeksi.
"Hauska nähdä sinua taas, isä." Iiris sanoi ilahtuneena ja halasi isäänsä lujasti.
"Minulla oli ollut ikävä." Tom sanoi halaten myös isäänsä.
"Hienoa, että tulitte rakas tyttäreni ja poikani." Kwa sanoi halaten heitä takaisin. "Ja tietenkin hauska nähdä sinuakin Alfred." hän lisäsi kätellen Alfredia.
"Minustakin on hauska nähdä teitä." Alfred sanoi hymyillen.
"Käykää toki sisään." Kwa kehotti päästäen vieraat sisään. Sisällä Tom ei malttanut riisua lakkiaan vaan riensi heti äitinsä luo.
"Äiti!" hän hihkaisi hypäten äitinsä syliin.
"Tom! Oletpas sinä kasvanut." Blanche sanoi halaten poikaansa. Sitten hän halasi Iiristä iloisena ja Iiris oli tosi iloinen nähtyään taas äitinsä. Lopuksi Blanche halasi Alfredia ja sanoi tälle: "Ihanaa nähdä sinuakin."
"Samoin." Alfred sanoi halaten takaisin. "Siitä onkin aikaa."
"Et usko tätä isä, mutta Vesimaassa on juuri nyt paljon lunta." Tom kertoi isälleen heidän istuutuessa lounas pöytään.
"Ihanko totta?" Kwa kysyi kiinnostuneena. "Se on varmaan tosi jännittävää."
"On toki. Alfred on opettanut monia lumileikkejä." Tom hihkui.
"Tom osaa jo aika hyvin tehdä lumiukkojakin. Ja Iiriksen olen opettanut luistelemaan." Alfred kertoi.
"Niin, mutten ole vieläkään kovin hyvä siinä." Iiris myönsi, mutta Alfred vakuutti, että Iiris oli aika hyvä aloittelijaksi.
Kun ruoka oli valmis, Blanche toi sen pöytään ja annosteli sitä jokaisen lautaselle.
"Ihanaa, lempiruokaani." Iiris sanoi ilahtuneena.
"Mitä tämä on?" Alfred kysyi katsellen annostaan. Hän ei ole ennen nähnyt moista ruokaa Vesimaassa.
"Bobotieta. Äitini resepti." Blanche kertoi selittäen, että se oli melkein kuin kasvisvuoka, johon tosin tuli eri mausteita, joita sai vaan Etelä-Atriikissa.
"Kuulostaapa erikoiselle." Alfred sanoi kiinnostuneena. Mutta, kun hän maistoi ruokaa, hänen suutaan alkoi polttaa hiukan ja ruoka oli muutenkin eri makuista kuin se mihin hän oli tottunut.
"Mikä hätänä? Etkö pidä siitä?" Iiris kysyi huolestuneena.
"Öö, tämä on oikein hyvää, erikoista ainakin." Alfred kehui. Hän ei halunnut loukata Iiriksen äidin tunteita ja väitti siksi ruokaa herkulliseksi.
"Hauska kuulla. Tiesin, että pitäisit siitä. Teenkin sitä lisää syntymäpäiviä varten ja saat syödä sitä niin paljon kuin haluat." Blanche lupasi hymyillen. Alfred ajatteli, että kai tähän tottuu, kun syö tarpeeksi.

Lounaan jälkeen Iiris auttoi äitiään tiskaamaan astiat. Kwa esitteli Alfredille taloa ja sanoi esittelyn lopuksi: "Toivottavasti viihdytte meillä vierailunne ajan." 
"Taatusti. Teillä on aika viihtyisä asunto." Alfred kehui.
Sitten Kwa varmisti, ettei kukaan kuullut ja kysyi Alfredilta varovasti: "Joko olet kosinut tytärtäni?"
"Kosinut? No, en ihan vielä, mutta aion kyllä joku kerta." Alfred sanoi raapien päätään.
"Jos totta puhutaan, minusta olisi hauskaa saada sinusta vävy ja olla joku päivä vaari." Kwa kertoi ja lisäsi: "Vaimonikin odottaa kovasti mummiksi tuloa."
"Ööh, eikö siihen ole vähän liian aikaista?" Alfred kysyi arasti. Hän ei ole ihan vielä ajatellut isäksi tuloa.
"Ota toki kaikki aikasi poikaseni." Kwa sanoi "Siihen ei ole mitään kiirettä."
Alfred huokaisi helpottuneena, mutta sanoi: "Olisihan se toisaalta siistiä olla isä joku päivä."
Silloin kuului ovelta koputus.
"Minä avaan." sanoi Alfred ja meni avaamaan oven. Hän hämmästyi nähtyään kaksi tummaa ankaa ovella, joista toinen oli naispuolinen vihreässä mekossa ja toinen miespuolinen punaisella takilla. "Hyvää päivää." Alfred toivotti tulokkaille.
"Päivää päivää." mies ankka sanoi ja lisäsi: "En tiennytkään, että täällä on vieras."
"Kuulimme, että Iiris on tullut takaisin." nais ankka sanoi.
"Kyllä, hän on täällä." Alfred sanoi kummastellen ja kutsui Iiristä: "Iiris, sinulle tuli vieraita."
"Vieraita?" Iiris ihmetteli ja meni katsomaan keitä häntä tuli tapaamaan. Hän hämmästyi ja ilostui nähtyään ankat ovella.
"Iiris!" huudahti kaksikko iloissaan.
"Maria ja Andre! Ihanaa nähdä teitä." Iiris hihkaisi ja riensi halaamaan kaksikkoa. Sitten hän esitteli kaksikon Alfredille, joka oli hieman hämillään: "Tässä ovat Maria ja Andre, serkkujani."
"Serkkujasi? En tiennytkään, että sinulla on serkkuja." Alfred sanoi ihmeissään.
"Tämä tässä on Alfred, poikaystäväni." Iiris esitteli Alfredin serkuilleen. Serkut katsoivat Alfredia vähän hämmentyneenä, mutta sitten he kättelivät tätä kohteliaasti.
"Oikein hauska tavata." Alfred sanoi ystävällisesti.
"Niin, hauskaa tosiaankin." Andre sanoi. Sitten Iiris pyysi serkkujaan peremmälle ja heillä alkoi kova juttutuokio. Alfred vaan jäi eteiseen katsoen hämmentyneenä heidän peräänsä.
"He vaikuttivat vähän vakavilta." Alfred ajatteli itsekseen, mutta arveli, että se johtui siitä etteivät he vielä tunteneet häntä.
Kun serkukset olivat asettuneet mukavasti olohuoneeseen, Maria sanoi: "Sinua ei olekaan näkynyt sen jälkeen, kun lähdit kotoa pois."
"Niin, missä ihmeessä olet ollut näin kauan?" Andre kysyi.
"Se on vähän pitkä juttu." Iiris sanoi ja kertoi siitä, kun hän saapui perheineen Vesimaahan ja päätti jäädä asumaan sinne.
"Ja sitten sinä tapasit Alfredin?" Maria kysyi ja Iiris vastasi: "Kyllä. Hänen avulla sain uuden kodin ja ilman häntä olisin ollut hukassa."
"Mielenkiintoista." Andre sanoi.
"Kerrohan vähän Alfred millaista Vesimaassa on." Iiris pyysi, kun Alfred tuli olohuoneeseen.
"Se on kaunis paikka, varsinkin kesällä, kun kukat kukkivat ja perhoset lentelevät. Siellä on järviä missä uida ja mukavia asukkaita." Alfred kertoi innokkaana kotimaastaan.
"Kuulostaa... erikoiselle." Maria sanoi pohtien ja pyysi sitten: "Kerrohan millainen perhe sinulla on?"
"Minulla ei oikeastaan ole kummoista perhettä." Alfred sanoi hieroen niskaansa. "Minut kasvatti Mauri Myyrä, kun jäin orvoksi."
"Myyrä?" Andre hämmästeli ja kysyi: "Kuinkas myyrästä tuli sinun isäsi?"
"Menetin oikean perheeni, kun olin pieni ankanpoikanen ja Mauri otti minut kasvatikseen." Alfred kertoi. 
"Sepä sääli. Siis, että menetit perheesi." Maria sanoi empaattisesti.
"Niin, mutta Mauri on minulle kuin oikea isä, joskus äitikin." Alfred sanoi.
Sitten Iiris pyysi, että Alfred keittäisi teetä. Kun Alfred meni keittiöön, serkut juttelivat Iirikselle matalalla äänellä: "Sinun poikaystäväsi on vähän... omituinen."
"Omituinen? Miksi?" Iiris kummasteli serkkujensa puhetta.
"Tarkoitamme, että on aika epätavallista, että myyrä on ankan isä ja hän ei oikein ole sellainen miksikä kuvittelimme sinulle." Andre selitti ja lisäsi: "Ymmärrämme toki sen, että pidät hänestä."
"No, hän on kyllä erilainen kuin me, mutta hän on sitäkin rohkeampi ja auttavaisempi." Iiris sanoi.
"Sinäkin olet vähän erilainen kuin ennen." Maria sanoi vuorostaan Iirikselle.
"Millä lailla erilainen?" Iiris kysyi.
"Kas kun tuntemamme Iiris oli perinteitä noudattava neiti ja nyt muutettuasi Vesimaahan olet kuin unohtanut perinteet ja elämäsikin on nykyään toisenlainen." Maria selitti varovasti.
Alfred sattui kuulemaan keittiöstä serkkujen sanat ja kaikki tuo mitä he sanoivat saivat hänet tuntemaan olonsa jotenkin kurjaksi.
"Oli se toisenlaista tai ei, olen silti onnellinen sen kanssa." Iiris sanoi päättäväisesti ja lisäsi: "Mutta olen silti se sama Iiris jonka tunsitte, tai siis tunnette."
"Tietenkin serkku hyvä. Ja on se hyvä, että olet tyytyväinen elämääsi. Kaikki on vaan ollut niin erilaista sen jälkeen kuin lähdit." serkut selittivät.
"Tarkoituksemme ei ollut haukkua sinua." Maria lisäsi pahoittelevasti.
"Ei se mitään." Iiris sanoi "Olette vaan huolissanne minusta ja ymmärrän senkin." Iiris sanoi hymyillen.
"Tee on valmis." Alfred ilmoitti tuodessaan tarjotinta olkkariin. Iiris kaatoi teetä kuppeihin ja kukin otti omansa.
"Muuten, on eräs henkilö, joka haluaa tavata sinut." Maria kertoi juodessaan teetä.
"Niinkö? Kuka se on?" Iiris kysyi ihmeissään.
"Eräs jonka tunnet hyvin." Maria sanoi "Näet hänet pian. Hän tulee parahiksi syntymäpäivillesi."
"Onko sinulla muitakin tuttuja Iiris?" Alfred kysyi Iirikseltä ja Iiris nyökkäsi.
"Enkö ole kertonut sinulle?" Iiris kysyi.
"Et ole." Alfred vastasi päätään pudistaen.
"No, näet heidät pian." Iiris sanoi hymyillen. Alfred ei ollut itse ihan varma sen jälkeen mitä hän oli kuullut Iiriksen serkkujen sanovan.

Seuraavan muutaman päivän ajan järjesteltiin Iiriksen syntymäpäiväjuhlia, jotka oli tarkoitus pitää Wana-perheen pihalla. Ohjelmaan oli suunniteltu musiikkia, Atriikkilaista tanssia ja tietysti paljon ruokaa. Alfred autteli järjestelyissä, vaikka hän ei ihan tuntenut Atriikkilaisia tapoja syntymäpäivien vietossa. Ja tanssi mitä Iiris ja Maria harjoitteli serkkujensa kanssa oli helpon näköinen. Iiris ja Maria tanssivat Andren soittamien rumpujen tahtiin. Tomkin osallistui harjoituksiin ja hänestä se oli hauskaa.
"Haluatko kokeilla?" Iiris ehdotti Alfredille tämän katsellessa tanssia.
"Öö, toki. Se näyttää helpolta." Alfred tokaisi. Mutta kun hän yritti tanssia Atriikkilaista kansantanssia niin hänen askeleensa näyttivät enemmän hullunkuriselta steppailulta.
"Minusta sinun pitäisi harjoitella vähän." Andre sanoi päätään pudistaen.
"Se on ihan helppoa kun sen osaa." Tom vakuutti ja näytti esimerkkiä miten tanssittiin. Alfred yritti vielä, mutta ei hänen kömpelöt askelmat näyttäneet yhtään paremmilta.
"Ei se mitään Alfred, ei kukaan opi heti." Iiris lohdutteli ja kehotti yrittämään vielä kerran. Mutta Alfredia ei enää huvittanut ja hän siirtyi harmissaan syrjään. Iiris ihmetteli mikä Alfredia vaivasi, yleensä Alfred ei luovuttanut noin helposti.
"Anteeksi Maria, mutta harjoitellaanko myöhemmin?" Iiris ehdotti serkulleen.
"Toki, ei haittaa." Maria sanoi ja Iiris lähti Alfredin perään.
"Alfred, odota." Iiris huusi ja juoksi tämän luo.
"Miksi lopetit tanssimisen?" Alfred ihmetteli.
"Pidän vaan tauon. Ajattelin myös että haluaisit kai jutelle vähän." Iiris selitti ja pyysi Alfredia kertomaan mikä oli.
"Ei mikään, en vaan ole tottunut Atriikkilaisiin tapoihin." Alfred sanoi ja lisäsi: "Äitisi ruoka on kyllä hyvää, mutta aika mausteista minulle. Ja tanssisi on hieno, mutta vaikea."
"Ai sekö sinua harmittaa?" Iiris kysyi ja oli aikeessa sanoa, ettei Alfredin tarvinnut hävetä itseään, kunnes Tom tuli sanomaan Iirikselle, että hänelle oli tullut vieras.
Iiris ihmetteli kuka se mahtoi olla. Hänen ja Alfredin tultua paikalle heitä oli vastassa pitkä tumma ankka päällään pilottitakki. Iiris tunnisti miekkosen heti. Se oli hänen lapsuuden hyvä ystävä Badru.
"Badru? Oletko se tosiaan sinä?" Iiris huudahti iloisena ja riensi miehen luo.
"Hei Iiris. Ilahduitko näkemästäsi?" Badru kysyi Iirikseltä, ja Iiris oli tosiaankin ilahtunut näkemästään. Alfred oli vähän ymmällään, hän kun ei ole ikinä kuullutkaan tästä Badrusta.
"Ai niin, melkein unohdin. Badru, tässä on Alfred Jodocus Kwak. Alfred, tässä on Badru." Iiris esitteli ystäväänsä.
"Ai sinä olet siis Alfred? Iiris onkin kertonut sinusta kirjeissä." Badru sanoi ja kätteli Alfredia, ja hänen otteensa oli tiukempi kuin Alfredin.
"Ihanko totta?" Alfred kysyi ja kuiskasi Iirikselle: "Et ole ikinä kertonut Badrusta."
"Olin minä joku kerta aikeessa kertoakin." Iiris selitti. Sitten Iiris kysyi miten Badrulla on mennyt.
"No, tiedäthän, lentäjän hommia ja kaikkea." Badru sanoi ja lisäsi: "Mutta olen minä osannut ottaa rennosti."
"Oletko sinä tosiaan lentäjä?" Alfred kysyi yllättyneenä.
"Joo ja lennän oikeaa lentokonetta." Badru kertoi ylpeänä ja näytti valokuvaa lentokoneestaan. Alfred oli aivan ällistynyt kuvasta ja hänen oli vaikeaa uskoa moista.
"En haluaisi olla utelias, mutta kauanko olet ollut Iiriksen kanssa ystäviä?" Alfred kysyi.
"Olemme tunteneet jo pienestä pitäen ja meillä oli jopa toisillemme lempinimet." Badru kertoi.
"Niin, minua Badru kutsui Puluksi ja minä kutsuin häntä Kontioksi." Iiris sanoi naurahtaen.
Alfredista nuo nimet ei ollut ihan tavallisia lempinimiä ja hän aikoi kysyä: "Olitteko kenties..."
"Joo, tavallaan." Badru vastasi niskaansa hieroen tarkoittaen ihastuneita. Sitten Iiris ehdotti että he jatkaisivat tanssiharjoituksia yhdessä. Badru piti kovasti ideasta.
"Voisitko näyttää Alfredille miten se tehdään?" Iiris ehdotti.
"Mielelläni." Madru sanoi myönteisesti ja kun hän alkoi tanssia niin Alfred näki miten taitava Badru olikaan ja miten iloisesti Iiris tanssi juuri hänen kanssa. Alfred tunsi itsensä kolmanneksi pyöräksi ja hän meni syrjään ettei olisi häirinnyt tanssijoita.
"Sepä oli hauskaa, tanssitaitosi eivät ole yhtään huonommat." Badru kehui Iiristä tanssin päätteeksi.
"Sinunkin tanssi oli upeaa." Iiris kehui vuorostaan Badrua. Sitten hän huomasi, että Alfred oli poissa. Iiris meni etsimään häntä ja löysikin Alfredin yksinään talon takaa.
"Alfred, mikä sinun on?" Iiris kysyi tultuaan tämän luo.
"Ei mikään." Alfred vastasi huokaisten "Mene vaan tanssimaan Badrun kanssa."
"Miksi olet noin tolaltasi? Etkai ole... kateellinen?" Iiris kysyi katsoen Alfredia kulmien alta.
"En minä ole kateellinen." Alfred väitti, mutta Iiris näki sen kyllä heti.
"Kuule, vaikka minä ja Badru olimme kerran ihastuneita toisiimme, niin siitä on jo tosi kauan ja olen tyytyväinen uuteen elämääni." Iiris vakuutti Alfredille ottaen tätä kädestä. "Sitä paitsi minä olen aina iloisempi sinun kanssa." hän lisäsi samalla, kun antoi pusun Alfredin poskelle.
"Oletko tosiaan? Vaikken ole lentäjä enkä yhtä komeakaan?" Alfred kysyi ja Iiris nyökkäsi ollen täysin varma. "Minusta tosin tuntuu myös etteivät serkkusi pidä minusta." Alfred sanoi kertoen kaiken mitä kuuli.
"Älä siitä välitä. Serkkuni eivät ehkä tunne sinua, mutta he tietävät myös miten hyväntahtoinen sinä olet ja aina valmis auttamaan." Iiris selitti katsoen Alfredia silmiin.
"Niin, mutta en ehkä viihdy syntymäpäivä juhlissasi, koska en osaa kansantanssia, enkä oikein pidä Atriikkilaisesta ruuasta." Alfred epäili.
"Et ole tosissasi. Jos jäisit pois juhlistani niin ne olisivat tosi tylsät juhlat." Iiris sanoi ja lisäsi: "Kunhan harjoittelemme niin opit vielä tanssimaan ja juhlissa on toki muutakin ruokia tarjolla joista varmasti tykkäät. Ole kiltti ja osallistu juhliin."
"No, hyvä on. Voin ainakin olla mukana." Alfred sanoi lopulta mietittyään hetken.
Loppupäivän ajan Alfred ja Iiris harjoittelivat tanssimista yhdessä ja Iiris näytti perinpohjin miten tanssi meni ja miten askeleet tehtiin.

Lopulta syntymäpäivä koitti ja kaikki oli valmista juhliin.Paikalle oli kutsuttu kaikki Iiriksen vanhat ystävät ja serkut ottivat heidät vastaan.
Iiris oli puettu kauniiseen värikkääseen mekkoon juhlaa varten ja kaikki onnittelivat häntä päivänsankarina. Alfredia puolestaan jännitti tämä hetki ja hän toivoi, että kaikki menisi hyvin.
Iiriksen isä Kwa halusi pitää juhlapuheen: "Hyvä juhlaväki. Tahdon kiittää teitä kaikki siitä, että osallistuitte tyttäreni Iiriksen syntymäpäiville. Luvassa on perinteistä ohjelmaa ja toivon, että viihdytty kaikki." Puheen päätyttyä juhlaväki taputti hänelle kunnioittavasti.
Ensiksi oli luvassa lahjojen jakaminen ja jokainen oli tuonut jotain. Iiris kiitti jokaista saatuaan heiltä lahjat, etenkin Badrua joka oli ostanut hänelle kauniin helminauhan. Alfred epäröi omaa lahjaansa nähtyään kaikkien muiden lahjat, mutta hän päätti antaa sen kuitenkin.
"Tämä on sinulle, jotta muistat ensimmäisen syntymäpäiväsi kanssani." Alfred sanoi Iirikselle ojentaen pakettia. Iiris avasi sen ja sen sisältä paljastui kaunis kultareunuksinen rasia. Avattuaan rasian kannen Iiris kuuli sen sisältä kaunista musiikkia, koska se olikin soittorasia.
"Voi Alfred, en tiedä mitä sanoa." Iiris sanoi liikuttuneena lahjasta ja halasi Alfredia lujasti kiitollisena.
"Ole hyvä vaan rakas." Alfred sanoi halaten takaisin ja Iiris lupasi pitää soittorasian aina tallessa.
"Se oli mainio lahja kamu." Badru sanoi taputtaen Alfredin olkapäätä.
"Iiris on onnekas kun hänellä on sinut." Maria sanoi iloisena ja Andre oli samaa mieltä. Alfred hymyili kuultuaan kehut.
Kun tuli tanssin ja syömisen aika, Alfred huomasi, että tarjolla oli tosiaan muutakin ja hän söi eritoten hedelmäisiä leivoksia ja maistoi myös ruokaakin, mikä ei ollutkaan niin kamalaa.
"Saanko luvan?" Alfred kysyi sitten kun pyysi Iiristä tanssimaan.
"Tottakai." Iiris vastasi ja tanssi Alfredin kanssa juuri sillä tavalla miten he olivat harjoitelleet ja lisänneet jopa omaa tyyliä.
Kaikki kerääntyivät katsomaan Alfredin ja Iiriksen tanssia ja heistä se oli niin kaunista ja pari näytti söpöltä tanssiessa. Lopuksi he taputtivat tanssijoille hyvästä esityksestä. Alfred kumarsi otettuna taputuksista ja Iiris niiasi heille kauniisti. Juhlat olivat paremmat kuin odotettiin ja kaikki olivat onnellisia.
Yöllä ennen nukkumaan menoa Iiris sanoi Alfredille: "Nämä olivat parhaat synttärit aikoihin. Oli ihanaa, että olit mukana Alfred."
"Niin olivat. Ja oli hauskaa olla mukana. Atriikkilaiset juhlat ovat oikein kivat." Alfred sanoi ja lisäsi: "Mutta on jo ikävä kotiin."
"Niin, todellakin." Iiris sanoi ollen täysin samaa mieltä. Vaikka Atriikki oli hänen syntymäpaikkansa, niin Vesimaata parempaa paikkaa ei ollutkaan missään muualla.

Seuraavana päivänä oli jo aika palata kotiin. Alfred, Iiris ja Tom pakkasivat tavaransa kotiinpaluuta varten ja Iiriksen ja Tomin vanhemmat sekä serkut ja Badrukin tulivat saattamaan heidät lentokentälle.
"Kiitos näistä ikimuistoisista juhlista." Iiris kiitteli halaten vanhempiaan ja serkkujaan.
"Olemme iloisia, että juhlat onnistuivat." Blanche sanoi hymyillen.
"Kadehdin sinua. Sinulla on kaikkea mitä saattaa kuvitella." Maria sanoi Iirikselle ja katsahti Alfredia samalla vihjaillen: "Ei olisi veljiä tai serkkuja? En ole nirso."
"No no, eipä ruveta haaveileen liikoja." Andre sanoi siskolleen virnuillen.
Badru tuli Alfredin ja Iiriksen luo sanoen heille: "Pidetäänhän vielä yhteyttä?"
"Taatusti." Alfred sanoi, eikä häntä enää häirinnyt Badrun seura.
"Tule sinäkin käymään Vesimaassa joskus." Iiris ehdotti Badrulle "Alfred voisi silloin esitellä sinulle paikkoja."
"Joo se olisi hauskaa." Alfred sanoi innostuneena.
"Täytyy katsoa milloin kerkeän, mutta se on varmaa, että tulen." Badru lupasi ja sanoi vielä Alfredille: "Lupaathan huolehtia Iiriksestä jatkossakin?"
"Lupaan." Alfred lupasi ja se riitti Badrulle.
Kun Alfred, Iiris ja Tom nousivat lentokoneeseen, saattueväki vilkutti heille hyvästiksi toivottaen pikaista jälleen näkemistä.
"Tuntuupa hyvältä päästä taas kotiin." Alfred sanoi "En malta odottaa, että pääsen kertomaan isälle kaiken tämän."
"Atriikkia tulee kyllä ikävä." Tom sanoi katsellen ikkunasta.
"Niin, mutta on silti kiva nähdä Vesimaata taas ja tavata uudet ystävämme." Iiris sanoi ollen sitä mieltä, että oli hauska palata kotiin.
Palattuaan vihdoin kotiin, Alfred, Iiris ja Tom kertoivat kaikille ystävilleen terveiset ihmeellisestä Etelä-Atriikista asti.

Fanitarinoita Joulukalenteri: Luukku 23

 Uni Korvatunturista (Alfred J Kwak)

"No niin joka iikka. Aika mennä nukkumaan." Iiris sanoi lapsille aatonaatto iltana.
"Mutta äiti, emmekö saisi vielä valvoa?" Alfons aneli ja katsoi isäänsä kysyvästi.
"Äiti on oikeassa. Huomenna on sitä paitsi joulu." Alfredkin sanoi.
"Minä ainakin menen kiltisti nukkumaan ja herään ajoissa aattona." Melody julisti. Hän oli sisaruksista eniten innoissaan joulusta ja hän ei malttanut odottaa huomiseen.
Iltatoimien jälkeen Iiris peitteli lapset vuoteeseen toivottaen hyvää yötä.
"Paras alkaa nukkua, että aamu tulisi nopeammin." Melody ajatteli haukotellen ja ei aikaakaan kun hän oli jo unessa.

Melodyn unessa hän oli juuri saapunut paikkaan missä oli paljon lunta ja kaikki näytti niin kummalliselta.
"Täällä kaikki on niin jouluisaa." Melody hämmästeli ihastuksissaan.
"Juuri niin. Tämähän on Korvatunturi." kuului pieni miehen ääni hänen vierestä. Melody näki vieressään juuri hänen kokoisen parrakkaan miehen jolla oli hiippalakki päässä.
"Kuka sinä olet?" Melody kysyi mieheltä.
"Olen Oiva-tonttu. Tervetuloa Korvatunturille." ukko esittäytyi kohteliaasti "Ja sinä taidat olla Melody?"
"Mistä tiedät nimeni?" Melody ihmetteli.
"Olenhan tonttu ja tiedän kaiken maailman lapsien nimet." Oiva sanoi ja lisäsi: "Tiedän senkin, että sinä ja sisaresi olette kilttien listalla."
"Tämän täytyy olla paras uneni ikinä." Melody hihkui innoissaan ja kysyi: "Saanko tavata Joulupukin?"
"Tietysti, mutta esittelen sinut ensiksi muille tontuille." Oiva sanoi ja tarttui Melodya kädestä saattaen tämän tonttupajalle.
Pajassa oli monen monta tonttua työntouhussa ja paketteja oli pakattu miljoonittain säkkiin. Melody ei ole ikinä nähnyt niin monta lahjapakettia. Hän koetti arvata mikä niistä olisi hänen, muttei hän vaan pystynyt.
Oiva esitteli ystävänsä Melodylle. Kaikilla tontuilla oli hassut nimet kuten Kullervo, Kuikelo, Vilkkunen ja Mussu.
"Tämä on hauska paikka." Melody sanoi esittelyn päätteeksi.
"Tiesin, että viihtyisit täällä." Oiva sanoi mielissään ja ehdotti, että Melody voisi auttaa heitä yhdessä asiassa. Tontut olivat tehneet ison keinuseepran, mutta he eivät muistaneet millainen sen värit olivat.
"Helppoa. Seeprat ovat mustavalko raitaisia." Melody sanoi ja neuvoi tonttuja mihin suuntaan raidat tulivat ja pian seepra näytti ihan oikealta seepralta.
"Sinähän olet aika fiksu ikäiseksesi." yksi tonttu kehui Melodya.
"Veljelläni Joonaksella on kuvakirjoja eläimistä ja sieltä minä olen nähnyt seepran kuvia." Melody kertoi iloisena siitä, että saattoi olla avuksi. Samassa hän alkoi leijua kevyesti ilmassa ja jokin veti häntä puoleensa. Hän hämmästyi, kun hän lopulta laskeutui Joulupukin syliin.
"Hyvää joulua Melody." Joulupukki toivotti iloisesti nauraen.
"Joulupukki? Oletko se tosiaan sinä?" Melody hämmästeli. Pukki oli juuri sellainen miksikä hän sen kuvitteli, ehkä vähän pidempi.
"Minäpä hyvinkin." Joulupukki vastasi ja kehui Melodya siitä, että oli auttanut tonttujaan ja ollut muutenkin kiltti ja ahkera.
"Entä se kun...?" Melody aloitti, mutta Joulupukki sanoi lempeästi: "Virheitä sattuu ja niistä aina voi oppia."
Sitten Pukki kysyi mitä Melody toivoisi lahjaksi. Melody oli pitkään toivonut lelu pupulleen kaveriksi pehmokultakalaa. Mutta ennen kun hän ehti sanoa toiveensa, hän ehti jo herätä unestaan.
Melody katsoi hetken ympärilleen tajuten olevansa lastenhuoneessa. Muut nukkuivat vielä, koska oli vielä aikaista.
"Vau, se oli mahtava uni." Melody kuiskasi itsekseen hämmästyneenä.
Pian Iiris tuli herättämään lapset toivottaen heille hyvää joulua.
"On joulu? Jee!" lapset hihkuivat riemuissaan. Ei olisi enää pitkä aika kunnes he saisivat avata lahjansa. Ja Melodylla riitti kerrottavaa juuri näkemästään unesta.
"Onnekas." Alfons sanoi ja muutkin oli sitä mieltä.
"Sinulla riittää joulumieltä." Alfred tokaisi ja Melody hymyili iloisesti. Hänellä tosiaan riitti joulumieltä ja se ei koskaan loppuisi.

Fanitarinoita Joulukalenteri: Luukku 22

 Suloinen jouluyllätys (Zootropolis)

Judalla ei ollut hajuakaan siitä mitä hän itse antaisi äidilleen Judylle. Ja H-hetki oli jo ovella. hän oli toki kysynyt äidiltä mitä hän toivoisi, mutta Judy sanoi vaan ettei tarvitse mitään ja ettei hän toivo muuta kuin kilttejä lapsia.
"Tylsää, pyytäisit jotain hauskempaa." Juda sanoi turhautuneena. Judy itse sanoi sen olevan hänestä hauskaa. Juda toki rakasti äitiä ja halusi olla tälle hauskan lahjan, mutta lahja nimellä kilttejä lapsia kuulosti hänen mielestä liian tylsälle toteutettavaksi. Hän ei edes tiennyt miten toteuttaa se.
Hän kysyi jopa isoveljeltään Marcukselta miten olla tarpeeksi kiltti joululahjana.
"Helppoa, ei tarvitse, kun olla vaan kiltti ja se siitä." Marcus vastasi ja totesi: "Mutta minunkaan mielestä se ei ole kovin hauskan kuuloinen lahja."
"Sitä minäkin. Mutta äiti sanoi sen riittävän hänelle." Juda sanoi. Kumpikaan ei osanut keksiä hyvää tapaa olla kyllin kiltti.
Nina oli juuri leikkimässä isossa laatikossa, jossa alunperin oli uusi pesukone ja lapset sai leikkiä laatikolla.
"Guguluuluu!" Nina jokeksi kurkistellen laatikosta leikkisästi. 
"Voi sinua, olet niin hauska." Juda sanoi siskolleen silittäen tämän päätä. Ja sitten hän keksi idean. Hän kuiskasi Marcukselle ideansa ja Marcuksesta se oli mainio idea.
Kun Judy tuli myöhemmin kotiin, Marcus tuli hänen luo ja sanoi, että olkkarissa oli yllätys.
"Niinkö? Mikä yllästys?" Judy kysyi uteliaana.
"Tule niin näet." Marcus sanoi ja meni äitinsä kanssa olkkariin. Aluksi Judy ihmetteli laatikkoa missä alunperin oli pesukone. Mutta kun hän avasi laatikon kannen, Juda ja Nina hyppäsivät esiin huutaen: "Yllätys!"
"Hehe, mitäs tämä on?" Judy kysyi yllättyneenä.
"Sinähän halusit kilttejä lapsia. Ja tässä ne nyt on." Juda sanoi nauraen ja kysyi pitikö äiti siitä.
"Ehdottomasti. Tämä oli hauska yllätys. Kiitos." Judy sanoi lempeästi ja otti Judan ja Ninan syliinsä pussaten kummankin otsaa.
"Ja kiltteys ei vielä lopu tähän." Juda sanoi ja lupasi auttaa äitiään siivoamaan jälkensä.
Judy oli siitä oikein iloinen. Hän oli tosiaankin saanut sen mitä hän halusikin ja muuta hän ei tarvinnutkaan.

Fanitarinoita Joulukalenteri: Luukku 21

 Juhlat viidakossa (Marsupilami)

Kun aamu alkoi sarastaa viidakossa, kaikki eläimet naapurista tulivat hämmästelemään suurta koristeltua puuta ja kaikkia mahdollisia koristetta mitä Guvu ja Maua ovat järjestelleet koko yön. He olivat uurastuksesta väsyneitä ja he nukkuivat vielä, kun muut saapuivat.
"Vau, tekö olette tehneet tämän itse?" eräs papukaija kysyi hämmästyneenä.
"Olettepa olleet ahkeria." yksi norsu sanoi ihaillen.
Guvu ja Maua heräsivät eläinten ääniin ja hiukan yllättyivät siitä kuinka monta heidän eläintuttavaa oli tullut heidät koristeita ihailemaan.
"Hyvää joulua koko porukalle!" he sanoivat vieraille yhteen ääneen. Vieraat ei toki käsittäneet joulua, mutta olettivat sen olevan hauska juttu, kun oli kerran näin kauniisti koristeltuja paikkoja.

Juhlat alkoivat samantien ja kaikki tanssivat apinoiden soittaman musiikin tahdissa. Silloin heräsi kysymys: "Mitä tarjota vieraille?"
"Minä olen varautunut kaikkeen." Guvu sanoi. Hän oli kattanut suuren puunkannon täyteen kookosmaitoa pähkinöissä, hedelmiä ja kaikkea muuta hyvää. Vieraat alkoivat ahmia herkkuja eikä ruoka loppunut edes sen jälkeen kesken.
"Sinä se olet niin varautuvainen." Guvu sanoi Maualle joka hymyili iloisesti. Guvu ja Mauakin osallistuivat tansseihin ja juhlat jatkui koko päivän myöhään yöhön.
Kun vieraat olivat lähteneet kiitettyään juhlista, Guvu ja Maua antoivat toisilleen lahjat ja istuivat puunoksalle katsoen kuutamoa.
"Ne olivat hauskat juhlat." Maua sanoi nojaten puolisoaan vasten.
"Niin olivat. Kunpa tätä voisi tehdä useamminkin." Guvu sanoi ja kummatkin päättivät järjestää samanlaiset juhlat tästä lähtien joka vuosi samaan aikaan.
"Rakastan sinua Guvu." Maua sanoi rakastavaisesti.
"Minäkin sinua Maua." Guvu vastasi ja suuteli puolisoaan lempeästi. He eivät voineet olla yhtään sen onnellisimpia kuin nyt ja se riitti heille.

Fanitarinoita Joulukalenteri: Luukku 20

 Luster Dawnin lahja (My Little Pony)

(Tässä vaiheessa on hyvä kertoa, että vaikkei ole vielä aatto, niin joissakin tarinoissa alkaa jo neljän päivän ajan tulla "loppuratkaisuja" jotka päättävät tarinat)

Lämpöjuhlan juhlimnen Boldcutien linnassa olivat pian alkamassa ja vieraat tulisivat minähetkenä hyvänsä.
Boldcutie oli laittanut itsensä hienoksi ja oli melkein valmis ottamaan vieraita vastaan. Silloin Topaz riensi paikalle hädissään.
"Hälytys, yksi vieras tulee jo!" hän huohotti.
"Kuka? Eihän vielä ole aika tulla." Boldcutie ihmetteli.
"Se on Luster Dawn." Topaz kertoi ja Boldcutielle tuli kiire laittaa harjansa hyvin. Hän mietti miksi Luster Dawn tuli näin aikaisin.
Kun Boldcutie tuli Luster Dawnia vastaan hän näki tämän pukeutuneen hienoon mekkoon ja harjakin oli hienoksi harjattu.
"Hei Boldcutie. Anteeksi, että tulin näin aikaisin, mutta minulla olisi ehdotus." Luster Dawn sanoi pidellen jotain taiallaan.
"Mikä ehdotus?" Boldcutie kysyi.
"Nyt kun olemme kaksin, niin jos antaisimme lahjat toisillimme etukäteen?" Luster Dawn ehdotti punastellen.
"No mutta sopiihan se." Boldcutie sanoi hymyillen, koska nyt hän sai antaa kauan varjellun lahjan ihastukselleen. Boldcutie meni komeroon etsimään pakettia, mutta sitä ei löytynyt sieltä. Hän kauhistui ja penkoi koko kaapin, mutta se pakettia ei löytynyt.
"Mitä Luster Dawnkin ajattelee, kun ei saakkaan lahjaansa." Boldcutie hätäili.
"Tässä se on." Topaz sanoi pidellen kaunista lahjaa.
"Mistä löysit sen?" Boldcutie kysyi helpottuneena.
"Etkö muista? Piilotit sen yksityiseen paikkaan, että löytäisit sen ensin." Topaz kertoi ja lisäsi naurahtaen: "Olet tänään hassu."
"Ai niin, tosiaan." Boldcutie sanoi nolona ja totesi olevansa hassu.
Mitä nyt?" Luster Dawn kysyi tultuaan paikalle ihmetellen. Boldcutie piilotti nopeasti lahjan selän taakse ja sanoi: "Ei mitään. Etsin vaan rusettia pakettiin."

Sitten he menivät oleskelutilaan jossa he saivat olla kaksin ja lopulta antoivat lahjat toisilleen.
Boldcutie avasi ensin ja ilostui näkemästään.
"Vau. Kirja taikaolennoista. Mistä tiesit, että halusin tämän?" Boldcutie kysyi ilahtuneena.
"No, kyllä minä sinut tunnen." Luster Dawn hymyili. Sitten hän avasi oman lahjansa ja hän vasta hämmästyi nähtyään mitä ihanimman kaulakorun. Se oli hopeinen koru, jossa oli kauniin värinen tähti.
"Voi, tätä en osanut odottaa ollenkaan." Luster Dawn sanoi ihastuneena.
"Pidätkö siitä?" Boldcutie kysyi.
"Pidänkö? Rakastan sitä!" Luster Dawn hihkaisi ja pani korun kaulalle. "Pidän sen aina kaulassani." hän lupasi ja kiitti Boldcutieta pussaamalla tämän poskea.
"Hei, mistä tuo oli?" Boldcutie kysyi yllättyneenä.
"Se oli tapani kiittää sinua." Luster Dawn sanoi ja nojasi päänsä Boldcutieta vasten. Boldcutie hyväili Lusterin otsaa turvallaan ja oli tämän kanssa oikein onnellinen.
Silloin vieraat tulivat ja oli aika ottaa heidät vastaan. Juhlat kestivät pitkälle iltaan ja kaikilla oli hauskaa. Boldcutien ja Topazin vaivannäkö oli kaiken arvoista.

Fanitarinoita Joulukalenteri: Luukku 19

 Lahjalista (Alfred J Kwak)

Junior, Melody, Anna, Joonas, Bram ja Alfons kirjoittivat pitkää listaa siitä mitä he toivovat tänä vuonna Joulupukilta.
"Toivovvatasti emme unohtaneet mitään." Melody sanoi kun he saivat kirjeen valmiiksi.
"Ja vaikka olisimme, niin se ei mahtuisi listalle." Joonas sanoi toimien kirjoittajana.
"Kumpa Joulupukki ei unohtaisi meitä." Alfons sanoi toiveikkaana ja häntä jännitti hirveesti.
"Miksi hän unohtaisi? Meidän talo on niin näkyvä ettei hän voi unohtaa." Bram vakuutti.
"Se on totta." Junior sanoi sisarilleen "Ei mitään syytä huoleen."

Lapset näyttivät listan isälleen Alfredille ja hän luki kirjan alusta loppuun.
"Onpa teillä paljon toivottavaa." Alfred sanoi kun oli lukenut kirjeen.
"Mahtaakohan Pukki tulla tänäkin vuonna?" Alfons kysyi isältään.
"Jos olette olleet kilttejä koko vuoden." Alfred tiesi vastata.
"Se ei ole mikään pulma. Olemme olleet niin mukavia ettei muuta voi sanoa." Junior vakuutti.
Melody ei ollut ihan varma veljensä sanoista. Hän muisti ne kerrat, kun hän ja sisaret olivat joskus tehnyt tuhmuuksia. Esimerkiksi silloin, kun he eivät siivonneet huonetta vaikka äiti määräsi, tai kun he pelasivat sisällä vaikka kiellettiin, tai kun he ottivat luvatta keksejä purkista.
"Eikai Pukki sentään pieniä virheitä huomaa?" hän kysyi epävarmana peläten että he olisivat olleet tänä vuonna liian tuhmia Pukille.
"Ei hän pikkuvirheitä muistele." Alfred sanoi tyttärelleen "Tärkeitä on, että hyvät asiat tulevat sydämmestä."
"Juuri niin. Vaikka joskus sattuu virheitä, niin olette aina olleet niin kilttejä kun olette osanneet." Iiris sanoi ja hän kyllä tiesi puhuvansa totta.
"Millä lailla?" Alfons kysyi.
"No, esimerkiksi te luette läksynne hyvin, tottelette usein minua ja äitiä, syötte puuronne kiltisti ja muuta." Alfred luetteli lapsien hyviä tekoja. "Kaikki tekevät jsokus virheitä ja se ei haittaa." hän lisäsi.
Melody oli helpottunut.
"Tänä jouluna aion olla tosi kiltti." hän ilmoitti.
"Kuinka?" Bram kysyi.
"Aion nimittäin syödä lanttulaatikkoa mukisematta." Melody tarkensi.
"Jalo julistus, muttei aina tarvitse syödä mistä ei tykkää." Alfred naurahti ja Iiris sanoi: "Aivan. Pääasia on, että lautanen syödään tyhjäksi."
Lapsetkin nauroivat huvittavalle jutulle ja heillekin oli helpotus ettei aina tarvinnut syödä inhokkiruokaa.
"Pääseekö muuten kirje ajoissa perille?" Joonas kysyi yht'äkkiä.
"Postitamme tämän huomenna ja uskon, että se ehtii Korvatunturille ajoissa." Alfred lupasi. 
lapset innostuivat. Pian olisi joulu ja he miettivät mahtaisivatko he saada tulevina öinä ollenkaan unta.

Fanitarinoita Joulukalenteri: Luukku 18

 Isän poika (Petteri Punakuono)

Joulumaassa koitti aamu ja pieni poropoika Rupert oli jo hereillä. Hänen isänsä Petteri Punakuono oli luvannut näyttää hänelle Joulumaan kaupunkia.
"Herää jo isä!" Rupert hihkui ja pomppi nukkuvan isänsä päällä.
"Hyvä on hyvä on, olen hereillä." Petteri sanoi herättyään pojan riehuntaan. 
"Mistä moinen meteli?" haukotteli Juulia hieroen unihiekat silmistään.
"Lupasin pojalle, että näyttäisin hänelle Joulukaupunkia." Petteri kertoi noustessaan ylös.
"Ja jos ehdimme niin menemme ehkä katsomaan lahjapajaa" Rupert sanoi ja pomppi malttattomana paikallaan.
"Haluatko sinäkin tulla Juulia?" Petteri kysyi vaimoltaan.
"En, kotona riittää valmisteluita." Juulia sanoi hymyillen "Sitä paitsi tämä on teidän laatuaika yhdessä." hän lisäsi. Sitten Juulia neuvoi poikaa pysymään isänsä lähellä eikä aiheuttaisi 

Petteri ja Rupert lähtivät heti aamutoimien jälkeen kohti Joulukaupunkia jossa tontut ravasivat edes takaisin touhottaen kovasti. Joulu oli jo ovella ja kiireitä piiasi kaikki alla.
Rupert kulki isänsä vierellä ja katsoi ihmeissään tonttujen hyörimistä.
"Miksi tontuilla on niin kiire?" Rupert kysyi isältään.
"Koska heillä on töitä joulua varten ja nyt heillä on siksi kiire." Petteri selitti.
"Kauanko on jouluun?" Rupert kysyi, hän piti joulusta kovasti.
"Alle viikko." Petteri vastasi ja lisäsi: "Tarpeeksi aikaa valmistella joulua ja hankkia lahjoja."
"Mutta eikö Joulupukki tuo kaikki lahjat?" Rupert kysyi ihmetellen.
"Joo, mutta on se hauska muistaa ystäviään ja sukulaisiaan pienillä lahjoilla." Petteri sanoi "Joulu kun on enemmän antamisen kuin saamisen juhlaa."
Rupert nyökkäsi isänsä sanoille ymmärtäen tätä.
Petteri vei Rupertin kasvihuoneeseen missä viljeltiin karkkipuita täynnä karkkikeppejä.
"Nami, karamelleja!" Rupert huudahti ja ryntäsi kohti yhtä muuta kurkottaen kohti alinta karamellia.
"Ole varovainen" Petteri varoitti poikaansa, mutta liian myöhään, koska Ruper oli nykäissyt karamellia niin rajusti, että koko puu heilahti ja melkein akikki karamellit tippuivat alas.
"Hups, anteeksi." Rupert pahoitteli.
"Ei se mitään, vahinko se vaan oli." Petteri huokaisi ja keräsi poikansa kanssa kaikki karkit.
Petteri näytti vielä muitakin jänniä paikkoja, kunnes oli aika vihdoinkin mennä tonttupajalle. Rupert innostui oikein kovasti. Oli jännittävää nähdä miten lelut tehtiin.
"Pysy lähelläni äläkä lähde ominpäin haahuilemaan." Petteri neuvoi Rupertia, joka vaan nyökkäsi. Mutta sisälle päästyään Ruper ei olisi maltanut pysyä paikallaan ja hän silmäili kaiken maailman nukkeja ja nalleja joita liikkui liukuhihnoissa.
Yllättäen hän huomasi poroleluja ja juoksi heti niiden luo.
"Rupert, tule takaisin!" Petteri huusi, mutta Rupert ei kuulut häntä.
"Katso isä, nämä näyttää ihan sinulta!" Rupert huusi iloissaan, mutta Petteri ei näyttänyt oikein iloiselta hänen tultua tämän luo.
"Rupert, älä enää lähde juoksemaan tuolla tavalla." hän torui poikaansa ja lisäsi: "Mitä olisit tehnyt jos olisit eksynyt? Sen takia äiti käski sinun pysyä lähelläni. Haluamme vaan pitää sinut turvassa, jotta sinulla olisi onnellinen elämä. Ymmärrätkö?"
"Kyllä isä. Olen pahoillani." Rupert sanoi pahoittelevasti.
"No, muista vaan säännöt jatkossa." Petteri sanoi lepyttyään. Rupert lupasi pysyä tästä lähtien isänsä kanssa.
Petteri ja Rupert vielä tapasivat Joulupukin ja Rupert kertoi tälle lahjatoiveensa ja kertoi olevansa oikein kiltti. Siitä Pukki oli oikein iloinen.

"Hei. Oliko teillä hauskaa?" Juulia kysyi, kun lopulta kaksikko saapui kotiin.
"Todella hauskaa. Isä näytti kaikki kivat paikat Joulukaupungilla." Rupert kertoi äidilleen. Hän tosin vaikeni, kun Juulia kysyi oliko hän ollut kunnolla.
"Erittäin hyvin." Petteri sanoi lempeästi. Rupert oli ihmeissään, isän mielestä hän oli ollut kunnolla, vaikka sattuikin kaikkea kierroksella. Petteri iski silmää pojalle ja Rupert iski takaisin, joka merkitsi, että se oli heidän oma salaisuus.

Fanitarinoita Joulukalenteri: Luukku 17

Joulukuiset pennut (Kaunotar ja Kulkuri)

Eräänä pimeänä joulukuun iltana Buddy oli aivan hermostunut. Tänään hänen ensimmäiset pentunsa syntyisivät ja hänestä tulisi isä.
Annabelle oli nyt toisessa huoneessa valmiina synntykseen. Emman äiti toimi kätilönä ja Emman isä autteli tuomalla pyyhkeitä ja kuumaa vettä.
Emma odotti Buddyn kanssa, koska äiti oli sanonut, että synnytyksessä piti olla huolellinen ja varoa häiritsemästä emoa.
"Tiedän tunteen Buddy." Emma sanoi Budylle joka kamasi tämän sylissä. "Minäkin jännitän pentuja tuloa."
Emma päätti kertoa Budylle tarinan siitä kuinka tämä tuli jouluna lahjapaketissa pentuna.
"Olit hyvin pieni ja odotit reikäisessä laatikossa minua. Kun avasin paketin niin olit heti iloisena minua vastassa ja minä otin sinut samantien syliin ja nuolaisit korvaani." Emma kertoi Buddylle ja tämä kertonut sai Buddyn rauhoittumaan hetkeksi, vaikka se vieläkin ajatteli kaikkea hauskaa mitä oli luvassa.

Yht'äkkiä kuului huudahdus: "Pennut ovat syntyneet!" ja se sai Emman ja Buddyn entistä innokkaammaksi.
"Sä oot nyt isä Buddy!" Emma hihkui ja Buddy haukahti iloisena. Isä tuli heidän luokseen ja kertoi pentuja olevan neljä ja että Annabellekin voi ihan hyvin.
"Onnittelut Buddy, olet nyt neljän kauniin pennun isä." Emman isä snaoi silittäen Buddyn päätä.
Emma ja Buddy saivat tulla katsomaan pentuja, mutta heidän piti tulla hiljaa huoneeseen. Buddy kurkisti varovasti koriin jossa Annabelle makasi tyytyväisenä, mutta väsyneenä neljän pennun kanssa. Pennut olivat vielä ihan pieniä, niiden silmät olivat kiinni ja ne ei tehneet muuta kuin vikisivät.
"Onpa kaunis näky." Emman äiti huokaisi ihastellen.
"Olit mainio kätilö kultaseni." Emman isä kehui vaimoaan.
"Älä vaan leiki niiden kanssa ihan vielä Buddy. Antaa niiden kasvaa ensin." Emma sanoi Buddylle.
"Juuri niin, niiden pitää ensin opia kävelemään." Emman äiti sanoi silittäen tyttärensä olkapäätä.

Kun Emma ja hänen vanhempansa jättivät uudet vanhemmat kaksistaan, buddy lipaisi Annabellen kuonoa hellästi.
"Teit hyvää työtä Annabelle." Buddy kuiskasi.
"En olisi pysynyt siihen yksin." Annabelle sanoi hymyillen ja katsoi pentuja jotka imivät maitoa Annabellen nisistä ahnaasti.
"Tiedätkö? On hauskaa olla nyt isä." Buddy sanoi ylpeänä.
"Niin on minsutakin olla äiti." Annabelle sanoi ja kävi paremmin maaten, koska häntä väsytti niin. Buddy jäi vielä vahtimaan uutta perhettään ja ajatteli, että tämä oli varmasti hänen elämän parhain päivä.