(Kaikki mitä tässä kerrotaan tapahtuu yli vuosi sen jälkeen, kun Korppi kukistettiin ja hänen siskonsa Paula palasi kaidalle polulle. Ja noin vuosi ennen kun Alfred ja Iiris saivat ensimmäiset lapsensa.)
"Siitä on jo pitkä aika, kun Vesimaahan palasi rauha." Iiris tokaisi ystävälleen Matildalle, heidän istuessa eräänä päivänä kahvilan pihalla juoden kahvia, kuten heillä oli joskus tapana. "Mutta minusta tuntuu, että Alfred on alkanut käyttäytyä oudosti viime aikoina." Iiris lisäsi salaperäisenä.
"Kuinka niin?" Matilda ihmetteli.
"Aina kun näen hänet, hän on ihan kuin hän haluaisi sanoa minulle jotain, mutta hän vaikuttaa jotenkin kiemurtelevan siinä." Iiris selitti.
"Sepä kummallista." Matilda sanoi ja arveli: "Ehkä hänellä on jokin salaisuus tai vastaava. Hän varmaan kertoo sen, kun on sopiva aika."
"Toivottavasti. En vaan ymmärrä mitä salattavaa hänellä olisi." Iiris sanoi ja joi kahviaan.
Se oli totta, että Alfred oli viime aikoina ollut salaperäisen oloinen ja joka kerka hän vaikutti hermostuneelta Iiriksen aikana. Toki Alfredin ja Iiriksen suhde parani joka päivä ja he olivat onnellinen pari. Ja Alfredilla oli tosiaan salaisuus. Hän aikoi kosia Iiristä, muttei ollut varma siitä miten hän tekisi sen.
"Iiris, minä rakastan sinua suuresti ja en voi kuvitella elämää ilman sinua. Tahtoisin vaan kysyä: Tuletko vaimokseni?" Alfred harjoitteli juuri parhaillaan kosimista kotonaan samalla kun hänen kasvatti-isä Mauri ja ystävänsä Alexander katsoivat kuinka harjoittelu sujui.
"Muuten hyvä, mutten usko, että se tuli suoraan sydämmestä." Alexander sanoi päätään pudistaen.
"Miten sen sitten pitäisi mennä?" Alfred kysyi. Hän oli harjoitellut jo jonkin aikaa ja joka kerta se kuulosti vaan epäaidolle.
"Sinun pitää tehdä se tunteella ja tarkoittaa sitä." Alexander selitti ja näytti mallia: "Oi Iiris, sydämmeni valittu. Minä rakastan sinua kovasti. Soisitko kunnian ja tulisit vaimokseni?"
"Tuo oli kuin suoraan rakkaustarinasta otettu." Mauri tokaisi ja sanoi Alfredille: "Ei sinun tarvitse sentään liioitella. Ole vaan oma itsesi ja anna sen tulla vaan."
Yritän ainakin parhaani." Alfred sanoi hermostuneena. Hän oli kutsunut Iiriksen luokseen samana iltana ja häntä jännitti tavattomasti kosiminen. "Toivon vaan, että hän suostuu." Alfred lisäsi toiveikkaana.
"Takuulla suostuu, lyön vaikka vetoa siitä." Alexander sanoi taputtaen Alfredin olkapäätä.
Samana iltana Iiris saapuikin Alfredin talolle. Hän ihmetteli vieläkin mitä salattavaa Alfredilla oikein oli.
"Tervetuloa Iiris. Mukavaa, että pääsit tulemaan." Alfred sanoi hänelle pitäen toista kättä tiukasti nyrkissä.
"Oli mukava tulla." Iiris sanoi hymyillen.
Sitten Alfred tuli hiukan lähemmäs ja sanoi punastellen: "Minulla on sinulle tuota, yksi kysymys."
"Mikä kysymys?" Iiris kysyi kiinnostuneena. Iiris hämmästyi, kun Alfred polvistui hänen edessään ja paljasti mitä hänen nyrkissä olevassa kämmenessä oli. Se oli pieni kiiltävä sininen rasia. Kun Alfred avasi rasian, sieltä paljastui hopeinen sormus missä oli pieni vaaleanpunainen jalokivi. Iiris oli aivan hämmästynyt.
"Iiris..." Alfred aloitti katsoen neitokaista silmiin ja kysyi lopulta: "Soisitko minulle kunnian ja tulisit vaimokseni?"
Iiris oli pakahtua ilosta ja hän halasi Alfredia lujasti.
"Voi Alfred. Tietenkin tulen vaimoksesi." hän sanoi ja Alfred oli siitä oikein iloinen. parempaa vastausta Alfred ei olisi voinutkaan odottaa.
Seuraavana aamuna Alfred ja Iiris lähtivät kertomaan kaikille ystäville ilouutiset. Kaikki antoivat heille suuret onnittelut. Lopuksi he menivät tapaamaan Iiriksen vanhempia, jotka olivat hiljattain muuttaneet Vesimaahan Etelä-Atriikin sodan loputtua vihdoin. Heillä oli oma talo lähellä sekä Alfredin, että Iiriksen taloa ja Iiris kävikin usein heitä tapaamassa.
"Mitä? Joko se vihdoin tapahtui?" Iiriksen isä Kwa hämmästeli iloisesti.
"Olen niin iloinen puolestanne." Iiriksen äiti Blanche sanoi liikuttuneena ja halasi tytärtään ja Alfredia pitkään.
"Milloin aiotte pitää hääpäivänne?" Kwa kysyi. Hän tiesi, että hääpäivän tulisi olla sopivan sään mukainen ja, että valmisteluun menisi aikaa.
"Ajattelimme pitää häät ensi kuussa." Iiris kertoi.
"Kutsumme sinne kaikki ystävämme ja tottakai sukulaisetkin." Alfred kertoi myös.
"Missä hääseremonia pidetään?" Blanche kysyi.
"Kotipihallani." Alfred vastasi "Niistä tulee mainiot häät."
"Taatusti ja me autamme teitä sen kanssa parhaamme mukaan." Kwa lupasi nuorelle parille. Blanchekin lupasi auttaa.
Kuukauden ajan tehtiinkin suunnitelmia häitä varten. Valmisteluita varten oli pitkä lista. Ensin piti lähettää kutsut, suunnitella koristelu ja kaikkea muuta.
Alfred oli sopinut Alexanderin kanssa, että tämä voisi olla hänen best man joka olisi apuna hääsuunnittelussa. Iiris taas sopi Matildan kanssa, että tämä oli hänen kaaso, joka auttaisi Iiristä hääpuvun kanssa ja toisi muutenkin apuna.
"Voi juku, tästä tulee mahtavaa." Alexander sanoi siskolleen. "En olekaan ollut pitkään aikaan häissä."
"En minäkään. On suuri kunnia olla apuna." Matildakin tokaisi ja kummallakin riitti kädet täynnä töitä. Piti tilata tarvikkeita, leipoa herkkuja ja ennen kaikkea, auttaa hääparia heidän pukujensa kanssa. Iiris oli säästänyt kotonaan valkoista häämekkoa, jota hänen äitinsä oli käyttänyt omana hääpäivänään. Puku oli toki vanha, mutta sen saisi kyllä korjattua.
"Äiti, onko minun pakko pitää pukua päällä?" Tom, Iiriksen veli kysyi Blanchelta, kun tämä sovitteli juhlapukua poikansa ylle. Tom sai toimia häissä sormustenkantajana, mikä oli hänelle uusi juttu. Hän ei vaan pitänyt puvusta, koska se oli tiukka ja kutitti kamalasti.
"Äläs nyt Tom. Olet oikein hyvän näköinen ja haluathan olla eduksesi siskosi häissä." Blanche sanoi ja lisäsi: "Sitä paitsi on kunnia olla osa hääväkeä."
"Niin kai." Tom tokaisi "En vaan ole koskaan ollut häissä." hän lisäsi epävarmana.
"Voi kulta-pieni. Ei häissä ole mitään murehdittavaa. Hyvin se menee." Blanche sanoi ja pussasi rohkaisevasti poikansa otsaa. Tom tuumi, että kai sitä voisi yrittää olla hyvä sormustenkantaja.
Lopulta hääpäivä koitti. Kaikki oli valmista ja vieraita saapui paikalle pikku hiljaa. Vieraiden joukossa oli kaikki Alfredin ja Iiriksen ystävät. Iiriksen vanhempien ja Alexanderin ja Matildan lisäksi mukana olivat myös mm. Hannu Harakka, Olli Haikara perheineen, Henkka Kaniini vaimoineen, Professori von Pallas, Kapteeni Tunkki vaimonsa Liisan kanssa, Paula ja niin edelleen. Jokainen oli laittautunut hienoiksi ja istuivat jo paikoillaan.
Järjestelyt oli myös valmiita. Koristeet oli ripustettu, pöydät oli täynnä herkkuja ja iso kakku odotti jo milloin siihen päästäisiin käsiksi.
Alfred seisoi alttarin edessä ja Tom hänen takanaan sormusten kanssa.
"Missä hän oikein viipyy? Hän on laittautunut jo pitkän aikaa." Alfred muisi itsekseen huolestuneena. "Toivottavasti jokin ei ole pielessä. Kylläpä tässä puvussa on kuuma."
Iiris oli yhä sisällä puukenkätalossa ja viimeisteli pukua päällään ja peilasi itseään varmistaen, että kaikki oli oikein.
"Oletpa sinä kaunis kultaseni." Kwa sanoi, kun tuli hakemaan tytärtään hääseremoniaan. "Olet aivan kuin äitisi meidän hääpäivänä."
"Kiitos isä. Tämä on varmasti elämäni paras päivä." Iiris sanoi pyörähtäen innoissaan.
"Totta puhuen ehdin jo pelätä, etten näkisi tätä päivää." Kwa myönsi liikuttuneena. Hänestä oli iloisen haikeaa, että hänen tyttärensä oli nyt menossa naimisiin.
"Voi isä." Iiris sanoi katsoen isäänsä silmiin.
"Eiköhän mennä jo? Ei anneta muiden odottaa." Kwa ehdotti ja pyysi, että saisi saattaa tyttärensä alttarille. Iiris otti isäänsä kädestä ja yhdessä he astelivat alttarille. Kaikki hämmästelivät Iiriksen kaunista pukua. Jopa Alfredkin hämmästyi.
Kun aviopari oli alttarilla, pappi aloitti: "Rakkaat ystävät. Olemme kokoontuneet vihkimään tämän miehen ja tämän naisen avioliittoon."
Yleisö taputti hiukan osoitukseksi kunnioitusta hääparille.
"Iiris Wana. Tahdotko ottaa Alfred Jodocus Kwakin aviopuolisoksesi ja rakastaa häntä niin myötä kuin vastoinkäymisillä kuolemaan asti?" pappi kysyi Iirikseltä.
"Tahdon." Iiris vastasi.
"Alfred Jodocus Kwak. Tahdotko ottaa Iiris Wanan aviopuolisoksesi ja rakastaa häntä niin myötä kuin vastoinkäymisillä kuolemaan asti?" pappi kysyi Alfredilta.
"T-tahdon." Alfred vastasi punastellen.
Sitten pappi pyysi sormukset, jotka Tom ojensi arvokkaasti. pappi asensi sormukset avioparin sormille ja julisti heidät kaikkien läsnäolijoiden edessä mieheksi ja vaimoksi.
"Voit suudella morsianta." pappi sanoi lopuksi. Alfred suuteli Iiristä samalla, kun yleisö hurrasi heille taputtaen.
"Onnea Alfred, onnea Iiris." he riemuitsivat.
"Tämä on ihanin päivä koskaan." Blanche sanoi pyyhkin kyyneleitä silmistään. Hän oli niin onnellinen nuoren parin puolesta.
"Olen samaa mieltä kultaseni." Kwa sanoi pidellen vaimonsa kättä.
Lopuksi Iiris heitti hääkimppunsa ja ensimmäinen joka sai sen kiinni, oli Paula ja hän oli siitä oikein riemuissaan.
Seuraavaksi oli aika syödä ja tanssia. Kaikilla oli hauskaa ja tunnelma oli mitä mainioin. Sitten Iiris pyysi saada juhlaväen huomion. Hän halusi esittää vieraille Etelä-Atriikkilaisen tanssin, jota Atriikkilainen morsian esitti yleensä juhlaväelle. Iiris viittoi Tomille, joka laittoi nauhalta soimaan Atriikkilaista musiikkia. Iiris tanssi todella kauniisti siroilla askeleilla ja hän pyörähteli sujuvasti.
"En tiennytkään, että Iiris osaa tanssia noin hyvin." Alexander kuiskasi Alfredille.
"Niin, hän on oikein taitava." Alfred kehui katsellen Iiriksen tanssia. Muutkin piti tanssista ja väki taputti innoissaan Iiriksen lopetettua. Se oli todella hieno esitys kaikkien mielestä.
Hääjuhla kestivät iltaan asti ja sitten vieraiden oli aika lähteä kotiin.
"Siitä on jo pitkä aika, kun Vesimaahan palasi rauha." Iiris tokaisi ystävälleen Matildalle, heidän istuessa eräänä päivänä kahvilan pihalla juoden kahvia, kuten heillä oli joskus tapana. "Mutta minusta tuntuu, että Alfred on alkanut käyttäytyä oudosti viime aikoina." Iiris lisäsi salaperäisenä.
"Kuinka niin?" Matilda ihmetteli.
"Aina kun näen hänet, hän on ihan kuin hän haluaisi sanoa minulle jotain, mutta hän vaikuttaa jotenkin kiemurtelevan siinä." Iiris selitti.
"Sepä kummallista." Matilda sanoi ja arveli: "Ehkä hänellä on jokin salaisuus tai vastaava. Hän varmaan kertoo sen, kun on sopiva aika."
"Toivottavasti. En vaan ymmärrä mitä salattavaa hänellä olisi." Iiris sanoi ja joi kahviaan.
Se oli totta, että Alfred oli viime aikoina ollut salaperäisen oloinen ja joka kerka hän vaikutti hermostuneelta Iiriksen aikana. Toki Alfredin ja Iiriksen suhde parani joka päivä ja he olivat onnellinen pari. Ja Alfredilla oli tosiaan salaisuus. Hän aikoi kosia Iiristä, muttei ollut varma siitä miten hän tekisi sen.
"Iiris, minä rakastan sinua suuresti ja en voi kuvitella elämää ilman sinua. Tahtoisin vaan kysyä: Tuletko vaimokseni?" Alfred harjoitteli juuri parhaillaan kosimista kotonaan samalla kun hänen kasvatti-isä Mauri ja ystävänsä Alexander katsoivat kuinka harjoittelu sujui.
"Muuten hyvä, mutten usko, että se tuli suoraan sydämmestä." Alexander sanoi päätään pudistaen.
"Miten sen sitten pitäisi mennä?" Alfred kysyi. Hän oli harjoitellut jo jonkin aikaa ja joka kerta se kuulosti vaan epäaidolle.
"Sinun pitää tehdä se tunteella ja tarkoittaa sitä." Alexander selitti ja näytti mallia: "Oi Iiris, sydämmeni valittu. Minä rakastan sinua kovasti. Soisitko kunnian ja tulisit vaimokseni?"
"Tuo oli kuin suoraan rakkaustarinasta otettu." Mauri tokaisi ja sanoi Alfredille: "Ei sinun tarvitse sentään liioitella. Ole vaan oma itsesi ja anna sen tulla vaan."
Yritän ainakin parhaani." Alfred sanoi hermostuneena. Hän oli kutsunut Iiriksen luokseen samana iltana ja häntä jännitti tavattomasti kosiminen. "Toivon vaan, että hän suostuu." Alfred lisäsi toiveikkaana.
"Takuulla suostuu, lyön vaikka vetoa siitä." Alexander sanoi taputtaen Alfredin olkapäätä.
Samana iltana Iiris saapuikin Alfredin talolle. Hän ihmetteli vieläkin mitä salattavaa Alfredilla oikein oli.
"Tervetuloa Iiris. Mukavaa, että pääsit tulemaan." Alfred sanoi hänelle pitäen toista kättä tiukasti nyrkissä.
"Oli mukava tulla." Iiris sanoi hymyillen.
Sitten Alfred tuli hiukan lähemmäs ja sanoi punastellen: "Minulla on sinulle tuota, yksi kysymys."
"Mikä kysymys?" Iiris kysyi kiinnostuneena. Iiris hämmästyi, kun Alfred polvistui hänen edessään ja paljasti mitä hänen nyrkissä olevassa kämmenessä oli. Se oli pieni kiiltävä sininen rasia. Kun Alfred avasi rasian, sieltä paljastui hopeinen sormus missä oli pieni vaaleanpunainen jalokivi. Iiris oli aivan hämmästynyt.
"Iiris..." Alfred aloitti katsoen neitokaista silmiin ja kysyi lopulta: "Soisitko minulle kunnian ja tulisit vaimokseni?"
Iiris oli pakahtua ilosta ja hän halasi Alfredia lujasti.
"Voi Alfred. Tietenkin tulen vaimoksesi." hän sanoi ja Alfred oli siitä oikein iloinen. parempaa vastausta Alfred ei olisi voinutkaan odottaa.
Seuraavana aamuna Alfred ja Iiris lähtivät kertomaan kaikille ystäville ilouutiset. Kaikki antoivat heille suuret onnittelut. Lopuksi he menivät tapaamaan Iiriksen vanhempia, jotka olivat hiljattain muuttaneet Vesimaahan Etelä-Atriikin sodan loputtua vihdoin. Heillä oli oma talo lähellä sekä Alfredin, että Iiriksen taloa ja Iiris kävikin usein heitä tapaamassa.
"Mitä? Joko se vihdoin tapahtui?" Iiriksen isä Kwa hämmästeli iloisesti.
"Olen niin iloinen puolestanne." Iiriksen äiti Blanche sanoi liikuttuneena ja halasi tytärtään ja Alfredia pitkään.
"Milloin aiotte pitää hääpäivänne?" Kwa kysyi. Hän tiesi, että hääpäivän tulisi olla sopivan sään mukainen ja, että valmisteluun menisi aikaa.
"Ajattelimme pitää häät ensi kuussa." Iiris kertoi.
"Kutsumme sinne kaikki ystävämme ja tottakai sukulaisetkin." Alfred kertoi myös.
"Missä hääseremonia pidetään?" Blanche kysyi.
"Kotipihallani." Alfred vastasi "Niistä tulee mainiot häät."
"Taatusti ja me autamme teitä sen kanssa parhaamme mukaan." Kwa lupasi nuorelle parille. Blanchekin lupasi auttaa.
Kuukauden ajan tehtiinkin suunnitelmia häitä varten. Valmisteluita varten oli pitkä lista. Ensin piti lähettää kutsut, suunnitella koristelu ja kaikkea muuta.
Alfred oli sopinut Alexanderin kanssa, että tämä voisi olla hänen best man joka olisi apuna hääsuunnittelussa. Iiris taas sopi Matildan kanssa, että tämä oli hänen kaaso, joka auttaisi Iiristä hääpuvun kanssa ja toisi muutenkin apuna.
"Voi juku, tästä tulee mahtavaa." Alexander sanoi siskolleen. "En olekaan ollut pitkään aikaan häissä."
"En minäkään. On suuri kunnia olla apuna." Matildakin tokaisi ja kummallakin riitti kädet täynnä töitä. Piti tilata tarvikkeita, leipoa herkkuja ja ennen kaikkea, auttaa hääparia heidän pukujensa kanssa. Iiris oli säästänyt kotonaan valkoista häämekkoa, jota hänen äitinsä oli käyttänyt omana hääpäivänään. Puku oli toki vanha, mutta sen saisi kyllä korjattua.
"Äiti, onko minun pakko pitää pukua päällä?" Tom, Iiriksen veli kysyi Blanchelta, kun tämä sovitteli juhlapukua poikansa ylle. Tom sai toimia häissä sormustenkantajana, mikä oli hänelle uusi juttu. Hän ei vaan pitänyt puvusta, koska se oli tiukka ja kutitti kamalasti.
"Äläs nyt Tom. Olet oikein hyvän näköinen ja haluathan olla eduksesi siskosi häissä." Blanche sanoi ja lisäsi: "Sitä paitsi on kunnia olla osa hääväkeä."
"Niin kai." Tom tokaisi "En vaan ole koskaan ollut häissä." hän lisäsi epävarmana.
"Voi kulta-pieni. Ei häissä ole mitään murehdittavaa. Hyvin se menee." Blanche sanoi ja pussasi rohkaisevasti poikansa otsaa. Tom tuumi, että kai sitä voisi yrittää olla hyvä sormustenkantaja.
Lopulta hääpäivä koitti. Kaikki oli valmista ja vieraita saapui paikalle pikku hiljaa. Vieraiden joukossa oli kaikki Alfredin ja Iiriksen ystävät. Iiriksen vanhempien ja Alexanderin ja Matildan lisäksi mukana olivat myös mm. Hannu Harakka, Olli Haikara perheineen, Henkka Kaniini vaimoineen, Professori von Pallas, Kapteeni Tunkki vaimonsa Liisan kanssa, Paula ja niin edelleen. Jokainen oli laittautunut hienoiksi ja istuivat jo paikoillaan.
Järjestelyt oli myös valmiita. Koristeet oli ripustettu, pöydät oli täynnä herkkuja ja iso kakku odotti jo milloin siihen päästäisiin käsiksi.
Alfred seisoi alttarin edessä ja Tom hänen takanaan sormusten kanssa.
"Missä hän oikein viipyy? Hän on laittautunut jo pitkän aikaa." Alfred muisi itsekseen huolestuneena. "Toivottavasti jokin ei ole pielessä. Kylläpä tässä puvussa on kuuma."
Iiris oli yhä sisällä puukenkätalossa ja viimeisteli pukua päällään ja peilasi itseään varmistaen, että kaikki oli oikein.
"Oletpa sinä kaunis kultaseni." Kwa sanoi, kun tuli hakemaan tytärtään hääseremoniaan. "Olet aivan kuin äitisi meidän hääpäivänä."
"Kiitos isä. Tämä on varmasti elämäni paras päivä." Iiris sanoi pyörähtäen innoissaan.
"Totta puhuen ehdin jo pelätä, etten näkisi tätä päivää." Kwa myönsi liikuttuneena. Hänestä oli iloisen haikeaa, että hänen tyttärensä oli nyt menossa naimisiin.
"Voi isä." Iiris sanoi katsoen isäänsä silmiin.
"Eiköhän mennä jo? Ei anneta muiden odottaa." Kwa ehdotti ja pyysi, että saisi saattaa tyttärensä alttarille. Iiris otti isäänsä kädestä ja yhdessä he astelivat alttarille. Kaikki hämmästelivät Iiriksen kaunista pukua. Jopa Alfredkin hämmästyi.
Kun aviopari oli alttarilla, pappi aloitti: "Rakkaat ystävät. Olemme kokoontuneet vihkimään tämän miehen ja tämän naisen avioliittoon."
Yleisö taputti hiukan osoitukseksi kunnioitusta hääparille.
"Iiris Wana. Tahdotko ottaa Alfred Jodocus Kwakin aviopuolisoksesi ja rakastaa häntä niin myötä kuin vastoinkäymisillä kuolemaan asti?" pappi kysyi Iirikseltä.
"Tahdon." Iiris vastasi.
"Alfred Jodocus Kwak. Tahdotko ottaa Iiris Wanan aviopuolisoksesi ja rakastaa häntä niin myötä kuin vastoinkäymisillä kuolemaan asti?" pappi kysyi Alfredilta.
"T-tahdon." Alfred vastasi punastellen.
Sitten pappi pyysi sormukset, jotka Tom ojensi arvokkaasti. pappi asensi sormukset avioparin sormille ja julisti heidät kaikkien läsnäolijoiden edessä mieheksi ja vaimoksi.
"Voit suudella morsianta." pappi sanoi lopuksi. Alfred suuteli Iiristä samalla, kun yleisö hurrasi heille taputtaen.
"Onnea Alfred, onnea Iiris." he riemuitsivat.
"Tämä on ihanin päivä koskaan." Blanche sanoi pyyhkin kyyneleitä silmistään. Hän oli niin onnellinen nuoren parin puolesta.
"Olen samaa mieltä kultaseni." Kwa sanoi pidellen vaimonsa kättä.
Lopuksi Iiris heitti hääkimppunsa ja ensimmäinen joka sai sen kiinni, oli Paula ja hän oli siitä oikein riemuissaan.
Seuraavaksi oli aika syödä ja tanssia. Kaikilla oli hauskaa ja tunnelma oli mitä mainioin. Sitten Iiris pyysi saada juhlaväen huomion. Hän halusi esittää vieraille Etelä-Atriikkilaisen tanssin, jota Atriikkilainen morsian esitti yleensä juhlaväelle. Iiris viittoi Tomille, joka laittoi nauhalta soimaan Atriikkilaista musiikkia. Iiris tanssi todella kauniisti siroilla askeleilla ja hän pyörähteli sujuvasti.
"En tiennytkään, että Iiris osaa tanssia noin hyvin." Alexander kuiskasi Alfredille.
"Niin, hän on oikein taitava." Alfred kehui katsellen Iiriksen tanssia. Muutkin piti tanssista ja väki taputti innoissaan Iiriksen lopetettua. Se oli todella hieno esitys kaikkien mielestä.
Hääjuhla kestivät iltaan asti ja sitten vieraiden oli aika lähteä kotiin.
"Kiitos kaikille, että tulitte ja hyvää yötä." Alfred ja Iiris toivottivat juhlaväelle heidän poistuessa pikkuhiljaa. Sen jälkeen oli taas niin tavallista, mutta sitäkin parempaa.
Alfred ja Iiris olivat hyvin väsyneitä juhlinnan jälkeen, että iltatoimien jälkeen he painuivat suoraan pehkuihin. Iiris oli hiljattain muuttanut Alfredin puukenkätalolle asumaan. Asunto oli ehkä pieni, mutta kyllä sinne mahtui kaksikin henkilöä oikein hyvin.
"Alfred." Iiris sanoi heidän kömpiessä sänkyyn.
"Mitä rakas?" Alfred kysyi.
"Tämä oli elämäni paras päivä koskaan." Iiris sanoi tyytyväisenä.
"Niin minustakin ja parempaa en voisi toivoakkaan." Alfred sanoi ja hän tarkoitti sitä. Aviopari suuteli toisiaan vielä kerran toivottaen hyvät yöt ja pian he olivat hyvillä mielin nukahtaneet. Ja niin jäi taakse pitkä ja hieno päivä, jota Alfred ja Iiris eivät unohtaiis koskaan.
Alfred ja Iiris olivat hyvin väsyneitä juhlinnan jälkeen, että iltatoimien jälkeen he painuivat suoraan pehkuihin. Iiris oli hiljattain muuttanut Alfredin puukenkätalolle asumaan. Asunto oli ehkä pieni, mutta kyllä sinne mahtui kaksikin henkilöä oikein hyvin.
"Alfred." Iiris sanoi heidän kömpiessä sänkyyn.
"Mitä rakas?" Alfred kysyi.
"Tämä oli elämäni paras päivä koskaan." Iiris sanoi tyytyväisenä.
"Niin minustakin ja parempaa en voisi toivoakkaan." Alfred sanoi ja hän tarkoitti sitä. Aviopari suuteli toisiaan vielä kerran toivottaen hyvät yöt ja pian he olivat hyvillä mielin nukahtaneet. Ja niin jäi taakse pitkä ja hieno päivä, jota Alfred ja Iiris eivät unohtaiis koskaan.
