keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Alfred J Kwak animaatiosarja arvostelu

Alfred J Kwak animaatiosarja arvostelu

       Kuvahaun tulos haulle alfred j kwak logo

HUOMIO! Arvostelun alussa elokuvan juoni on kerrottuna lyhyesti kurvisoitunaEli jos et halua spoilereita, mene suoraan "normaaliin" tekstiin.



Sarja alkaa siitä kun Joonas ja Anna niminen ankkapariskunta saa seitsmän lasta, joista yksi nimitetään Alfred Jodocus Kwakiksi. Valitettavasti ankaperhe joutuu menemään maanpakoon, kun heidän kotipaikkaansa rakennetaan huvipuisto, ja samana matkalla Alfredin perhe jää auton alle, ja Alfred jää orvoksi. Onneksi Joonaksen ystävä Mauri Myyrä ottaa Alfredin huostaan, ja hänestä tulee ihanan ymmärtäväinen isähahmo pikku Alfredille. Alfred kasvaa ja kokee vaikka mitä seikkailuja, joihin pääsevät mukaan hänen ystävänsä Hannu Harakka, Olli haikara ja Henkka Kaniini, sekä Korppi, joka kiusaa Alfredia siksi koska tämän isä on myyrä. Ja aikuisena Alfred osallistuu valaanpyynnin vastustamiseen, jolloin hän tapaa Professori Von Pallaksen,  ja perustaa yrityksen, minkä avulla hän kerää rahaa köyhien maiden hyväksi
Eräänä päivänä Korppi, joka oli myös kasvanut, perustaa Kansallisen Korppipuolueen, ja hän jopa syrjäyttää kuninkaan. Mutta Alfredin ja hänen ystäviensä avulla Korpin vallankaappaus loppuu yhtä nopeasti kun alkoikaan.
Myöhemmin Alfred tapaa mustien ankkojen perheen, ja hän rakastuu perheen tyttäreen, Iirikseen, ja ryhtyy auttamaan Wana perhettä saamaan kansallisuutensa, mutta sittenkin Iiriksen vanhempien on palattava kotimaahansa Etelä Atriikkiin auttamaan kansaansa lopettamaan sodan, ja Iiriksen ja hänen pikkuveljensä Tomin on jäätävä Vesimaahan turvaan.
Yhtenä päivänä Kuningas Leijonamieli päättää jäädä eläkkeelle, ja Vesimaalle valitaan presidentti, ja tottakai ehdokkaaksi ryhtyy Korppi, sekä Alfredin ystävä Olli. Käynnissä on tiukka vaalitaisto, ja Korppi meinaa käyttää epärehellisiä keinoja, mutta lopulta Korppi jää kiinni kommelluksista ja Ollista tulee Vesimaan presidentti. Korppi lopulta pidätetään kun hän yrittää varastaa Pallaksen suunnitelmat uudesta polttoaineesta, ja hänelle tuomitaan 26 vuoden vankeustuomio. Alfredilla ei kuitenkaan mene ihan hyvin, sillä Iiris on suuttunut hänelle kun Alfred myöhästyi teatteriesituksestä, eikä suostu enää puhumaan hänelle. Samaan aikaan Korppi onnistuu karkaamaan vankilasta apunaan vartija, joka oli myös Kansallisen Korppipuolueen ministeri, varastaa professori Von Pallaksen piirustukset ja kidnappaa Iiriksen panttivangikseen. Lopulta Alfred saa Korpin kiinni ja pelastaa Iiriksen. Korppi yritti karata, mutta poliisit saivat tämän kiinni. Alfredin syntymäpäivää vietetään ja tarina päättyy onnellisesti.

Muistan hämärästi nähneeni Alfredia joskus VHS:llä kun olin pieni, ja ne jaksot oli kolme ekaa jaksoa, ja kaivojaksot, ja sitten vasta vanhemmalla iällä tutustuin tähän sarjaan kunnolla kun näitä alettiin lataamaan Youtubeen, ja silloin minä rakastuin tähän sarjaan uudestaan ja aloin pohtimaan mitä kaikkea olen missannut. Tavoitteeni oli jopa joskus ostaa Alfred J Kwak DVD, mutta ne ehti jo poistua kaupoista, ja nyt niistä pyydetään käytettynä suuria summia, mutta kai minä joku päivä saan kaikki kaksi kautta omaan DVD kokoelmaani.

Alfred J Kwak kuulemma perustuu Herman Van Ween kirjoittamaan teatteriesitykseen, ja sen myötä Alfredista julkaistiiin kirjoja ja tämä animaatiosarja. Alfredista on paljon informaatiota netin syövereissä, joista ei varmaan saa selvää ellei osaa Hollantia.
Tätä sarjaa näytettiin Suomen televisiossa Yle 2:lla ensimmäisen kerran vuosina 1990–1992 ja se nähtiin uusintana vuosina 1994 ja 1996–1997 sekä heinäkuusta 2009 lokakuun alkuun 2010. Sarjan eka kausi julkaistiin DVD:lle helmikuussa 2009 ja toinen tuotantokausi marraskuussa 2009.

Alfred J Kwak on täynnä hahmoja, joiden luettelemiseen menisi liiankin kauan. XD Joten siksi luettelen kaikki tärkeimmät hahmot.
Sarjan päähahmona on Alfred Jodocus Kwak, joka jää jo pienenä orvoksi. Alfred on päähahmona todella oikeuden mukainen, eikä hän häpeä sitä että hänen isänsä on myyrä, hän on aina valmis puolustamaan heikompiaan ja hän ei jätä ketään pulaan.
Mauri Myyrä on Alfredin kasvatti-isä, ja Alfredin isän Joonaksen hyvä ystävä. Mauri on aika ymmärtäväinen isähahmo, ja Alfredin kasvaessa heistä tulee tasavertaiset kumppanit, ja Amuri on aina valmis auttamaan poikaansa.
Iiris Wana on Alfredin tyttöystävä. Iiris tuli mukaan vasta toisella kaudella, jolloin hän pakeni perheineen Etelä Atriikista paetakseen mustien ankkojen ja valkoisten hanhien sotaa, ja muutti asumaan Vesimaahan. Iiris on hahmona tosi kiltti ja valmis auttamaan. Hänellä on perinteinen käsitys perhe-elämästä, ja hän tyytyy jäämään kotiin, kun Alfred menee reissuihin. Iiris myös rakastaa kulttuurisia asioita kuten konserttia ja teatteria. Mun on myös pakko sanoa että mä rakastan Alfred ja Iiris paritusta, ja se onkin yksi syy miksi kattelen tätä sarjaa. (voisin joskus ystävänpäivän tiennoilla puhua tästä parista tarkemmmin)
Professori Von Pallas on Alfredin hyvä ystävä, jonka Alfred tapasi Etelänavalla, aikeessa puhua valaille. Proffa pitää Alfredia nokkelana, ja ottaa siksi hänet mukaan kaikenmoiselle matkalle. Pallas on seikkailunhaluinen ja on aina valmis tutkimaan mm. lumimiehiä, avaruutta ja jopa maagisia pyramideja.
Hannu Harakka on Alfredin lapsuuden ystävä, ja hulluna kiiltävään, niinkuin harakat ylipäätään ovat. Hannu ei kuitenkaan ole ilkeä, ja hän katuu jos saa ystävänsä pulaan.
Olli Haikara on myös Alfredin ystävä, ja Vesimaan uusi presidentti. Olilla on viisi lasta, joita Alfred joutui yhdessä jaksossa vahtimaan.
Sarjan pääpahiksena toimii Korppi, joka on Alfredin tuttu lapsuudesta, ja Korppi kiusasi Alfredia koska hänen isänsä oli Myyrä. Myöhemmin kuitenkin selvisi että hänen äitinsä oli mustarastas, mikä selittää hänen keltaisen nokan, jonka hän värjää mustaksi kengänkiillokkeella. Korppi on jo kahdesti ryhtynyt Vesimaan hallitsijaksi, suunnitelmien epäonnistuen täysin. Tietojen mukaan Korppi olisi parodia Adolf Hitleristä, joka selittää hänen alkuperäisen nimensä, Dolfin.


Kuvahaun tulos haulle alfred j kwak iiris
Alfred, Iiris ja Mauri
Aiheeseen liittyvä kuva
Korppi, sarjan pääpahis

Yksi asia mistä moni haluaa puhua tästä sarjasta, on sen poikkeavuus muihin piirretyihin. Alfred J Kwak sisältää paljon asioita, mitkä ei menisi nykyään läpi, kuten kuolemaa, rotusyrjintää, ympäristöongelmia, sodankäyntiä, köyhyyttä ja päihteitä. Sarja on myös melko raaka, muttei kuitenkaan liian brutaali, ainakaan sen verran että tässä näytettäisiin verta tai irtoraajoja. Ainakaan tämä ei ole mikään Hopeanuoli tai Ruohometsän Kansa. Uskon toki että jotkut kohtaukset aiheuttivat traumoja pienille katsojille, ja ainakin Karski Katista jotkut saivat painajaisia.

















Ja yksi mikä iski heti minuun katsojana, oli kuinka useesti Alfred joutuu kärsimään sarjan aikana. Hän jää orvoksi vastasyntyneenä, hän joutuu useita kertoja vankilaan, hänet meinataan usein tappaa ja hän joutuu taistelemaan mielipiteiden kanssa. Onneksi Alfred ei ole jälkeenpäin katkera kokemuksistaan.

Jo yksi vuotiaana vankilassa... hirveää
Ja tämän tarkoitus oli olla lastenohjelma??


Sarjan musiikeista ei voi paljoo sanoa, koska ne on täydelliset. Musiikit ei ole kovin leffamaiset ja ne sopii hyvin Alfredin teemaan. Sarjan tunnus laulu on melko korvia hivelevä, vaikkakin on hassua että siinä lauletaan lentämisestä, vaikkei Alfred lennä (ellei ilma-aluksella lentämistä lasketa). Loppu tunnari "Onnen päivä" on myös oikein mukiin menevä, vaikkakin melko iroonin, ottaen huomioon se kuinka jännärit päättyy ennen tunnaria. Kolmas maininnan arvoinen laulu on ehdottomasti "Kun näin sut ensi kerran" joka soi Alfredin vanhempien rakstuessa, ja samoin Alfredin ja Iiriksen rakastuessa. Koko sävel on niin romanttinen ja sopii hyvin rakstumisteemaan.

Alfred J Kwak on kokonaisuudessaan todella mainio sarja, ja ehdottomasti edes kokeilemisen arvoinen. En tosin voi suositella tätä ihan kaikille, etenkin jos ei kestä raakoja kohtia. Ja parasta olisi myös jos ymmärtäisi sarjan valistavuuden ja isommille suunnatut viittaukset.
Miinus tälle sarjalle on paikoittainen pitkittäminen, kun joissakin jaksoissa puhutaan paljon, ja yritetään olla valistavia. Mutta sen voi antaa anteeksi, sillä sarja on myös täynnä juonellisia ideoita, eikä katsojille missään vaiheessa tule tylsää.
Jos mahdollista, voisin suositella tätä nykyajan lapsille, ja varsinkin veljentyttärelleni, tai no, ehkä vähänisompana.

Arvosanaksi antaisin tälle sarjalle 9 pistettä kymmenestä.

torstai 13. joulukuuta 2018

Lapsuuteni parhaat joululahjat

Oujee, kohta on joulu, ja saadaan paljon lahjoja! X3
Mä oon aina pitänyt jouluajoista, mä kun oon niin suuri jouluihminen. Yksi syy miksi rakastan jouluaikaa, on kun saa muistella lapsuuden joulua ja mitä kaikkea sai silloin lahjaksi. Tässä blogissa mä haluan kertoa muutamia lapsuuteni lemppari lahjoja, joita olen saanut lapsena jouluna.

Eka mikä tule mieleen on ensimmäinen koiranpentuni. Sen nimi oli Domino ja se oli papillon naaras. Se oli tätini koiran pentueesta, ja sinä syksynä se tuli meille ns. hoitoon, kunnes aattona selvisi että se onkin meidän ikioma koira, mikä oli melkoinen yllätys. Nykyään Domino on annettu pois, kun meille tuli toinen koira, ja ne ei tulleet kovin toimeen keskenään, mutta näen sen silti niin usein kun voin. Mulla ei ikävä kyllä ole kuvaa Dominosta, mutta se oli ihanin koira ikinä.

Toinen on monelle varmaan tuttua, etenkin pojille, jotka ovat myös saaneet joululahjaksi pelikonsolin tai peli, ja sitten koko joulupyhän ja joululoman pelailee sitä peliä, hetkeäkään lepäämättä. Kun minä olin eskarissa, sain joulupukilta Game Boy Colorin, ja siihen pelin Pokemon Pin Ballin, ja voi veljet että se oli menoa, varsinkin kun lapsena satuin olemaan suuri pokemon fani.
Kuvahaun tulos haulle game boy color yellowKuvahaun tulos haulle pokemon pinball

Ja myöhemmin kun me saatiin Game Boy Advance konsoli, niin paras peli siihen minkä sain yhtenä jouluna, oli ehdottomasti Pokemon Pin Ball Ruby ja Sapphire versio, ja toisena jouluna Pokemon Ruby.
Kuvahaun tulos haulle pokemon pinball  Aiheeseen liittyvä kuva

Ja sitten pleikkarille paras peli jonka sain lahjaksi oli Stitch Experiment 626. Lapsena rakastin Lilo & Stitch elokuvaa, ja varsinkin Lilo & Stitch televisio sarjaa, ja mä kun huomasin että Stitchistä on peli pleikkarille, niin siitä alkoi uskomaton kinuaminen mutsilta että mun on pakko saada se. Ja vielä kovempi kinuaminen alkoi kun kuulin että Pokerpark Wii on tulossa, niin kinusin sitä mutsilta koko joulukuun, ja jouluaattona se sitten tulikin lahjapaketista, ja voi sitä riemua.
Kuvahaun tulos haulle stitch experiment 626  Kuvahaun tulos haulle pokepark wii

Ja vielä maininnan arvoiset pelit ovat The Legend of Spyro: Dawn of the Dragon Wiille ja Sly Raccoon. Mä rakastan Sly pelejä.
Kuvahaun tulos haulle the legend of spyro dawn of the dragon Kuvahaun tulos haulle sly raccoon

Yksi lapsuuteni joululahjaperinteitä oli ehdottomasti Maa Aikojen Alussa elokuvat. Moni ei ehkä muista tätä leffa sarjaa, mutta lapsena itse rakastin kyseistä sarjaa, ja mulla oli kaikki VHS:ät mitä julkaistiin. Jotkut osat tuli myös syntymäpäivälahjaksi, mutta enintään niitä tuli joululahjaksi.

Kuvahaun tulos haulle the land before time

Toinen lahja perinteitä on vieläkin saada lahjaksi Wiener Nougat karkkia, mikä oli jo lapsena mun suosikkia.

Kuvahaun tulos haulle wiener nougat

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä haluan mainita biljardipöydän, jonka me saatiin veljien kaa yhteiseksi, ja sillä me pelailtiin monia kertoja, vaikkei tajuttu paljoo biljardista. (en löytänyt kuvaa tästä mallista)

Mutta se joululahjoista. Listaan olisi päässyt muitakin lahjoja, mutta nyt ei ihan tuu mieleen kaikkia, mutta tässä oli ainakin osa lapsuuteni joululahjoista. Kertokaa kommenteissa mitä itse saitte jouluna lapsuudessanne, ja mitä toivotte tänä jouluna. Itse en oo varma mitä toivoisin, muuta kun karkkia.
Mutta niin, malttakaa odottaa joulua, ja olkaa kilttejä. Hyvää joulunodotusta^^.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Top 10 jouluohjelmat osa 2

Hei vaan taas, tässä olisi se toinen osa Top 10 jouluohjelmilleni. Ja nyt päästäänkin parhaitten joukkoon, ja tälle sialle on päässyt joulujutut jotka saattaa olla monellekkin tuttuja.

Huom! Spoilereita!


5. Mikki Hiiri Olipa kerran joulu:

Kuvahaun tulos haulle mikki hiiri olipa kerran joulu dvd

Tämä oli yksi suosikki videoitani muksuna, ja syy miksi tää on yksi parhaista joulujutuista, on se että tässä on kolme tarinaa. Ekassa tarinassa Tupu, Hupu ja Lupu saavat tietää millaista on joka päiväinen joulu, toisessa Hessu yrittää todistaa pojalleen Maxille, että Joulupukki on totta, ja kolmannessa Mikki ja Minni yrittää hankkia toisilleen joululahjat.
Tämä on minulle tärkeä nostalgian vuoksi, ja nämä kolme tarinaa on todella hyvin toteutettu. Suosittelisin kaikille jouluihmisille, ja etenkin Disney ihmisille.

4. Niko, Lentäjän Poika:

Kuvahaun tulos haulle niko lentäjän poika

Voi että tämä on ihana elokuva! X3 Niko on niin suloinen ja hahmot on hyvin suunniteltuja. Ja idea on mainio. Niko uskoo että hänen isänsä oli Joulupukin lentoporo, ja todistaakseen sen hän lähtee Korvatunturille etsimään isäänsä, samalla kun ilkeä Mustasusi suunnittelee juonia hänen pään menoksi.
Syy miksi pidän tästä, on kuinka hyvin tämä kuvastaa Suomen Lappia (mitä se oikeasti on), ja kerrankin porot ei näytä miltään peuroilta, vaan ihan oikeilta poroilta. Tulee rento olo kun edes ajattelee moista.

3. Kaunotar ja Hirviö: Lumottu Joulu:

Kuvahaun tulos haulle kaunotar ja hirviö lumottu joulu

Mä rakastin tätä pienenä. Tämä on niin lumoava ja jouluinen, että herää nostalginen olo, kun edes kattoo tätä^^. Tässä siis Belle yrittää tuoda Hirviön linnaan joulutunnelmaa, mutta Hirviö taas ei pidä joulusta, koska se pilasi hänen elämänsä, mutta lopulta linnassa juhlitaan onnellista joulua. Niin ihanaa. X3
Tässä elokuvassa on parhaat musiikit, ja animaatio on todella kaunista, ja ide on todella mainio ja toteutus on mitä parhain.

2. Joulupukki ja Noitarumpu:

Kuvahaun tulos haulle joulupukki ja noitarumpu

Tätä elokuvaa tuli katottua lapsena useita satoja kertoja, jopa silloinkin kun ei ollut edes joulunaika. Elokuvan juoni on varmaan monelle tuttu, mutta ne jotka ei tiedä siitä, niin Joulupukki saa oudon kirjeen, josta hän ei saa sen piirroksesta selvää, ja hän yrittää selvittää mitä se piirros esittää. Samalla Shamaani lapinnoita kiusaa Joulupukin väkeä noitarummullaan, ja kommelluksien jälkeen selviää että Shamaani on itse kirjeen lähettämä pikku Vekara, ja hän lähetti kirjeen 50 vuotta sitten, ja hänen toiveensa oli päästä tontuksi, mikä hänestä lopulta tulee.
Tässä elokuvassa on tosi hyvä käsikirjoitus, Mauri Kunnaksen piirtojälki on tosi näyttävän näköinen, ja Shamaani on pahiksena aika hauska, eikä hän jälkeenpäin olekkaan niin paha. Suosittelen tätä elokuvaa kaikille jouluihmisille.

1. Mutta mitä tapahtui Joulupukille 1, 2 ja 3:

Kuvahaun tulos haulle mutta mitä tapahtui joulupukille

Ehdottomasti jouluisempia elokuvasarjoja mitä on ikinä tehty.^^ On jännää seurata päähahmon Joulupukin, Scott Calvinin uraa Joulupukkina. Ekassa osassa hänestä tulee pukki, toisessa osassa hänen pitää löytää uusi vaimo, ja kolmannessa hänen halunsa olla pukki joutuu koetukselle. Suosittelen teitä edes vilkaisemaan tämän klassikon, ja hommaamaan koko kokoelman hyllyynne, etenkin jos olette Disney ihmisiä.

Huhhuh, olipa se urakka, mutta nyt sain listattua suosikki jouluohjelmani. Kiitos kun luitte, ja kertokaa kommenteissa omat suosikkinne^^.

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Top 10 jouluohjelmaa osa 1

Hei vaan pitkästä aikaa rakkaat lukijani, ja hyvää alkanutta joulukuuta kaikille, ja ekaa adventtia. Tämän kaiken kunniaksi olen päättänyt tehdä top 10 listan suosikki animoiduista jouluspeciaaleistani elokuvista ja sarjoista.
Tällä hetkellä teen ekan osan, ja joskus myöhemmin toisen osan, koska näistä elokuvista on paljon kerrottavaa, ja näissä voisi viedä pitkäkin tovi. Mutta joo, aloitetaampa.

HUOM! Spoilereita!


10. Simpsonit - Joulurauha:

Kuvahaun tulos haulle Simpsonit Joulurauha

Tämä on yksi suosikki Simpsonit joulujaksoista, ja tämä oli eka julkaistu oikea jakso. 
Jakson juoni menee lyhyesti näin, Simpsonien perhe valmistautuu jouluun, ja joululahjarahat on kertyneet reilusti. Valitettavasti Bart menee ottamaan tatuoinnin, ja Marge kuluttaa kaikki lahjarahat tatuoinnin poistamiseen, samaan aikaan Homer saa tietää ettei saakkaan joulubonusta töistään, muttei halua kertoa sitä Margelle. Joten Homer ryhtyy joulupukiksi saadakseen rahaa, ja hän pitää koko jutun salassa, kunnes Bart saa tietää tässä, ja toimii juonessa mukana. Kuitenkin palkkapäivänä Homer saa kohtuuttoman pienen palkan, mutta sitten hän keksii ansaita voittorahoja vinttikoirakisoissa. He kannustavat koiraa nimellä Pukin pikkuapuri, mutta koira kuitenkin häviää kisan, ja tämän omistaja hylkää sen. Homer ja Bart päättävät viedä koiran kotiin, ja koko perhe iloitsee uudesta koirastaan, ja jakso päättyy onnellisesti.

9. Tuuma:

Kuvahaun tulos haulle small one disney

Tuuma on yksi Disneyn tunnetuimpia jouluspeciaaleja, joka kertoo vanhan aasin ja pojan ystävyydestä. Valitettavasti ystävyys ei kestä kauan, koska Tuuma alkaa olla vanha ja heikko, ja isä päättää myydä sen, mikä on pojalle suuri järkytys. Kuitenkin isä antaa pojalle luvan viedä Tuuman myytäväksi kaupunkiin, mutta kaupungissa kukaan ei tunnu tarvitsevan aasia, ja poika joutuukin aasin kanssa halveksunnan ja pilkan kohteeksi, ja kaikki näyttää epätoivoiselta. Lopulta kuitenkin kiltti mies nimellä Josef haluaa ostaa Tuuman, viemään Marian Betlhlehemiin, ja lupaa hoitaa pikku assia hellästi.
Erikoiseksi tän ohjelman tekee se että tämä tarina perustuu Raamantun kannalta tositapahtumiin, ainakin aasin osalta. (mun puolesta ihmiset saa uskoo mihin vaan)

8. Onnin ja Oivan jouluseikkailu:

Kuvahaun tulos haulle onnin ja oivan joulutarina

Tätä elokuvaa tuskin kukaan muistaa, mutta minulle tämä on yksi rakkaimpia muistoja lapsuudestani.
Oiva ja Onni ovat kaksi hiirtä, jotka ovat menossa Oberndorfiin aikeessa soittaa kuningattarelle, joka on tulossa vierailulle, ja samalla pieni orpotyttö nimellä Kristiina on menossa sukulaisilleen Oberndorfin kautta. Matkalla he kohtaavat monia vastoinkäymisiä, kuten kissan, kaksi ryöväriä ja kaikkea muuta, mutta kaikki päättyy loppujen lopuksi hyvin.
Elokuva on siitä ihana että tässä seurataan monen hahmon näkökulmaa, ja tässä soi tunnettu joululaulu Jouluyö, juhlayö.

7. Disney - Joulupukinpaja

Kuvahaun tulos haulle disney santa's workshop

Tämä on yksi huvittavimpia jouluohjelmia, ja tässä ei ole niin kummoista juonta, kuin että Pukki ja tontut valmistautuu jouluun, ja toisessa osassa Joulupukki koristelee yhdessä talossa joulukuusta.
Tässä ohjelmassa parasta on sen huumori ja musiikit, ja animaatio on todella silmiähivelevää. Meininki on tosin vähän liiankin vauhdikasta, mutta se on pikkuvirhe.

6. Lilo & Stitch - Hohto:

Aiheeseen liittyvä kuva

Ne jotka ovat katsoneet Lilo & Stitch sarjaa, muistavat varmaan tämän jakson. Tässä Stitch viettää ensimmäistä jouluaan Maapallolla, ja Lilo yrittää kertoa tälle joulusta. Samalla he jahtaavat koekappaletta 025, Hohtoa.

5. Petteri Punakuono:

Kuvahaun tulos haulle petteri punakuono elokuva

Tämä on varmaan monelle tuttu aihe, ja minulle yksi lapsuuteni rakkaimpia elokuvia. Petteri on siis nuori poro, joka on syntyessään saanut punaisena hohtavan nenän, mistä häntä pilkataan jatkuvasti, lukuunottamatta Petterin vanhempia, ja Julia nimistä porotyttöä. Eräänä päivänä Petteri karkaa kotoa, ja Julia lähtee tämän perään, mutta joutuu ilkeän Myrskymairen vangitsi. Samaan aikaan Petteri tapaa Naali nimisen napaketun, ja Lennu jääkarhun, ja heistä tulee ystävät. Kun Petteri saa kuulla että Julia on vaarassa, hän lähtee ystävineen kohtaamaan Myrskymairen, mutta samalla Petteri pelastaa tämän hengen, ja Myrskymaire vastineeksi toteuttaa Petterin toivomuksen, ja muuttaa itsensä kiltiksi. Kotiin palattua, Joulupukki tekee Petteristä porojensa johtajan, koska hänen hohtava nenänsä osoittautuu todella tehokkaaksi. Petteri on iloinen maineestaan, muttei hän kuitenkaan ylpisty, eikä ole myöskään katkera menneisyydestään.

Siinä oli osa yksi, ja kohta puoliin tulee kakkos osa, kunhan jaksan tehdä sen. XD

perjantai 23. marraskuuta 2018

Top 10 Pokemonit Sun & Moon

10. Alolan Muk:
Kuvahaun tulos haulle alola muk
Muk oli ennestään siisti pokemon, mutta harmikseen, se muistuttaa liikaakin sen edellistä muotoa, Grimeriä. Mutta onneksi ne meni korjaamaan tätä Sun & Moon pelissä, ja ne teki Mukista toosi coolin värikkään, ja melkein kun sen kehossa olisi pieniä kiviä. Itseasiassa nuo "kivet" on kiteytyneitä myrkkyjä, ja koko värisekoitus muutenkin sisältää erillaista myrkkyä. Joten kannattaa ehkä olla koskematta Mukiin.

9. Komala:

Kuvahaun tulos haulle pokemon koala

Vihdoinkin fanit saivat koala-pokemonin, ja mä dikkaan koalista X3. Komala nukkuu koko ajan, mutta samalla se pystyy sekä syömään että taistelemaan nukkuessaan, siis kuinka siistii!^^ Harmi vaan ettei Komalalla ole omaa kehitysmuotoa, joka olisi isompi ja vahvempi versio, joka vihdoinkin heräisi, ja näkisi mitä maailmalla tapahtuu.

8. Alolan Exeggutor:

Kuvahaun tulos haulle alola exeggutor

Aluksi en ollut oikein innoissani tämän pokemonin disaingista, koska se että Exeggutorille tehtiin vain pidempi kaula, tuntui laiskalle päätökselle, mutta aloin sit ajanmittaa pitämään tästä versiosta, koska syy miksi sen kaula on pitkä, johtuu Alola alueen runsaasta auringonvalosta. Plus se on grass/dragon tyyppiä, vaikka ei pitkä kaula ja häntä teekkään siitä lohikäärmettä.

7. Bewear:

Kuvahaun tulos haulle bewear

Bewear on ihan kuin nallekarhu, minkä vuoksi se ei vaikuta yhtään pahantahtoiselta, etenkin kun se ei halua muuta kun antaa kouluttajalleen ison karhunhalauksen. Mutta ei saa antaa lempeän ulkonäön pettää, sillä Bewearin halaus on niin voimakas, että halittava henkilö voi jopa tuhektua hengiltä, mikä useinmiten on tahatonta. Tykkään Bewearista, koska se on sekä lempeä, että todella voimakas.

6. Wishiwashi:

Kuvahaun tulos haulle wishiwashiKuvahaun tulos haulle wishiwashi

Wishiwashi on niin syötävän sulonen silakkapokemon, ja kuulemma se on hyvänmakuinen, ja siksi monet haluavat syödä sen. Mutta ei kannata aliarvioida tätä kalaa, sillä Wishiwashi voi halutessaan yhdistyä tovereittensa kanssa, ja muuttua Shcool-form muotoonsa, joka on niin pelottava, että jopa Gyarados kalpenee sen rinnalla.

5. Popplio line:

Kuvahaun tulos haulle pokemon popplio line

Kun Pokemon Sun&Moonin startterit julkaistiin, niin juuri kukaan ei voinut sietää Popplionia, ja ihmettelen edelleen että, MIKSI?? Popplio on just sekä söpö, että hassun näköinen, kuin sirkuseläin. Ja sen kehitysmuodot ovat mitä kauneimmat, ja etenkin Primarina on niistä kaunein, se on melkein kuin merenneito, siis kui siistii! X3

4. Crabrawler:

Kuvahaun tulos haulle crabrawler

Crabrawler on siitä siisti että se on rapu, joka ei ole edes vesityyppiä, minkä vuoksi se sopii hyvin hämäämään eka kertalaisia. Lisäksi se on niinku nyrkkeilijä, täydellinen vastus Hitmonchanille. Harmi vaan että Crabrawlerin kehitysmuoto, Crabominable, ei ole yhtä cooli.

3. Alolan Marowak:

Kuvahaun tulos haulle alola marowak

Tykkään myös alkuperäisestä Marowakista, mutta alolan Marowak on kyllä paljon siistimpi. Ensinäkin sen luun päissä oletvat liekit tekee siitä hurjan, ja se että se on puoliksi kummitustyyppiä, sopii hyvin sen edellisen muodon Gubonen taustaan.

2. Lynanroc:

Kuvahaun tulos haulle lycanroc

Lynanroc on siitä erikoinen, että sillä on kolme eri versiota, ja kukin niistä on omalla tavallaan erillainen. Päivällä siitä tulee neljällä jalalla kulkeva, keskiyöllä siitä tulee kahdella jalalla seisova, kuin ihmissusi, ja illalla kehittyneenä se muuttuu noiden kahden muiden väliltä. Lycanrocissaon siis valinnan varaa, ja se just tekee siitä yhden siisteimmistä pokemoneista ikinä.

Kunniamaininnat: Mimikyu, Incineroar, Vikavolt, Salazzle, Tsareena, Passimian, Golisopod, Palossand, Turtonator, Alola Ninetales, Alola Sandslash.

1. Delidueye:

Kuvahaun tulos haulle decidueye

Mä dikkaan pöllöistä, ja linnuista ylipäätään. Ja Delidueye on ehdottomasti täydellinen pöllö pokemon. Se muistuttaa melkoisesti Robin Hoodia, etenkin kun se ampuu nuolia, ja sen siivet on kuin viitta. Vaikka Rowlet oli minuta alunperin yliarvostettu, niin kun viimein näytettiin kehitysmuodot, ja jokainen niistä oli täydellinen, ja etenkin Delidueye oli ehdottomasti suosikkini, ja se tulee aina olemaan paras pokemon Alolan alueelta.

perjantai 16. marraskuuta 2018

10 faktaa Disney-elokuvissa

Te kaikki, jotka luette erillaisia faktoja tai teorioita, olette varmana huomanneet että useimmat elokuvat, ja varsinkin Disney jutut sisältävät asioita, joita lapsena ei tajunnut ollenkaan, tai silloinkaan kun katsoi elokuvaa ekan kerran.
Elikkäs käsittelen tässä blogissa 10 jännittävää faktaa Disney elokuvissa, jotka räjäyttää mielenne. Ja huomautus tähän kohtaan että osa näistä saattaa olla vääriä, koska osan olen löytänyt englannin kielisistä Disney Fakta videoista ja teksteistä. Mutta juu, nauttikaa blogista, ja kertokaa toki jos jokin ei teidän mielestä täsmää, ei toki silleen kettuilu tavalla.

HUOM! Spoileri varoitus!


1. Leijonakuningas on ensimmäinen Disney elokuva, joka ei perustunut mihinkään kirjaan tai näytelmään.

- Jotkut Leijonakuninkaan hahmot saattaa perustua joihinkin elokuvien hahmoihin, mm. Simba perustuisi kuulemma Moosekseen ja Bambiin, ja Scar puolestaan esim. Adolf Hitleriin ja Shere Khaniin. Mutta muuten Leijonakuningas on ihan Disneyn oma juttu, eikä sillä käsittääkseni ole juurikaan alkuperää. Toiset elokuvat puolestaan, jossa ei ole kirjallista alkuperää on Fantasiat, Räyhä Ralf, ja Zootropolis.

2. Nalle Puhin ääninäyttelijä on Salkkareiden Seppo Taalasmaa (Jarmo Koski).

- Tämä tuli ainakin minulle yllätyksenä kun olin nuorempi, ja ihmettelen vieläkin kuinka Seppo Taalasmaan näyttelijä osaa muuttua hunajaa himoavaksi hilpeäksi nallekarhuksi. Jarmo Koski onkin Suomen virallinen Nalle Puh ääni.
Aiheeseen liittyvä kuva Kuvahaun tulos haulle seppo taalasmaa

3. Perinteisin Disneypahisten kuolema on putoaminen korkealta.

- Melkein kymmenen Disney-pahista kuolee Disneylle perinteiseen tapaan, putoamalla korkealta. Tällaisen kohtalon kokee mm. Paha Kuningatar, Pahatar, Ratigan, Salametsästäjä, Gaston, Frollo, Hades (jos sitä voi kuolemaksi laskea) ja Clayton.

4. Leijonakuningas on ainoa Disney elokuva, jossa ei ole viittausta ihmisiin.

- Leijonakuninkaan kaikki hahmot ovat eläimiä. Robin Hoodissa ja Zootropoliksessa puolestaan oli ihmismäisiä eläimiä, eli niitä ei käytännössä lasketa.

5. Aivan Villit ei ole oikeastaan Disney elokuva.

- Aivan Villit on oikeasti C.O.R.E. Digital Picturesin tekemä, ja Disney on toiminut vain julkaisijana. Tää oli mulle melkoinen järkytys muksuna.

6. Mikki Hiiri, Aku Ankka sekä Hessu tekevät pienet cameo-roolit Pieni merenneito -elokuvassa.

- Aivan, nuo kolme ikoonista Disney hahmoa esiintyy yleisön seassa Tritonin linnan juhlissa.

Kuvahaun tulos haulle mickey donald and goofy in the little mermaid

7. Nalle Puh elokuva vuonna 2011 on ainakin toistaiseksi viimeisin käsin piirretty Disney klassikko.

- Ennen Nalle Puhia viimeksi käsin piirretty Disney klassikko oli Prinsessa ja Sammakko, ja niiden välillä oli tietokoneella animoitu Kaksin Karkuteillä. Nyt Nalle Puhin jälkeen ei ole ainakaan vielä tullut käsin piirrettyä Disney klassikkoa.

8. Tuhkimon Prinssille ei koskaan annettu nimeä.

- Muilla prinsseillä on omat nimensä, joita kaikkia ei välttämättä kerrottu elokuvassa.

9. Tarzanin liikkeet on otettu ammattiskeittaajan Tony Hawkinin liikkeistä.

- Lisäksi Tarzanin liikkeet on myös kopioitu Glen Keanen pojan lumilautailu liikkeistä, kun Keanin piti luoda uusi tapa visuaalisoida Tarzan.

10. Tähkäpää, prinsessa Aurora, prinsessa Merida sekä Mulan ovat ainoat prinsessat, joiden molemmat vanhemmat ovat edelleen elossa. 

- Muiden prinsessojen vanhemmat, tai toinen vanhemmista olivat kuolleet. Mm. Jasminen äiti, Bellen äiti, Pocahontasin äiti, Arielin äiti, Lumikin vanhemmat, Tuhkimon vanhemmat ja Annan ja Elsan vanhemmta.


Siinä oli näin alkajaisiksi 10 faktaa Disney-elokuvissa. Toivottavasti tykkäsitte postauksesta, ja jos haluatte, voisin joku kerta kertoa lisääkin faktaa Disneystä.
Eipä muuta kun hyvää viikonloppua kaikille^^.

maanantai 12. marraskuuta 2018

Lapsuuteni Pokemon-pelit, ja nykyiset pelini

Meillä kaikilla on varmaan lapsena, ja nykyäänkin joitakin pelejä, jotka liittyi suosikki fandomiin, kuten Spyro, Pokemon, Digimon, Crash Bandicoot tai Super Mario.
Minultakin löytyi pelejä muksuna, vaikkei niin paljoo kuin luulisi, koska mun lapsuudessa ei paljoo pelejä ostettu, ja meillä muutenkin oli pienenä vain Game Boy Color, Game Boy Advance, Nintendo 64, ja myöhemmin Pleikkari 2, Wii, Nintendo 2DS ja Pleikkari 3, ja uusin konsoli tällä hetkellä on Nintendo Switch. (voisin joskus tehdä blogin liittyen pelikonsoleihin ja niiden peleihin)

Kuvahaun tulos haulle pokemon logo

Mutta nyt asiaan, tällä blogilla kerron lapsuuteni Pokemon-peleistä, ja myös niistä Pokemon-peleistä mitä omista nykyään. Laitan kaikki pelit vanhuusjärjestykseen, ja kerron vähän mitä niissä oli. Älkää sitten järkyttykö siitä ettei ihan kaikkia Pokemon pelejä ole listalla, koska kuten sanoin, meillä ei lapsena paljoo pelejä ostettu.
Mutta joo, aloitetaan!

HUOMIO! Spoileri varoitus!


Pokemon Pinball - GAME BOY COLOR: Kuvahaun tulos haulle pokemon pinball

-Tämä oli ensimmäinen Pokemon pelini ikinä, joka minulle oli ostettu. Tämän pelin sain joskus 2000-luvulla Joulupukilta lahjaksi, ja voi sitä ilonmäärää. Tämä peli on melkein kuin perus Pinball peli, liikutellaan palloa pitkin pelilautaa, ja kerätään pisteitä. Mutta tässä versiossa pääsi myös nappaamaan pokemoneja, ja jopa kehittämään niitä, mikä oli mun mielestä parasta ikinä! X3 Ja lisäksi tässä oli joitakin BONUS-pelejä, joissa pääsi keräämään lisää pisteitä, mm. Diglett Bonus Stage, Gastly Bonus Stage (tää kenttä pelotti minua hieman pienenä), Meowth Bonus Stage (mun suosikkini), Seel Bonus Stage ja Mewtwo Bonus Stage. Ja mikä hauskinta, tässä saa valita joko punaisen tai sinisen tason, joissa kummassakin on himpun verran eroja verrattuna toisiinsa.

Pokemon PinBall: Ruby & Sapphire - Game Boy Advance: Kuvahaun tulos haulle pokemon pinball ruby sapphire

- Jo toinen Pinball peli XD Joo, mun lapsuudessa ei ei ostettu juurikaan RPG Pokemon pelejä, ja ehkä oli parempi niin, koska en olisi millään päässyt eteenpäin huonon englannintaitoni vuoksi. Tämänkin sain kerran jouluna, ja rakastuin tähän oikopäätä. Paremmat kraviikat, uusia pokemoneja, varsinkin oma suosikki startterini, Treecko, ja jännempiä Bonus-tasoja. Muuten tämä ei paljoo poikennut ekasta Pinball pelistä, muulla kun että tähän peliin oli laitettu Pokemon Mart kauppa, jossa pystyi kerätyillä kolikoilla ostamaan mm. lisää pisteitä, lisää aikaa joka esti häviämisen, sekä lisäelämiä. Lisäksi tähän annettiin kaksi tapaa napata Pokemoneja, joista yksi on saada pokemonmuna kuoriutumaan, ja silloin pokemon pitää napata ennen kun se pakenee. Tässä pelissä Bonus tasoja ovat mm. Kecleon bonus stage (mun ehdoton suosikki), Groudon bonus stage, Dusclops bonus stage, Kyogre bonus stage ja Rayquaza bonus stage, ja ylimääräisenä Spheal bonus stage. Tässäkin sai valita kahdesta kentästä toisen jossa pelata.

Pokemon Mystery Dungeon Red Rescue Team - Game Boy Advance: Kuvahaun tulos haulle pokemon mystery dungeon red rescue team

- Tämä oli penskana oma suosikkini! Tässä pääsi ohjaamaan pokemonia, joka valittiin persoonaalisuutesi perusteella, elikkäs olet ihminen, joka muuttui pokemoniksi, ja sait myös valita oman toverin. Sen jälkeen pääset suorittamaan pelastustöitä, ja kokemaan vaikka mitä seikkailuja, samalla yrittäen keksiä keinon muuttua takaisin ihmiseksi. Tässä joutuikin käyttämään älliä tässä pelissä, ja en edelleenkään osannut silloin englantia, että olisin ymmärtänyt mitä hahmot puhuivat. Kyllä, tämä oli ensimmäisiä pelejä, missä pokemonit oikeasti puhuvat. Silti tämä tarjosi mukavasti haastetta, ja sitten kun pääsin perus tarinan läpi, niin silloin tunsin onnistuvani jossain.

Pokemon Ruby - Game Boy Advance: Kuvahaun tulos haulle pokemon ruby

- Ensimmäinen Pokemon RPG mikä mulla on koskaan ollut. Tässä sain vihdoin ottaa ekaksi pokemonikseni ikuisen suosikki startterini, Treeckon.^^ Teemaltaan tää on aika samanlainen kun normaalit pokemon RPG pelit, kujet ympäriinsä, nappaat pokemoneja, ottelet muita kouluttajia vastaan, ansaitset salimerkkejä, ottelet pääpahiksia vastaan, ja lopulta haastat Eliitti 4:sen ja mestarin, ja lopulta olet itse mestari. Tämäkin tarjosi huono englantitaitoiselle pojalle haastetta, ja varsinkin mestari Steven oli toosi haastava vastustaja.

Pokemon Stadium - Nintendo 64: Kuvahaun tulos haulle pokemon 64

- Sain tämän pelin samana jouluna kuin Pokemon Ruby. Tässä pääteemana oli ottelu, ja se riitti minunlaiselle nuorelle pokemon-fanille. Tässä sai koota oman tiimin, ja se oli paras osa. Lisäksi, tässä oli joitakin minipelejä, ja niissä oli hauskaa kilpaila veljien kanssa.

Pokepark Wii - Wii: Kuvahaun tulos haulle pokepark wii

- Yksi mun suosikkejani^^. Tämän sain yhtenä jouluna, ja tää oli yksi niistä, joita odotin saavani. Pelin teema on melko erillainen kun muissa peleissä. Tässä ohjataan Pikachua, jonka tarkoitus on löytää kaverinsa, samalla keräillen kristallinpaloja. Ja samalla saada uusia ystäviä joko leikkimällä hippaa, ottelemalla tai arvaamalla arvoituksia. Ja niillä kaveripoemoneilla voi pelata erillaisia minipelejä, joissa kerätään kristallin paloja. Peli on ihanankarkinvärinen, hahmot näyttää ihan itseltään, ja minipelit on niin hauskoja, että ne suorastaan haastavat kokeilemaan uusia ennätyksiä.

Pokepark 2 - Wii: Kuvahaun tulos haulle pokepark 2

- Toinen osa Pokepark pelille^^. Mutta tässä versiossa Pikachun tarkoitus on pelastaa ystävänsä Piplup, ja myöskin pelattavia hahmoja on enemmän, Oshawott, Snivy ja Tepig, ja hahmoilla on todellakin muuta eroa kuin ulkonäkö ja tyypitys. Yhtä värikäs kun edeltäjä, ja yhtä mukavaa ajantappoa vaikka joulua odotellessa.

Pokemon Omega Ruby - Nintendo 3DS: Kuvahaun tulos haulle omega ruby

- Sain tämän pelin lahjaksi, samana päivänä kun sain Nintendo 2 DS konsolin. Tämä on melko samanlainen kun Pokemon Ruby, muttamia pikku lisäyksiä lukuunottamatta, ja tässä oli myös mega muodot, mun suosikki uudistus pokemonissa.

Pokemon Alpha Sapphire - Nintendo 3DS: Kuvahaun tulos haulle alpha sapphire

- Sain tämän samana jouluna kun Omega Rubyn, koska mutsi ei tiennyt että nää on käytännössä sama peli, mutta on tätäkin hauska välillä pelata, kun on tässä pieniä eroavaisuuksia Rubyn verrattuna.

Super Smash Bros. 3DS - Nintendo 3DS:Kuvahaun tulos haulle super smash bros 3ds

- En tiennyt että lasketaanko tämä Pokemon peliksi, ja tarkistettuani tämä käytännössä on pokemonpeli. Tämä on ehdottomasti parhaimpia DS pelejäni ikinä! X3 Tässä Nintendon maskotit pieksee toisiaan areenan ulkopuolelle, ja tässä pelataan myös muitakin pelimuotoja. Tässä pelissä olevat pokemonit ovat Pikachu, Charizard, Lucario, Greninja, Jigglypuff ja Mewtwo.

Pokemon Y - Nintendo 3DS: Kuvahaun tulos haulle pokemon y

- Ostin tämän pelin sen jälkeen kun läpäisin Omega Rubyn, ja tämä nousi mun ehdottomaksi suosikiksi pokemon peliksi, ja se on edelleenkin. Tämä on niinkun peli missä mega muodot esiteltiin ekaa kertaa, ja muutenkin pelin teema on mainiotta.^^

Pokemon Sun - Nintendo 3DS: Kuvahaun tulos haulle pokemon sun

- Sain tämän pelin viime jouluna, ja tämä oli yksi niistä peleistä mitä odotin kovasti. Harmi vaan että tää peli oli osittain pettymys, helppoutensa takia. Tää peli oli myös omalla tavallaan erillaisen verrattuna muihin Pokemon RPG peleihin, siinä mielessä että tässä ei ansaita salimerkkejä, vaan salit on korvattua "kokeilla", ja tässä on uusi liike nimellä Z-move.

Pokemon Ultra Moon - Nintendo 3DS: Kuvahaun tulos haulle pokemon ultra moon

- Ostin tämän pelin jonkin aikaa sen jälkeen kun se julkaistiin. Olin aluksi epävarma siitä että ostaisinko, mutta joskushan on hyvä ottaa riski. En ole päässyt tätä läpi vielä, koska mielenkiinto ei ihan riittänyt, mutta tutkimuksien kautta olen saanut joitakin uudistuksia selville.


Siinä olikin lista pokemon peleistä, joita olen omistanut ja mitä omistan. Toivottavasti lista oli mielenkiintoinen, ja kertokaa toki kommenteissa omat pelinne.