Alfred J Kwak Uusi sukupolvi: Sadonkorjuupäivä

 Alfredin ja Iiriksen lapsien syntymästä oli nyt kulunut muutama vuosi. He olivat jo kasvaneet hieman ja he oppivat koko ajan uusia asioita.
Jokainen heistä oli erilainen. Junior piti seikkailuleikeistä, Joonas piti kuvakirjoista, Anna piti maalaamisesta vesiväreillään, Melody hoivaili leikkipupuaan, jonka hän oli saanut kerran vanhemmiltaan lahjaksi, Bram oli kova keppostelemaan ja Alfons oli yhä pienin mutta täynnä mielikuvitusta.
Alfred ja Iiris olivat ylpeitä lapsistaan ja he olivat näille niin kilttejä kun voivat. Heidän talonsa ei ollut kovin iso, mutta kyllä siellä oli tilaa kahdeksalle ja kumpikin vanhempi piti huolen, että lapsilla olisi onnellinen elämä. Iiris piti huolen kotitöistä ja ruuanlaitosta ja hän antoi samalla rakastavaista huolenpitoa lapsilleen. Alfred puolestaan työskenteli perustamassaan Hyväntekeväisyysvirastossaan, jossa hän keräsi rahaa köyhien maiden hyväksi. Samalla hän käytti osan saamistaan tuloista perheensä elättämiseksi, minkä vuoksi heillä oli aina ruokaa tarjolla ja joskus mahdollisuus ostaa muutakin. Kumpikin vanhempi suoritti osansa hyvin ja he olivat siihen enimmäkseen tyytyväisiä.

Eräänä päivänä, kun perhe istui päivällispöydässä, Alfred halusi kertoa lapsille jännittävän asian.
"Läheisellä maatilalla Cornelis ja hänen vaimonsa pitävät tänä vuonna perhetapahtuman, johon jokainen saa osallistua." hän kertoi "Ajattelin, että mekin voisimme osallistua siihen."
Lapsilla heräsi kiinnostus isänsä ehdotukselle. Heidän mielestä oli hauskaa vierailla Cornelisen maatilalla, koska siellä kasvoi kaikenlaisia kasviksia. He tosin eivät tienneet mikä se perhetapahtuma olisi.
"Mitä siinä perhetapahtumassa oikein tehdään?" Junior kysyi
"On ne jotkin juhlat?" Anna kysyi
"Tavallaan" Alfred vastasi "Itseasiassa se on eräänlainen sadonkorjuupäivä, jossa perheet osallistuvat korjaamaan satoa ja tutustumaan maatilan elämään" hän lisäsi.
"Jännittävää" lapset sanoivat innokkaina kuin yhdestä suusta. Mutta Alfons oli vähän epävarma.
"Eikai me tehdä siellä liian kovaa työtä?" hän kysyi hiukan huolestuneena.
"Ei huolta. Kun toimimme yhdessä, niin kaikki sujuu hyvin." Alfred sanoi rohkaisevasti ja kertoi vielä, että osallistujien kesken on myös yllätys, mikä on toistaiseksi salaisuus.
"Milloin menemme sinne?" Iiris kysyi mieheltään.
"Ensi lauantaina aamulla." Alfred sanoi "Ehdimme siihen mennessä ilmoittautua ja valmistautua siihen."
Lapsukaiset hihkuivat riemuissaan. He eivät malttaisi odottaa lauantaihin, mihin tosin oli vielä muutama päivä.

Lauantaiaamuna herättiinkin aikaisin ja maittavan aamiaisen jälkeen koko perhe oli valmis lähtemään.
"Kulkekaa perässämme kiltisti jonossa." Alfred komensi pesuettaan "Älkääkä jääkö jälkeen".
"Kyllä isä" sanoivat kaikki kuusi yhteen ääneen. Alfred oli ennenkin varoittanut heitä joutumasta eksyksiin ja hän tuntui muistuttavan siitä koko ajan.
"Sitten mennään." sanoi Alfred ja lähti Iiriksen kanssa kulkemaan edessä ja lapset kipittivät perässä. Junior kulki ensimmäisenä, sitten tulivat Joonas, Bram, Melody, Anna ja lopuksi pikku Alfons. Alfonsin oli vähän vaikeuksia pysyä muiden perässä, koska hän oli pienin. Hänellä oli melko isot räpylät ja siksi hän välillä kellahti kumoon.
"Odottakaa!" Alfons huusi juosten muiden perässä.
"Alfons vaan hidastaa meitä." Bram valitti "Menee koko päivä hukkaan hänen takia."
"Bram, tuo ei ollut nätisti sanottu" Iiris nuhteli Bramia "Alfons on sinun veljesi ja et saa puhua hänestä noin."
"Parempi on varmaan kulkea vähän hitaammin." Alfred tuumaili ja ehdotti: "Leikitään vaikka junaa."
Lapsista se oli hauska idea. Alfred asettui veturiksi ja lapset kävivät jonoon hänen taakse. Iiris meni perävaunuksi, ettei kukaan jäisi jälkeen. Sitten ankkajuna oli valmiina lähtöön. 
"Juna lähtee!" Alfred kuulutti ja lähti eteenpäin puhisten kuin oikea juna. Koko joukko lauloi samalla hauskan junalaulun, jonka he olivat kerran kuulleet televisiosta ja leikki oli kaikista oikein hauska.

He saapuivat perille juuri ajoissa, kun sadonkorjuupäivä oli jo alkamassa. Mukana oli muitakin perheitä, joista yksi oli Henkka vaimonsa ja tyttärensä Tessin kanssa.
"Hei, pitkästä aikaa." Alfred tervehti ystäväänsä.
"Hei vaan Alfred. Sinäkin osallistut nähtävästi sadonkorjuupäivään?" Henkka sanoi nähtyään Alfredin perheen koossa.
"Kyllä vain. Hauskaa, että tekin olette täällä." Alfred nyökkäsi. Iiriskin tervehti Henkan vaimoa ja vaihtoi kuulumisia tämän kanssa. Myös lapsilla oli juttutuokio meneillään.
"Odotan innolla mikä se yllätys tulee olemaan." Tess sanoi innokkaana.
"Niin mekin." Junior sanoi "Toivottavasti se on jotain hienoa."
Juuri silloin Cornelis aloitti puheenpidon: "Saisinko huomionne? Kiitos kaikille, että olette saapuneet Sadonkorjuupäivälle. Ohjelmaan kuuluu erilaisten vihannesten keruu ja jokainen saa kerätä mitä haluaa. Ja lopuksi on pieni kilpailu. Jos joku teistä löytää suurimman, painavimman tai komeimman maissin, kurkun tai minkä tahansa kasviksen, niin hänelle luovutetaan sadonkorjuupäivän palkinto. Toivon, että viihdytte. Keruuaika loppuu, kun puhallan pilliin."
"Voi pojat, palkinto" Alfons sanoi hämmästyneenä.
"Minä aion löytää vaikka kuinka suuren vihanneksen." Anna hihkui.
"Ellen minä ehdi ensin." Bram kerskaili.
Sitten alkoikin keruuhommat ja jokainen etsi samalla suurinta tai komeinta kasvista millä voittaa palkinto.
Korit täyttyivät pikkuhiljaa ja kukin työskenteli ahkerasti. Silloin Alfons löysi jotain pitkää ja paksua, joka muistutti kurkkua.
"Tämä taitaa olla suurin kurkku mitä olen ikinä nähnyt." hän ajatteli ja kutsui vanhempansa paikalle osoittaen isoa kurkkua.
"Ei se ole mikään kurkku vaan kesäkurpitsa." Alfred korjasi.
"Mutta on se kyllä tavallistakin suurempi." Iiris sanoi ihmeissään.
"Tarpeeksi iso voittamaan palkinto?" Alfons kysyi.
"Kenties." Alfred arveli ja auttoi Alfonsia irrottamaan kurpitsan varresta.
"Katso mitä minä löysin." Bram sanoi näyttäen isoa perunaa. "Kaivoin sen itse ja tämä oli suurin minkä löysin." hän kehaisi. Hän oli kyllä ihan mullassa, muttei se häntä haitannut.
Sitten muutkin lapset tulivat löytöjensä kanssa. Joonas löysi kiiltävän tomaatin, Junior löysi pitkän palsternakan ja Anna löysi paksun lantun.
"Mainiot löydöt. Hyvä juttu." Alfred kehui lapsia. Mutta sitten Iiris ihmetteli missä Melody oli. 
"Onko kukaan nähnyt häntä?" Iiris kysyi muilta, mutta kukaan ei ole nähnyt Melodya ja Iiris alkoi huolestua.
Samassa kuului epätoivoista itkua maissipellolta. Se oli kuin olikin Melody. Hän oli mennyt vahingossa maissipeltoon seuratessaan perhosta ja nyt hän oli eksynyt ja peloissaan.
"Äiti, isi! Missä olette?" hän parkui hädissään.
"Melody, mitä tapahtui?" Alfred kysyi saapuessaan vihdoin paikalle. Melody heittäytyi itkien isänsä kaulalle ja kertoi eksyneensä ja häntä oikein pelotti.
"Kas niin, kaikki on nyt hyvin. Älä itke enää." Alfred lohdutti tytärtään. Iiriskin oli helpottunut, kun hän huomasi Melodyn olevan kunnossa.
"Hei, katsokaa!" huudahti Joonas yhtäkkiä. "Täällä on tosi iso maissi."
"Melody varmaan löysi sen olinpaikan kun eksyi." Anna arveli.
"Sinäkin löysit voittajavihanneksen." Junior sanoi innostuneena Melodylle.
"Löysinkö?" Melody kysyi niiskuttaen. Junior nyökkäsi ja auttoi siskoaan irrottamaan sen.
"Kenties sinä voitat sillä jotain" Alfons sanoi ja juuri silloin pilli soi ja oli aika tuoda löytämät kasvikset näytille.
Cornelis tutki ja punnitsi jokaisen kilpailukasviksen tarkasti. Melkein jokainen lapsi voitti jotain. Anna voitti lantullaan värikkäitä puisia helmiä kaulakoruja varten, Bram voitti perunallaan hienon jojon, Melody voitti maissilla kiiltävän lelukalan ja Alfons voitti kesäkurpitsalla purkillisen makeaa hunajaa. Junioria ja Joonasta ei haitannut vaikka he eivät saaneet palkintoa, koska heistä oli hauskaa olla mukana kilpailussa.
"Kerronko kaikille, että löysit maissin, kun eksyit ja itkit isiä?" Bram kiusoitteli Melodya.
"Ei, et saat!" Melody huudahti hädissään, hän kun ei halunnut tulla nolatuksi.
"Laskin vaan leikkiä" Bram nauroi ja väitti, että Melody oli oikea hätähousu. Melodysta se ei ollut yhtään hauskaa ja hän tönäisi Bramia, jolloin tämä kaatui pyrstölleen ja muita alkoi naurattaa. Bramista se ei ollut hauskaa, mutta tajusi samalla tehneensä typerästi.

"Olipas se päivä. Ajatella mitä kaikkea saatiin aikaan." Iiris sanoi kun porukka oli matkalla kotiin. He olivat saaneet mukaansa papuja, perunaa, tomaattia ja porkkanaa kiitokseksi ahkerasta työnteosta.
"Sanos muuta. Ja on hauska nähdä, että perheessämme on kuusi ahkeraa poimijaa." Alfred sanoi ja katsahti lapsiinsa jotka olivat ahkerasta työnteosta vähän väsyneitä, mutta samalla tyytyväisiä itseensä.
"Minusta hauskinta oli, kun osallistuimme kilpailuun." Alfons sanoi pidellen hunajapurkkia käsissään.
"Niin minustakin." Anna sanoi ja lisäsi: "Kotona aion tehdä puuhelmistä kaulakorun jotka aion pitää aina."
"Minäpä tiedän sopivan palkinnon kaikille kotona." Iiris sanoi "Nimittäin voittajien muhennos."
Lapsista se kuulosti mainiolle, koska äidin voittajamuhennos kuulosti todella herkulliselle.
Alfred hymyili perheelleen. Hänestä oli mukavaa, että he nauttivat päivästä ja tiedä mitä vielä olisi luvassa myöhemmin.