"Tämä on ensimmäinen tarina Alfred J Kwakin uudesta sukupolvesta. Tässä kerrotaan kuinka uusi sukupolvi sai alkunsa ja miten kaikki alkoi."
Se päivä oli melkein kuin tavallinen elokuinen päivä. Aurinko paistoi lämpimästi, omenat kypsyivät puissa ja kukat tuoksuivat ihanilta.
Mutta tämä päivä oli kuitenkin hieman erilainen kuin muut päivät. Puukengän muotoisessa talossa tapahtui nimittäin ihmeellinen tapaus. Siellä asuva ankkapariskunta, Alfred ja hänen vaimonsa Iiris, seisoivat talonsa pihalla ison olkia täynnä olevan korin vieressä. Korissa oli toki muutakin, nimittäin kuusi soikeaa munaa.
"Eivätkö ne olekin kauniita?" Iiris kysyi Alfredilta huokaisten ihastuneena.
"Ovat, todella kauniita" Alfred vastasi "Ja ne on varmasti tosi kauniita syntyneinäkin" hän lisäsi. Alfred oli kertonut kaikille ystävilleen, että hänestä oli tulossa isä ja hän ja Iiris ovat saaneet paljon onnitteluja. He olivat munien tultua varautunut lapsien syntymään, tehneet talonsa vintistä lapsille sopivan huoneen ja hankkineet sinne kuusi pientä sänkyä. Alfred oli myös löytänyt muutamia lapsuutensa leluja ja vähän kunnostanut niitä omia lapsiaan varten.
Mutta odotus lapsien syntymään tuntui kestävän ikuisuuden. Päiväkausia Iiris ja Alfred vuorottelivat munien hautomisessa. Iiris tiesi, että munien kanssa menisi aikaa, mutta Alfred oli hyvin kärsimätön.
"Sinä taidat olla innoissasi?" Mauri Myyrä arveli. Hän oli tullut vierailulle kasvattipoikansa luo katsomaan kuinka munien kanssa sujui.
"Niin olenkin" Alfred sanoi "Tuntuu ihan kun voisin haljeta".
"Kuulostaa tutulta. Isäsi oli aivan samanlainen, kun äitisi odotti sinua." Mauri sanoi "Hänkään ei jaksanut odottaa isäksi tuloa".
"Siitä on jo päiviä. Kunpa ne kuoriutuisivat pian." Alfred sanoi toiveikkaana.
Samassa kuului Iiriksen kutsuhuuto.
"Nyt se on tapahtunut!" Alfred huudahti ja juoksi nopeasti vaimonsa luo. Iiris oli noussut korista ja osoitti munia. Kaksi niistä alkoi jo heilua ja pian kuoret menivät rikki. Toisesta kuoriutui poika ja toisesta tyttö. Poika oli isänsä värinen ja tyttö oli vaalean ruskea. Alfred ja Iiris olivat iloisia jo ensimmäisten lapsiensa synnyttyä.
"Ovatpa ne söpöjä" Mauri kehui noustuaan korin reunalle. "Miksikä kutsutte heitä?" hän kysyi.
"Tästä pojasta tulee ainakin Junior" Alfred ilmoitti ylpeänä.
"Ja tytöstä tulee Melody" Iiris ilmoitti vuorostaan. Hän oli aina halunnut tyttären nimeltä Melody ja nyt hän sai tilaisuuden nimetä ensimmäisen tyttärensä sellaiseksi.
Sitten muutkin munat alkoivat kuoriutua vuoronperään. Yhdestä munasta kuoriutui vaalea tyttö, toisesta saman värinen poika, kolmannesta tumma poika ja viimeisestä kuoriutui ruskean kellertävän kirjava poika. Viimeisin oli tosin pienin, mutta pääasia oli, että sekin oli ihan terveen oloinen.
"Voi miten ihanaa!" huokaisi Iiris ilahtuneena.
"Tervetuloa maailmaan lapseni." Alfred toivotti lapsilleen ylpeänä.
"Voitte olla ylpeitä jälkeläisistänne" Mauri totesi tyytyväisenä. Sitten hän kysyi muiden lasten nimiä.
Alfredin ei tarvinnut kauan miettiä ja hän ilmoitti osoittaen vaaleaa tyttöä ja toista vaaleaa poikaa: "Tästä toisesta tytöstä tulee Anna ja tästä pojasta Joonas."
"Samat nimet kuin sinun vanhemmilla oli?" Mauri kysyi ja lisäsi: "Siinäpä mainio idea."
Sitten tumma poika sai nimekseen Bram ja pienin kirjava sai nimekseen Alfons. Iiriksen mielestä lapset olivat kauneimmat ankanpoikaset mitä hän oli koskaan nähnyt ja Alfred oli heistä hyvin ylpeä.
Päivien kuluessa kaikki ystävät olivat tulleet ihailemaan Alfredin ja Iiriksen lapsia ja jokainen kehui niitä kauniiksi. Iiriksen veli Tom oli eniten innoissaan, kun hänestä tuli eno, vaikka hän itsekin oli vielä nuori. Hänestä oli hauska leikitellä pikkuisia, kun hän vieraili Alfredin ja Iiriksen luona ja lapsista oli hauska leikkiä enon kanssa.
Mutta kuten monissa perheissä, ei myöskään Alfredin lapset olleet aina helppoja hoidokkeja. Pikkuiset söivät valtavasti, varsinkin pienimmillä Alfonsilla oli suurin ruokahalu ja nälkäisinä pikkuiset päästivät oikean itkukuoron. Ja kun lapset oppivat kävelemään, Alfredin ja Iiriksen piti vahtia heidän menoa koko ajan, ettei olisi sattunut mitään. Kerran Melody oli jopa vähällä nielaista helistimen, jolla hän leikki mielellään, mutta Iiris ehti onneksi estää sen viime hetkellä. Mutta kaikesta tästä huolimatta, Alfred ja Iiris rakastivat lapsiaan aivan suuresti. Silloin, kun heillä ei ollut hankalia hetkiä, he olivat enimmäkseen onnellisia.
Eräänä tavallista lämpimämpänä syyspäivänä Alfred ja Iiris päättivät viedä lapset retkelle järven rantaan. He arvelivat, että raitisilma tekisi lapsille hyvää. Mukaan lähtivät myös Mauri ja Tom avuksi lapsien kaitsemisessa.
Lehdet olivat jo vaihtaneet värinsä ja niitä putoili jo maahan tuulessa. Järvenpinta lainehti lupaavasti ja kalat hyppivät vedessä.
Löydettyään hyvän paikan koko perhe istuutui suuren puun alle ja alkoivat syödä eväitä. Kun kaikki oli syönyt tarpeeksi, Iiris keräsi tähteet koriin. Mauri meni ruokalevolle ja Alfred ja Iiris istuivat kaksistaan järven reunassa kaatuneen puun päälle.
"Minä tiedän hauskan leikin. Piiloleikki" Tom sanoi lapsille, kun nämä halusivat leikkiä.
"Mikä on piilo?" Johan kysyi. Pikkuiset osasivat jo vähän puhua, vaikkakin lyhyitä lauseita.
"Näytä Tom-eno." pyysi Melody. Tom selitti heille, että hän laskisi kymmeneen ja lasten tulisi mennä nopeasti piiloon. He tekivätkin työtä käskettyä, mutta pikku Alfonsilla oli vaikeuksia löytää hyvä piilo. Silloin hän huomasi kelluvan tukin vedessä ja ajatteli sen olevan kuin vene. Niinpä hän hyppäsi tukille ja alkoi meloa pienillä siivillään. Tukki lipui yhä kauemmas ja kauemmas rannasta, kunnes Alfons huomasi olevansa keskellä järveä.
"Äiti, isi! Katsokaa, vene!" hän hihkui heiluttaen siipiään vanhempiensa suuntaan. Alfred ja Iiris havahtuivat kun kuulivat Alfonsin äänen ja he kauhistuivat, kun näkivät tämän olevan kaukana järvessä.
"Alfons, heti pois sieltä!" huusi Alfred pelästyneenä. Myös Tom, Mauri ja muut lapset näkivät Alfonsin tilanteen. Melody oikein itki kauhusta ja Junior huusi: "Tule takaisin!"
Ja samalla vedestä nousi suuren ja pelottavan hauen pää ja se lähestyi Alfonsia uhkaavasti.
"Voi isi!" Alfons huusi pelokkaana. Alfred vimmastui kun näki hauen lähestyvän Alfonsia. Hän nappasi vahvan oksan ja lähti urheasti uimaan kohti haukea ja Alfonsia. Hän ehti juuri ja juuri paikalle, kun hauki oli aikeessa ahmaista Alfonsin yhtenä suupalana. Alfred pisti kepin pystysuoraan hauen leukojen väliin ja sen jälkeen hauki ei enää pystynyt sulkemaan kitaansa. Mutta sitten se loiskutti pyrstöllään suuren aallon joka kaatoi tukin ja Alfons putosi veteen. Alfred sukelsi nopeasti veden alle, nappasi pojan selkänsä päälle ja ui turvallisesti rantaan.
Iiris otti pojan syliinsä ja kietoi lämpimän liinan tämän ympäri. Alfons tärisi kylmästä ja pelästyksestä. Hän oli tehnyt tyhmän tempun ja häntä hävetti suuresti.
Mutta eivät Alfred ja Iiris voineet kummemmin nuhdella häntä. Heistä oli tärkeitä, että kaikki kuusi ovat taas koossa ja turvassa.
Kotiin päästyään Iiris keitti kuumaa kaakaota ja koko perhe rauhoittui kaiken tämän jännityksen jälkeen. Sitten Alfred ja Iiris peittelivät lapset vuoteisiinsa, antoivat hyvänyönsuukon ja Iiris lauloi kauniin tuutulaulun. Kun lapset nukahtivat, Alfred ja Iiris istuutuivat sohvalle ja huokaisivat huojentuneina.
"Vanhempina olo ei ole kovin helppoa." Alfred totesi, mutta lisäsi samalla: "Mutta silti se on parasta mitä tiedän."
"Niin on" Iiris sanoi hymyillen "Ja kaikesta parasta on tietää, että lapset ovat kunnossa ja turvassa."
Alfred nyökkäsi. Hän oli täysin samaa mieltä ja enempää hän ei voinutkaan olla.
Se päivä oli melkein kuin tavallinen elokuinen päivä. Aurinko paistoi lämpimästi, omenat kypsyivät puissa ja kukat tuoksuivat ihanilta.
Mutta tämä päivä oli kuitenkin hieman erilainen kuin muut päivät. Puukengän muotoisessa talossa tapahtui nimittäin ihmeellinen tapaus. Siellä asuva ankkapariskunta, Alfred ja hänen vaimonsa Iiris, seisoivat talonsa pihalla ison olkia täynnä olevan korin vieressä. Korissa oli toki muutakin, nimittäin kuusi soikeaa munaa.
"Eivätkö ne olekin kauniita?" Iiris kysyi Alfredilta huokaisten ihastuneena.
"Ovat, todella kauniita" Alfred vastasi "Ja ne on varmasti tosi kauniita syntyneinäkin" hän lisäsi. Alfred oli kertonut kaikille ystävilleen, että hänestä oli tulossa isä ja hän ja Iiris ovat saaneet paljon onnitteluja. He olivat munien tultua varautunut lapsien syntymään, tehneet talonsa vintistä lapsille sopivan huoneen ja hankkineet sinne kuusi pientä sänkyä. Alfred oli myös löytänyt muutamia lapsuutensa leluja ja vähän kunnostanut niitä omia lapsiaan varten.
Mutta odotus lapsien syntymään tuntui kestävän ikuisuuden. Päiväkausia Iiris ja Alfred vuorottelivat munien hautomisessa. Iiris tiesi, että munien kanssa menisi aikaa, mutta Alfred oli hyvin kärsimätön.
"Sinä taidat olla innoissasi?" Mauri Myyrä arveli. Hän oli tullut vierailulle kasvattipoikansa luo katsomaan kuinka munien kanssa sujui.
"Niin olenkin" Alfred sanoi "Tuntuu ihan kun voisin haljeta".
"Kuulostaa tutulta. Isäsi oli aivan samanlainen, kun äitisi odotti sinua." Mauri sanoi "Hänkään ei jaksanut odottaa isäksi tuloa".
"Siitä on jo päiviä. Kunpa ne kuoriutuisivat pian." Alfred sanoi toiveikkaana.
Samassa kuului Iiriksen kutsuhuuto.
"Nyt se on tapahtunut!" Alfred huudahti ja juoksi nopeasti vaimonsa luo. Iiris oli noussut korista ja osoitti munia. Kaksi niistä alkoi jo heilua ja pian kuoret menivät rikki. Toisesta kuoriutui poika ja toisesta tyttö. Poika oli isänsä värinen ja tyttö oli vaalean ruskea. Alfred ja Iiris olivat iloisia jo ensimmäisten lapsiensa synnyttyä.
"Ovatpa ne söpöjä" Mauri kehui noustuaan korin reunalle. "Miksikä kutsutte heitä?" hän kysyi.
"Tästä pojasta tulee ainakin Junior" Alfred ilmoitti ylpeänä.
"Ja tytöstä tulee Melody" Iiris ilmoitti vuorostaan. Hän oli aina halunnut tyttären nimeltä Melody ja nyt hän sai tilaisuuden nimetä ensimmäisen tyttärensä sellaiseksi.
Sitten muutkin munat alkoivat kuoriutua vuoronperään. Yhdestä munasta kuoriutui vaalea tyttö, toisesta saman värinen poika, kolmannesta tumma poika ja viimeisestä kuoriutui ruskean kellertävän kirjava poika. Viimeisin oli tosin pienin, mutta pääasia oli, että sekin oli ihan terveen oloinen.
"Voi miten ihanaa!" huokaisi Iiris ilahtuneena.
"Tervetuloa maailmaan lapseni." Alfred toivotti lapsilleen ylpeänä.
"Voitte olla ylpeitä jälkeläisistänne" Mauri totesi tyytyväisenä. Sitten hän kysyi muiden lasten nimiä.
Alfredin ei tarvinnut kauan miettiä ja hän ilmoitti osoittaen vaaleaa tyttöä ja toista vaaleaa poikaa: "Tästä toisesta tytöstä tulee Anna ja tästä pojasta Joonas."
"Samat nimet kuin sinun vanhemmilla oli?" Mauri kysyi ja lisäsi: "Siinäpä mainio idea."
Sitten tumma poika sai nimekseen Bram ja pienin kirjava sai nimekseen Alfons. Iiriksen mielestä lapset olivat kauneimmat ankanpoikaset mitä hän oli koskaan nähnyt ja Alfred oli heistä hyvin ylpeä.
Päivien kuluessa kaikki ystävät olivat tulleet ihailemaan Alfredin ja Iiriksen lapsia ja jokainen kehui niitä kauniiksi. Iiriksen veli Tom oli eniten innoissaan, kun hänestä tuli eno, vaikka hän itsekin oli vielä nuori. Hänestä oli hauska leikitellä pikkuisia, kun hän vieraili Alfredin ja Iiriksen luona ja lapsista oli hauska leikkiä enon kanssa.
Mutta kuten monissa perheissä, ei myöskään Alfredin lapset olleet aina helppoja hoidokkeja. Pikkuiset söivät valtavasti, varsinkin pienimmillä Alfonsilla oli suurin ruokahalu ja nälkäisinä pikkuiset päästivät oikean itkukuoron. Ja kun lapset oppivat kävelemään, Alfredin ja Iiriksen piti vahtia heidän menoa koko ajan, ettei olisi sattunut mitään. Kerran Melody oli jopa vähällä nielaista helistimen, jolla hän leikki mielellään, mutta Iiris ehti onneksi estää sen viime hetkellä. Mutta kaikesta tästä huolimatta, Alfred ja Iiris rakastivat lapsiaan aivan suuresti. Silloin, kun heillä ei ollut hankalia hetkiä, he olivat enimmäkseen onnellisia.
Eräänä tavallista lämpimämpänä syyspäivänä Alfred ja Iiris päättivät viedä lapset retkelle järven rantaan. He arvelivat, että raitisilma tekisi lapsille hyvää. Mukaan lähtivät myös Mauri ja Tom avuksi lapsien kaitsemisessa.
Lehdet olivat jo vaihtaneet värinsä ja niitä putoili jo maahan tuulessa. Järvenpinta lainehti lupaavasti ja kalat hyppivät vedessä.
Löydettyään hyvän paikan koko perhe istuutui suuren puun alle ja alkoivat syödä eväitä. Kun kaikki oli syönyt tarpeeksi, Iiris keräsi tähteet koriin. Mauri meni ruokalevolle ja Alfred ja Iiris istuivat kaksistaan järven reunassa kaatuneen puun päälle.
"Minä tiedän hauskan leikin. Piiloleikki" Tom sanoi lapsille, kun nämä halusivat leikkiä.
"Mikä on piilo?" Johan kysyi. Pikkuiset osasivat jo vähän puhua, vaikkakin lyhyitä lauseita.
"Näytä Tom-eno." pyysi Melody. Tom selitti heille, että hän laskisi kymmeneen ja lasten tulisi mennä nopeasti piiloon. He tekivätkin työtä käskettyä, mutta pikku Alfonsilla oli vaikeuksia löytää hyvä piilo. Silloin hän huomasi kelluvan tukin vedessä ja ajatteli sen olevan kuin vene. Niinpä hän hyppäsi tukille ja alkoi meloa pienillä siivillään. Tukki lipui yhä kauemmas ja kauemmas rannasta, kunnes Alfons huomasi olevansa keskellä järveä.
"Äiti, isi! Katsokaa, vene!" hän hihkui heiluttaen siipiään vanhempiensa suuntaan. Alfred ja Iiris havahtuivat kun kuulivat Alfonsin äänen ja he kauhistuivat, kun näkivät tämän olevan kaukana järvessä.
"Alfons, heti pois sieltä!" huusi Alfred pelästyneenä. Myös Tom, Mauri ja muut lapset näkivät Alfonsin tilanteen. Melody oikein itki kauhusta ja Junior huusi: "Tule takaisin!"
Ja samalla vedestä nousi suuren ja pelottavan hauen pää ja se lähestyi Alfonsia uhkaavasti.
"Voi isi!" Alfons huusi pelokkaana. Alfred vimmastui kun näki hauen lähestyvän Alfonsia. Hän nappasi vahvan oksan ja lähti urheasti uimaan kohti haukea ja Alfonsia. Hän ehti juuri ja juuri paikalle, kun hauki oli aikeessa ahmaista Alfonsin yhtenä suupalana. Alfred pisti kepin pystysuoraan hauen leukojen väliin ja sen jälkeen hauki ei enää pystynyt sulkemaan kitaansa. Mutta sitten se loiskutti pyrstöllään suuren aallon joka kaatoi tukin ja Alfons putosi veteen. Alfred sukelsi nopeasti veden alle, nappasi pojan selkänsä päälle ja ui turvallisesti rantaan.
Iiris otti pojan syliinsä ja kietoi lämpimän liinan tämän ympäri. Alfons tärisi kylmästä ja pelästyksestä. Hän oli tehnyt tyhmän tempun ja häntä hävetti suuresti.
Mutta eivät Alfred ja Iiris voineet kummemmin nuhdella häntä. Heistä oli tärkeitä, että kaikki kuusi ovat taas koossa ja turvassa.
Kotiin päästyään Iiris keitti kuumaa kaakaota ja koko perhe rauhoittui kaiken tämän jännityksen jälkeen. Sitten Alfred ja Iiris peittelivät lapset vuoteisiinsa, antoivat hyvänyönsuukon ja Iiris lauloi kauniin tuutulaulun. Kun lapset nukahtivat, Alfred ja Iiris istuutuivat sohvalle ja huokaisivat huojentuneina.
"Vanhempina olo ei ole kovin helppoa." Alfred totesi, mutta lisäsi samalla: "Mutta silti se on parasta mitä tiedän."
"Niin on" Iiris sanoi hymyillen "Ja kaikesta parasta on tietää, että lapset ovat kunnossa ja turvassa."
Alfred nyökkäsi. Hän oli täysin samaa mieltä ja enempää hän ei voinutkaan olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti