Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielipide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielipide. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Top 5 My Little Pony pahista

 Jos ette vielä tienneet, niin olen Brony, eli katselen My Little Pony nimistä sarjaa jota näytettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2010. Sarjalle on tehty yhdeksän tuotantokautta, joista viimeisin päättyi vuonna 2019 ja sen lisäksi sarjalla on jopa muutama elokuvakin.
Mutta me emme nyt puhutakaan MLP sarjasta, vaan pikemminkin sen hahmoista. Eikä mistä tahansa hahmoista, vaan pahiksista. Kyllä. My Little Pony sarjalla on lukuisia pahiksia joista monet ovat omalla tavalla siistejä ja toiset taas, no, ei niin siistejä.
Koska Halloween on ovella, niin päätin listata viisi omaa suosikkiani MLP pahista ja kertoa syyt miksi ne ovat juurikin lemppareitani. Huomautuksena tulen sanomaan, etten laita tähän elokuvien pahiksia, ensinäkin koska en ole nähnyt osaa niistä ja Equestria Girls elokuvat ei muutenkaan uppoa minuun. Kuitenkin, aloitetaanpa meidän listaus.

HUOM! Lista tulee olemaan melko mielipiteitä jakava ja sisältää ehkä spoilereita.

5. King Sombra









Sombra on ulkonäöllisesti yksi coolimpia hahmoja MLP sarjassa ja pahiksena hän vaikuttaa melko uhkaavalta. Lisäksi hänen suunnitelmansa valloittaa Chrystal Empire on tosi mahtava ja jännittävä. Mutta hän jää kyllä taustaltaan ja roolistaan melko epäselväksi. Hänestä ei esimerkiksi kerrota, että miksi hän on ylipäätään "kuningas" ja miksi hän haluaa valloittaa Chrystal Empiren. Ja hänet jopa päihitettiin parikin kertaa liiankin helposti ja on vähän sääli, että hänen combackinsä 9 kaudella on vähän kuin heitetty hukkaan. Siltikin Somba on yksi mieleenpainuvimpia pahiksia ja onneksi fanit osaavat tehdä fanfictioita hänestä.

4. Nightmare Moon












Nightmare Moonin taustatarina on yksi ikonisimpia MLP:ssä. Nightmare Moon oli siis alunperin Prinsessa Celestian pikkusisko Luna, joka tuli kateelliseksi isosiskolleen siksi, koska kaikki rakastivat Celestian hallitsemaa aurinkoa kun taas kaikki vaan nukkuivat Lunan nostaman kuun aikana. Tästä Luna suivaantui niin, että muuttui siksi pahaksi, niin pahaksi ettei Celestialla ollut muuta keinoa kuin karkottaa hänet kuuhun. Hän kuitenkin palasi tuhannen vuoden päästä takaisin ja muuttui sitten Twilightin ja hänen uusien ystävien avulla takaisin omaksi kiltiksi itsekseen.
Nightmare Moon on ekaksi MLP pahikseksi tosi hyvin toteutettu ja siksi juuri yksi mun suosikeista.

3. Queen Chrysalis

















Vaikka Chrysalisen ensivaikutelma ei ollut kovin iskevä, niin  jokin tässä changelien/vaihdokkaiden kuningattaressa miellyttää minua. Hänen kykynsä muuttua ihan miksikä tahtoo ja imeä uhrinsa rakkautta saaden voimaa tekee hänestä tosi mahtavan ja ylivoimaisen vastustajan. Hän on myös aika ovela ja hän pystyi huijaamaan päähahmoja ja yhdessä jaksossa hän jopa teki heistä pahoja klooneja. Siis kuinka mahtavaa! Harmi vaan, että Chrysalis menetti armeijansa 6 kauden lopussa ja joutui jonkin aikaa työskentelemään yksin. Mutta onni, että hän liittoutui kahden muun pahiksen kanssa 9 kaudella.

2. Discord













Jos pitäisi mainita yksi hauskempia ja samalla eeppisiä hahmoja MLP:ssä ikinä, niin se on ehdottomasti Discord, kaaoksen herra.
Discord on, uskokaa tai älkää, yksi niitä lastenohjelma pahiksia, jotka onnistuivat voittamaan joksikin aikaa. Hän onnistui varastamaan Harmonian Elementit, muuttamaan pääkuusikon elementtiensä vastaisiksi ja valloittamaan Ponyvillen joksikin aikaa. Sitä ennen hän yritti valloittaa Equestrian tuhat vuotta sitten, kunnes Celestia ja Luna kukistivat hänet. Myöhemmin sarjan aikana päähahmot saivat hänet jopa liittymään hyvien joukkoon ja hän on nykyään hyvää pataa Fluttershyn kanssa. Hauskinta on myös se, että Discord tekee metkuja edelleen hyvänäkin ja osa niistä on hänen väitteen mukaan testejä. Hän on siis melkein kuin huonosti kasvatettu tenava joka alkoi vasta hiljattain huomata hyvän merkityksen.
Tosin hänenkään taustatarinasta ei kyllä kerrota paljon mitään, kuten miksi hän on paha ja mikä hänen alkuperänsä on. No, onni edelleen, että on olemassa fanfictiota.
Vaikka Discord on sekä pahiksena, että hahmoja omia suosikkejani, niin ykkössijan pahis onnistui kerran voittamaan hänetkin.

KUNNIAMAININTA: Starlight Glimmer, Trixie, Pony of Shadows, Gilda, Chimera

1. Lord Tirek














Jotkut 1980-90-luvulla eläneet ihmiset saattavat muistaa Tirekin ensimmäisen My Little Pony sarjan pääpahiksen, Tirekin. Itse en ole kyseistä jaksoa sarjasta nähnyt ennen internettiä.
Tirekillä on mainio kyky imeä toisten söpöysmerkit ja saada niistä voimaa. Hän onnistui jopa manipuloimaan Discordin puolelleen ja lopulta päihittää hänet kun Tirekistä tuli kyllin vahva. Hänen taistelunsakin Twilightin kanssa on tosi eeppinen ja muistuttaa niin Dragon Ballia. Tirek teki myös mainion paluun 9 kaudella liittouduttuaan Chrysalisen ja Cozy Glowin kanssa, jolloin syntyi eeppinen lopputaistelu hyvän ja pahan välillä. Vaikka Tirek ei ole yhtä hauska kuin Discord, niin hän on ikuisesti suosikkejani eeppisyytensä ja uhkaavuutensa takia. Tirek on taikavoimiensa lisäksi hyvä lähitaistelija ja on muutenkin hurja mörssäri jolle kukaan ei pottuile. 

Siinä oli minun viisi suosikkiani My Little Pony pahista. Kiitos kun luitte tekstin loppuun asti ja kertokaa ihmeessä mitkä ovat teidän omat suosikkinne. Ai niin ja hyvää Halloweenia.^^

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Mielipiteeni: Disney Plus Suomi

 Jos se tuli ilmi, meikäläinen on melkoinen Disney-fani. Dikkaan kovasti Disneyn leffoista ja sarjoista ja kun Disney Channel näkyi joskus ilmaiseksi, niin sitä tuli katottua niin kauan kun ohjelmat pyöri ja mentiin nukkumaan vasta kun ei enään näytetty ohjelmia ennen aamua.
Ja nyt kun kauan odotettu Disney Plus tuli toissa päivänä vihdoinkin Suomeen, niin olin yksi niistä jotka hommasivat sen heti julkaisupäivänä ja voisin sanoa että koko Disney Plus on aikalailla odotusten mukainen. 

Nyt saatte kuulla tarkan mielipiteeni Disney Plus Suomesta, mutta muistakaa, että minulla on vaan parin päivän kokeiluvaihe takana ja fiilikset on vasta pintaraapaisuja.


Elikkäs, Disney Plus amerikkalainen tilausvideopalvelu, joka on melkein kuin Netflix, mutta Disney versiona. Kuten kuvasta näkyy, Disney leffojen ja sarjojen lisäksi koko palvelusta löytyy myös Pixarin, Marvelin, Star Warsin ja National Geographic ohjelmia, mikä takaa nykyajan ihmisille mahdollisuuden katsella myös tunnettuja leffasarjoja muualta kun laittomasti netistä. Minäkin aion joku kerta tsekata onko Star Wars mm. minun tyylinen ohjelma, minä kun en oo sitä kummemmin katellut. Lisäksi sieltä löytyy myös Simpsoneita, joita ei oo tähän mennessä ollut koskaan Netflixissä tai edes Viaplayssa.

Disney Plussan piti alunperin tulla Suomeen viime keväänä, mutta se peruuntui jostain syystä, mahdollisesti keväällä alkaneen korona-epidemian takia, en tiedä.

Syy miksi hommasin tämän videopalvelun on se, että tämä palvelu sisältää kaikki mahdolliset Disney-leffat ja melkein kaikki Disney sarjat, joita on näytetty Disney Channelin kulta-ajalla ja paikoitellen ilmaiskanavilla kuten MTV3:lla ja Nelosella. Niihin sarjoihin kuuluivat mm. Lilo & Stitch, Kim Possible, Ankronikka, Varjo-Ankka, Nokkapokka, Phineas ja Ferd, Pieni Merenneito, Timon ja Pumba, Välitunti, Kummikarhut ja niin edelleen. Nyt kaikki tuo edellä mainittu löytyy Disney Plussalta joko suomeksi puhuttuna tai englanniksi suomalaisella tekstityksellä.

Se tosin on yksi huono puoli, että osa sarjoista mitä joskus näytettiin suomelaisella puheella, on nyt vain tekstitetty suomeksi. Eikö heillä ollut varaa käyttää alkuperäistä suomalaista ääntä vai oliko tekstittäminen paljon halvempaa? Oli mitä oli, se on ihan vaan pikku juttu ja onneksi aika moni ikäiseni Disney-fani osaa lukea tai ymmärtävät englantia. Ja on onni sekin, että hahmojen suomalaiset nimetkin on säilytetty, mikä myös herättää nostalgiaa.

Toinen huono puoli on, ettei ihan kaikkia Disney-sarjoja näytetä ainakaan vielä Disney Plus Suomessa. Esimerkiksi Pipipalipilootit, Viidakkoviikarit, Tarzanin Legenda, Stitch! anime ja Keisarin Uusi Koulu puuttuu siitä kokonaan, mutta mm. Viidakkokirja, Tarzan ja Keisarin Uudet Kuviot kyllä löytyy. Toivottavasti nämä sarjat pääsee jokupäivä mukaan tähän palveluun, niitäkin kun ois kiva nähdä pitkästä aikaa.

Mutta jos unohtaa nämä pikku jutut, niin suosittelen lämpimästi edes kokeilemaan Disney Plus-palvelua, varsinkin kun hintakin on paljon suhteellisempi kuin mm. Netflix, noin 6.99 euroa kuukausi. Ja kun sen kerran hommaa, niin ei enään tarvitse ostella Disney DVD:tä tai Blu-rayta katsoakseen vain tietyn leffan. Eikä myöskään tarvitse etsiä laitoomasti Youtubesta pätkiä kyseisestä elokuvasta tai sarjasta, eikä pelätä, että videot poistetaan tekijänoikeus syistä.

Sanoisin, että Disney Plus Suomi on aikalailla odotuksien mukainen ja kokeilun arvoinen, etenkin niille, joille Disney Channel oli yksi rakkaimpia lapsuuden asioita tai jos tykkää mm. Simpsoneista tai Star Warsista eikä omista kyseistä sarjaa DVD:nä.

PLUSSAT:

+Monipuolinen valikoima

+ Melkein kaikki Disney Channel materiaalit mukana

+Simpsoneita 30 kautta

+Mahdollisuus aloittaa Starvarsin ja Marvelin katsomista

+Hinta

MIINUKSET:

-Osa ohjelmista puuttuu

-Osalla ei ole suomalaista puhetta

Kertokaa kommenteissa onko teilläkin Disney Plus, mitä olette jo nyt katselleet siitä ja mitä pidätte siitä, tai aiotteko hommata sen. Kiitos paljon lukemisesta ja nähdään seuraavassa postauksessa. Moikkelismoi!