Noniin, nyt on viikonloppu ja itsenäisyyspäivä. Tänään minulla ei ole kiire mihinkään aamusta, joten nyt voin kirjoittaa uuden joulukalenteri postauksen näin aamusta.
Voisin tällä kertaa kertoa teille itsenäisyyspäivän kunniaksi omia suomalaisia tapojani, joita tykkään tehdä ja harrastaa.
Ensimmäinen suomalainen tapani on ainakin saunominen. Mä rakastan saunomista yli kaiken ja se tuntuu mukavalta rankan viikon jälkeen vähän kuin palkintona. Taloyhtiössäni on tosin sähkösauna ja puusaunassa en ole käynyt vuosiin, koska ei ole ollut tilaisuutta päästä mökille lomailemaan. Mutta sähkösaunakin on tottumuksesta ihan mukava ja eikä sitä tarvitse edes lämmittää itse.
Sitten toinen suomalainen tapani on juhlista nauttiminen, kuten vappu, juhannus, pääsiäinen ja tietysti joulu ja uusivuosi. Useimmiten tykkään juhlapyhinä ottaa iisisti ja repäistä kunnolla herkkujen ja vähän juomienkin suhteen, kohtuudella tietty.
Sitten mä tykkään luonnosta ja kun saan innostusta, niin liikun myös luonossa. Etenkin syksyllä ja keväällä on hauskaa ihastella sitä, miten syksyllä luonto vaipuu uneen ja miten keväällä se herää taas eloon. Luontoon liittyviä harrastuksia minulla on mm. uiminen ja kalastus.
Suomalaisista perinneruuista omat suosikkini ovat tietty hernekeitto, makaronilaatikko, mämmi ja karjalanpiirakka. Niistä en aio puhua enempää, ettei lukijoille tule nälkä.
Sitten lopuksi voin kertoa vielä yhdestä suomalaisesta lempijutustani. Suomalaisesta kirjallisuudesta, kuten Muumit ja Mauri Kunnaksen kertomukset. Mä rakastan muumi kirjoja ja Muumilaakson Tarinoita animaatiosarjaa. Muumit ovat jo vuosia olleet suomalaisille kulttimaineesta nauttiva aihe ja suosittu Suomen lisäksi myös Japanissa.
Ja Mauri Kunnaksen kertomukset, oi, ne vasta ihania onkin. Niissä kuvataan lapsekkaalla tavalla sitä, että millaista oli elää pirtti-aikoina ja kerrotaan mm. kotitonttujen anatomiaa. Ehdoton suosikki Mauri Kunnas juttu näin joulun alla on Joulupukki ja Noitarumpu, josta teinkin tänne vuosia sitten arvostelun. Suosittelen lukemaan sitä.
Siinä taisi olla kaikki nyt. Kiitos taas lukemisesta ja nähdään huomenna.
Ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!^^
perjantai 5. joulukuuta 2025
Pandan Joulukalenteri 2025 luukku 6
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti