keskiviikko 17. joulukuuta 2025

Pandan Joulukalenteri 2025 luukku 17

 Hei taas kaikille Pandan Joulukalenterin seuraajille. Juku, enää viikko jouluaattoon. Vaikea uskoa, että tämä kalenteri on kohta ohi.
Koska jouluun ei ole pitkä aika, taidan tällä kertaa luetella muutaman parhaan joululahjan, mitä olen lapsena saanut. Olen toki tehnyt tästä aiheesta joskus postauksen, mutta siitä on jo vuosia ja ei tee pahaa puhua joululahjoista uudelleen.

Ensimmäisenä tahdon mainita ensimmäisen käsikonsolin, jonka sain kerran jouluna. Game Boy oli ensimmäinen käsikonsoli mitä olen ikinä pelannut ja siihen multa löytyi mm. Pokemon Pinball, Wario Land 1 ja 3 sekä Nalle Puh peli.
Mutta parhain käsikonsoli jonka sain jouluna on ehdottomasti Game Boy Advance SP. Siinä oli joukku tosi hyviä pelejä, kuten Pokemon Pinball Ruby&Sapphire, Super Mario Bros. 3, Bubble Bobble sekä Pokemon Mystery Dungeon Red. Lisäksi se konsoli tunti hyvältä käsissä ja se oli kivan mallinen. Kertokaa jos olette itsekin pelanneet Game Boylla joskus.

Jouluna tuli myös pelin lisäksi elokuvia, joista maininnan arvoinen on nostalginen Maa Aikojen Alussa elokuva sarja. En ole katsonut sitä leffasarjaa vuosiin, mutta siihen mulla liittyy paljon hyviä muistoja. Osa leffoista tuli toki myös synttärinä, mutta enimmäksen jouluna.

Leluja tuli saatua paljon jouluna, mutta parhaimmaksi voisi mainita Pokemon Tulivuori leikkisetin, jossa oli teemana tulivuori, jonka keskellä seisoi Groudon ja sen ympärillä muita Pokemoneja. Mä en oikein ymmärtänyt mikä sen pointti oli, mutta sillä tuli paljon leikittyä, koska mä rakastin Pokemonia kovasti ja nytkin. Ja oli hienoo, että siinä oli mukana tuttuja ja vähän uudenlaisia Pokemoneja.

Viimeisinä voisin vielä mainita, että sain jouluna muutamia lemmikkejä kotiini. Esimerkikkinä ovat hamsteri, ensimmäinen akvaario ja koiranpentu, joka oli tätini koiran pentueesta. Voi sitä iloa, kun eka koiranpentumme tuli perheeseemme. Nyt se on kuollut vuosia sitten ja en ole enää hankkinut uutta koiraa vuosiin. Onneksi veljelläni on nykyään koira, jota voi hoivata joskus.

Siinä oli maininnan arvoiset lahjat jotka tuli mieleen. Kertokaa ehdottomasti omia lahjakokemuksianne ja nähdään taas huomenna uuden luukun parissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti