maanantai 11. tammikuuta 2021

Top 5 surullisinta animoitua kuolemaa

 Hei vaan kaikki ihanat lukijani. Joululoma ja loppiainen on vietetty ja töihinkin on palattu. 

Tämän kertainen listaus tulee olemaan melko lailla surullinen, koska mummoni iskän puolelta nukkui pois loppiaisena ja isäni suku on ihan rikki koko asiasta.
Siksi ajattelin tehdä listauksen joka sopisi aiheeseen melko hyvin. Tällä kertaa päätin listata omasta mielestäni 5 surullisinta animoitua kuolemaa jotka jäi mulle jo lapsena mieleen ja nykyäänkin. Pitemmittä puheitta, aloitetaanpa listaus ilman sen kummempia löpinöitä.

HUOM! Seuraava listaus tulee sisältämään pieniä spoilereita ja samalla herättämään tunteita. Anteeksi etukäteen jos listaukseni saa jonkun teistä itkemään.

5. Alfredin perheen kuolema - Alfred J Kwak

Alfred ja hänen perheensä ovat joutuneet lähtemään maanpakoon uuden huvipuiston rakennusmaan tieltä. Juuri kun ankkaperhe on aikeessa ylittää ajotietä, Alfred joutuu erilleen muista ja samalla hetkellä tulee auto kovaa vauhtia muita kohti. Seuraavassa kohtauksessa näkyykin puukengän lentävän verenpunaisella taustalla. Mauri Myyrä, Alfredin isän hyvä ystävä, sekä Alfred saapuvat paikalle jolloin Alfred kysyy: "Missä isi... missä äiti?" ja Maurille tekee sinä hetkenä pahaa kertoa ankkavauvalle, että hänen perhettään ei enää ole.
Tämä kohtaus jäi minulle ja monille muillekin tätä sarjaa katsoneille mieleen juurikin siksi, koska tämä oli yksi traagisempia hetkiä animaatiomaailmassa. Ja kaiken lisäksi tämä kaikki tapahtuu juurikin toisen jakson alussa mikä tekee jo siitä syystä pahaa katsella tätä kohtausta. Voin kuvitella pienen Alfredin tuskan menetettyään perheensä ja kuinka Mauri yrittää kovasti selittää miten asia on. On kyllä onni, että Alfred saa Maurista ihanan ja esimerkillisen isähahmon, mutta silti tämä kohtaus on tosi surullinen ja mieleenpainuva traagisuudellaan.

4. Nukan kuolema - Leijonakuningas 2



Simba, Jylhämaan kuningas, on joutunut Zira nimisen naarasleijonan lauman hyökkäämäksi ja Simba saakin pahasti köniin. Zira käskee Kovun tappaa Simban, mutta Kovu ei tottele häntä. Silloin Nuka, Ziran vanhin ja laiminlyöty poika, päättää käyttää tilaisuutta hyväkseen tehdäkseen viimeinkin äitinsä ylpeäksi. Pahaksi onnekseen Nuka kuitenkin astuu harhaan ja jää kuolettavasti tukkien alle. Ennen kuolemaansa Nuka ehtii pyytää Ziralta anteeksi sen, että hän epäonnistui ja lopulta kuolee pois. Ekaa kertaa Zira on aivan murtunut ja suree Nukan puolesta.
Aika monelle tämä ei ole yksi mieleen jääviä kuolemia ja harvoin pahiksen kuolema tekee pahaa katella. Mutta Nukan kuolema on ehdottomasti poikkeus, sillä Nukan kuolemalla oli tavallaan ymmärrettävä syy ja hän oli samalla yksi suosikki hahmojani Leijonakuningas leffoista. Lisäksi Nukalla oli myös viimeiset sanat ennen kuolemaansa mikä tekee siitä tosi surullisen ja saa tuntemaan hahmoa kohtaan lisää empatiaa.

3. Pikkutassun äidin kuolema - Maa aikojen alussa


Pikkutassu niminen pitkäkaulan poikanen on leikkimässä Cera nimisen kolmisarven kanssa, kunnes vaarallinen Terävähammas niminen hirviö hyökkää heidän kimppuunsa. Onneksi Pikkutassun äiti syöksyy apuun ja taistelee Terävähammasta vastaan, mutta Terävähammas onnistuu haavoittamaan Pikkutassun äitiä kuolettavasti ennen kun putoaa syvään kuoppaan. Pikkutassu etsii äitiään sateen seasta ja löydettyään tämän äiti sanoo lapselleen viimeiset neuvonsa ennen kun kuolee pois, Pikkutassun yrittäessä epätoivoisesti herätellä häntä.
Tämä kohtaus oli lapsena sekä pelottava, että surullinen samaan aikaan. Lapsi joutuu katsomaan vierestä, kun hänen äitiään pahoinpidellään ja kaiken lisäksi joutuu katsomaan tämän viimeisiä hengenvetoja. Uskoisin, että jos minulle olisi käynyt samoin, olisin saanut elinikäiset traumat aikuisikään asti. On onni, että Pikkutassusta tuli rohkea ja viisas elokuvan aikana ja hän löytää uusine ystävineen Suuren Laakson jossa he saivat siitä asti elää onnellisena ja vailla huolia.

2. Mufasan kuolema - Leijonakuningas


Lauma gnuuantilooppeja ryntää villiintyneenä rotkoon missä Simba on juuri sinä hetkenä. Kun Mufasa saa tietää asiasta, hän rientää pelastamaan poikaansa jäämästä lauman jalkoihin. Mufasan onnistuukin pelastaa Simba ja on itsekin aikeessa kiivetä turvaan, mutta hänen veljensä Scar, joka järjesti koko jutun, heittää hänet alas kalliolta kuolemaan. Simba kapuaa alas etsimään isäänsä ja löydettyään tämän hän yrittää epätoivoisesti töniä isäänsä hereille, mutta turhaan. Surunmurtamana Simba kömpii isänsä kainaloon suremaan. Kaiken lisäksi Scar saapuu paikalle ja syyttää Simbaa Mufasan kuolemasta ja saa hänet lähtemään pois.
Moni kai arvasi tämän päätyvän listalleni ja syystäkin. Tämä on ehdottomasti yksi mieleenpainuvimpia kuolemia Disney historiassa ja mullekin se jäi elävästi mieleen. Simban surku ja epätoivo loistaa tässä kohtauksessa ja tunnelmaa parantaa ennestään surullinen musiikki. Katsoja myös tietää koko ajan, ettei koko tapaus ollut Simban syytä ja saa tämän tuntemaan kiukkua Scaria kohtaan (Scarin on oltava mielestäni yksi hirveimpiä pahiksia Disney historiassa). Mutta on onni, että Simba palaa aikuisena takaisin ja antaa Scarille sen mitä hän ansaitsee.

KUNNIAMAININNAT:
- Bambin äidin kuolema (Bambi)
- Hirviön kuolema (Kaunotar ja Hirviö)
- Rayn kuolema (Prinsessa ja Sammakko)
- Babarin äidin kuolema (Babar)
- Kuningas Haroldin kuolema (Shrek 3)
- Kerchakin kuolema (Tarzan)
- Sitkan kuolema (Karhuveljeni Koda)
-Stitchin kuolema (Lilo & Stitch 2)

1. Benizakuran kuolema (Hopeanuoli)


Koirat ovat taistelemassa Akakabuton sotilaskarhuja vastaan ja nyt vastassa on Mosa, yksi vahvimpia karhuja siitä huolimatta, että siltä puuttuu toinen etutassu. Benizakura, maailman vahvin koira, saa lopulta karhun kaadettua, muttei hengiltä. Moss rientää sinä hetkenä onnittelemaan ystäväänsä, mutta Mosa herääkin ja yrittää iskeä Mossia. Benizakura ehtii onneksi väliin, haavoittuen samalla pahasti. Benizakura ei kuitenkaan halua lopettaa vielä ja kiskoo Mosan lammen pohjaan köydellä, jonka Gin oli sitonut karhun ympäri. Pahaksi onnekseen Benizakuran takatassu jää köyden väliin. Gin sukeltaa auttamaan, mutta Benizakura läimäyttää hänet takaisin pintaan, koska hän ei halua Mosan pääsevän vapaaksi ja lopulta hukkuu karhun mukana. Sen jälkeen lammen pinnalle muodostuu verenpunainen kirsikankukan kuvajainen muistoksi Benizakuran urheudesta, sillä "benizakura" tarkoittaakin kirkkaanpunaista kirsikankukkaa.
Tämä on minusta mieleenpainuvin kuolema Ginga historiassa ja animaatio historiassa. Joidenkin mielestä Benizakuran kuolema on aika turha, ja totta puhuen olen itsekin sitä mieltä, että se olisi voitu tehdä toisin. Mutta tämä iskee minuun siksi, koska Benizakura on ehdoton suosikki hahmoni Hopeanuolessa ja tuo rituaali mikä hänen kuolemansa jälkeen tapahtuu, on vaan niin mieleenpainuva ja omaperäinen. Lisäksi Benizakura oikeasti teki suuren uhrauksen ja oli sen myötä todellinen soturi. Benizakuran kuolema on ehdottomasti mieleenpainuvimpia ja surullisimpia kuolemia koko animaatio historiassa. Lepää rauhassa Benizakura, maailman vahvin koira ja oma sankarini.

Siinä olikin tämän päivän listaus. Toivon totisesti, etten herättänyt teissä liian surullisia tunteita.
Kertokaa toki mikä on teistä surullisin/mieleenpainuvin kuolema animaatioissa ja kiitos teille lukemisesta ja lisää tulee kyllä kunhan jaksatte odottaa.
Siihen asti olkaa kilttejä toisillenne ja rakastakaa lähimmäisiänne vielä kun ehditte. Se olisi seuraavaan kertaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti