sunnuntai 6. elokuuta 2023

Animesarja-katsaus: Dragon Ball GT

 Hyvää päivää kaikille lukijoilleni.
Puhutaan tällä kertaa sarjasta, joka oli minulle jo ylä-aste ajoilta todella rakas ja fanitan sitä vieläkin. Nimittäin Dragon Ball anime.
Kuten ehkä tiedätte, olen melkoinen Dragon Ball fani. Se on vaan niin mainio anime sarja ikimuistoisten hahmojen, hauskojen ja eeppisten hetkien ja muutenkin hyvän tarinan kanssa.
Kyseinen manga/anime sarja on jatkunut tähän asti jo 1984-luvulta lähtien ja se on vieläkin monien fanien suosikki tänä päivänäkin.

Mutta nyt ei puhutakkaan Dragon Ballin fanikunnasta, vaan sen mielipiteitä jakavasta spin-offista, jota ei enää luokitella canoniksi Dragon Ball Superin tultua kuvioihin. Nimittäin Dragon Ball GT.



Dragon Ball GT tuli kuvioihin vuonna 1996, eli se on melkein minun ikäinen, koska synnyin itse vuonna 1995. Toisin kuin muut Dragon Ball sarjat, GT ei perustu Akira Toriyaman manga-sarjaan, mutta herra Toriyama oli toki mukana suunnittelemassa kyseistä sarjaa.
Itse tutustuin tähän GT-sarjaan ylä-asteella sen aikaisen kaverini kautta ja mä voin tunnustaa, että mä silloin rakastin tätä sarjaosaa, mutta nykyään mä ymmärrän hyvin miksi GT:tä vihataan. Mutta miksi sarjaa vihataan? Siihen tulemme hiukan myöhemmin.

(HUOM! Seuraava teksti-osa sisältää juonipaljastuksia, joten jos et halua spoilereita, skippaa vinosta tekstistä tavalliseen tekstiin.)

Dragon Ball GT:n tapahtumat perustuvat 5 vuotta Dragon Ball Z:n loppujakson jälkeiseen aikaan. Goku ja hänen oppilaansa Uub, joka on uudelleen syntynyt Kid Buu, päättävät vuosia kestäneen treenauksensa Kamin Look Outissa. Samassa Gokun vanha vihollinen Keisari Pilaf saapuu paikalle apureineen aikeessa löytää ikivanhat Mustatähti Lohikäärme Kuulat tavoitellakseen maailmanvalloitusta. Gokun tultua väliin Pilaf toivoo vahingossa Gokun muuttuvan taas lapseksi ja se toive käy toteen minkä jälkeen kuulat sinkoilee ympäri universumia. Sitten saadaankin tietää, että jos Mustatähti Kuulia ei kerää vuoteen mennessä, koko maailma tulisi tuhoutumaan.
Goku kertoo tästä asiasta perheelleen ja lähtee lopulta Truksin, Bulman ja Vegetan pojan, ja pojantyttärensä Panin kanssa etsimään kuulia ympäri universumia. Matkalla he kokevat kaikenlaisia kommelluksia ja seikkailuja, ja samalla he tapaavat robotin nimellä Giru, joka syötyään Lohikäärme Kuula jäljittimen osaa itse etsiä kuulia. Sitten he saavat tietää, että Baby niminen Tuffle alieni aikoo kostaa Saiyaneille kotiplaneettansa tuhoutumisen vuosia sitten ja suuntaa matkansa Maapallolle, joten sankareille tulee kiire kotiin.
Siihen mennessä Baby on ehtinyt ottaa valtaansa lähes kaikki ihmiset maan päältä ja ottanut haltuunsa Vegetan ruumiin, jolloin hänestä tuli Baby Vegeta. Edessä on pitkä ja verinen taistelu Babyn kanssa, johon osallistuu myös Uub, Gokun oppilas, joka fuusioituu Majin Buun kanssa jolloin heistä tulee yhdessä Majuub. Lopulta Goku muuttuu taistelun aikana Super Saiyan 4:seksi ja lopulta voittaa Babyn pelastaen samalla koko maailman jälleen.
Myöhemmin Babyn kukistumisen jälkeen Dr. Myuu (Babyn luoja) ja Dr. Gero (Androidien luoja) liittoutuvat Helvetissä ja luovat uuden pahan version Android 17:sta ja avaavat Helvetin portin jolloin kaikki tutut pahikset pääsevät vapaaksi ja alkavat taistella Z-taistelijoitten kanssa. Samalla alkuperiäinen Android 17 yrittää manipuloita siskonsa Android 18 mukaansa, mutta 18:n aviomies Krillin estää sen, jolloin hän saa surmansa. Sitten kaksi Android 17:aa fuusioituvat keskenään ja tällöin styntyy vaarallinen Super 17. Goku ja Android 18 taistelevat yhdessä tätä hirveää vihollista vastaan ja taiselun pääteeksi he voittavat tämän.
Super 17:n kukistumisen jälkeen sankarimme alkavat kerätä Lohikäärme Kuulia toivoakseen kuolleet ihmiset takaisin henkiin, mutta kuuliin oli kertynyt pahaa energiaa vuosien toiveiden myötä, mistä syntyy kuusi pahaa Shenronia. Goku ja Pan lähtevät jahtaamaan näitä hirviöitä ja kukistavat heidät yksi kerrallaan. Mutta niistä vahvin Syn Shenron imaisee itseensä loput kuulat ja muuttuu voittamattomaksi Omega Shenroniksi. Tilanne näyttää mahdottomalta, kunnes Vegeta, joka oli Bulman uuden laitteen avulla oppinut Super Saiyan 4 muodon, fuusioituu Gokun kanssa Super Saiyan 4 Gogetaksi. Mutta taistelu ei kestä kauan, koska Gogetan energia loppuu ja fuusio lakkautuu kesken kaiken. Gokun perheen käydessä uudelleen taisteluun Omega Shenronin kanssa, Goku luo universumin energialla Super Ultra Spirit Bombin ja saa vihdoinkin Omega Shenronin nujerrettua ja kuulat pelastettua.
Oikea Shenron kutsutaan paikalle lopulta ja tämä suotuu toteuttamaan viimeisen toiveen Gokun lähtiessä tämän mukaan sanottuaan ensin hyvästit ystävilleen ja perheelleen.
100 vuotta myöhemmin yli sata vuotias Pan kannustaa jälkeläistään Goku Jr:a maailman vahvin turnauksessa ja näkee samalla aikuisen Gokun joka katoaa yht'äkkiä ja takaumien jälkeen Goku sanoo hyvästit katsojille ja lentää pois, jolloin sarja loppuu onnellisesti.

Nyt kun juoni on käsitelty, on aika puhua GT:n hyvistä ja huonoista puolista ja niistä riittää paljon.

HUONOT PUOLET

1. Gokun muuttaminen lapseksi: Siis miksi hemmetissä tällainen idea piti yli päätään toteuttaa?? Vaikka selvästi tarkoitus oli palata Dragon Ball sarjan alkujuurille, niin onhan tuo ihan nolo ratkaisu. Goku oli aikuisena jo tarpeeksi vahva ja hänestä olisi ollut aikuisena enemmän hyötyä. No, ainakaan hän ei ollut lapsenakaan hyödytön.

2. Sarjan synkkä juoni ja masentava tarina: Dragon Ball kun on tunnettu taisteluiden lisäksi hassuttelusta ja sekoiluista, niin tässä ei tunnu olevan varaa sellaiseen. Okei, teemana on toki maailmanloppu ja kiire kotiin, mutta olisivat tekijät voineet silti pitää edes vähän hauskaa sarjan kanssa. Tämä ei oikeastaan edes tunnu Dragon Ball sarjalle, vaan pikemminkin vakavammalle spin-offille, mikä se tosin on.

3. Sarjan hahmot ja niiden käyttö: Gokua, Pania ja hiukan Trunksia ja Vegetaa lukuunottamatta, kukaan hahmoista ei tunnu enää niin tärkeälle kuin aikaisemmin. Varsinkin Goten ja Gohan ei tee paljon mitään ja ainoa kerta jolloin he loistavat on Babyn vallassa ollessa ja parissa taistelussa. Myös Uubin rooli tuntuu hukkaan heitetylle ja hänen fuusioitumisesta Majin Buun kanssa ei tunnu auttavan juuri ollenkaan hahmon hyötymisessä. Uubilla olisi ollut mainio potentiaali olla päähahmo, mutta ei. Sitten on mm. Tien, Yamcha, Krillin ja Roshi. He tuntuvat esiintyvän vain vilauksilta fanien vuoksi ja heilläkään ei ole merkittävää osaa tarinassa. Krillinistä sentään annetaan kuva, että hän on jo vanha, vikka onhan Roshikin. Roshikin esiintyy paremmin alussa jossa hän tapaa Gokun uudestaan ja siihen se jääkin. Ja viimeisenä on pakko mainita on Bulla, Vegetan ja Bulman tytär. Hän toki esiintyi Z:n lopussa ja hän selvästi on Panin hyvä ystävä, mutta GT:ssä hän ei tee oikeastaan yhtään mitään. Hänen repliikkinsä ei ole kovin tärkeitä ja hän ei edes taistele ollenkaan. Ja älkää käsittäkö väärin, mä tykkään toki Bullasta, mutta jos tarkkaan miettii niin hänelle olisi voinut keksiä paremman roolin GT:ssä ja hänestä olisi voinut olla edes jotenkin hyötyä. No, kaikkea ei voi saada, edes joka kerta.

4. Panin huono kohtelu: Ainakin ne tavat miten Pania kohdellaan sarjan aikana on jotenkin häiritsevää. Esimerkiksi kun hänet on muutetu nukeksi, niin Dolltaki niminen pahis alkaa kohdella häntä vastenmielisesti nukke pakkomielteensä takia. Toinen on kun alieni peura imee Panin rintaa luullen tätä äidikseen. Mä en tajua mitä tekijöillä on liikkunut päässä, kun ne suunnittelee kohtauksia missä 10 VUOTIASTA tyttöä kohdellaan seksuaalisesti. Ymmärtäisin jos Pan olisi ainakin 16 vuotta niin kuin Bulma oli Dragon Ballin alussa. Nykyään nuo tavat kohdella Pania ei menisi millään läpi. Ai niin, pakko myös mainita se, kun Babyn vallassa ollut Gohan yritti tappaa Panin. Muistan pitäneeni sitä kohtausta melko ahdistavana katseltuani GT:tä ekaa kertaa. Onneksi siitäkin tosin selvittiin.

5. Outo loppuratkaisu: Se että Goku lähtee Shenronin mukaan vastineeksi toiveesta, tuntuu vähän oudolle tavalle päättää päähahmon tarina. Olihan sillä toki pointtinsa, mutta olisi sen voinut tehdä toisella tapaa, en vaan tosin tiedä miten.

HYVÄT PUOLET

1. Super Saiyan 4: Tämä ehkä jakaa mielipidettä, mutta mun mielestä Super Saiyan 4 on siistein muutos Dragon Ball GT:ssä. Se on vaan coolimpi kuin Super Saiyan Blue, joka tuntui minusta hiukan laiskalle ratkaisulle. Ehkä ainoa ongelma Super Saiyan 4:ssa on sen mustat hiukset, mutta se on vaan pikku juttu.

2. Pan: Panillä on ristiriitainen fanikunta ja osa sanoo jopa vihaavansa häntä hänen kakrumaisen luonteensa takia ja kuinka hän pahoinpitelee Giru robottia. Mutta hei, hän on kymmenen vuotias. Tottakai hänellä on raivareita joskus. Ja sekin kuinka hän kehittyy srjan edetessä, on vaan minusta hyvin tehty ja hänestä tulee jopa kiltimpi loppupuolella. Ja mun täytyy kertoa, että olin ylä-asteella jopa ihastunut Paniin.

3. Hyvät ideat jotka olisi toiminut paremminkin: GT:ssä on muutamia hyviä ideoita jotka olisi voinut toimia hyvällä käsikirjoituksella. Varsinkin Uub olisi voinut loistaa päähahmona Panin kanssa ja varsinkin hänen ja Majin Buun fuusioituminen oli tosi siisti idea. Ja pahiksissa oli hyvä potentiaali, vaikka esimerkiski Baby Saga oli turhan synkkä teemainen.

Siinä taisi ola kaikki maininnan arvoinen Dragon Ball GT sarjasta. Kiitos kun luitte ja kertokaa kommentissa mitä mieltä olette GT sarjasta ja jos minulta jäi jotain kertomatta niin sanokaa ihmeessä. Eipä kai muuta kuin, että hyvää jatkoa ja palaillaan joskus toisessa postauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti