sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Suunnitelmia tulevalle joulukuulle!

 Hei vaan taas rakkaat lukijat ja seuraajat.
Kuten tiedätte, joulukuu on täällä parin viikon päästä ja minulla on teille jännittävää kerrottavaa. Aion nimittäin ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä joulukalenterin tälle sivulle.^^
Eli tulevan joulukuun ajan joka päivä ekasta päivästä aattoon asti aion jakaa teille piirtämiäni kuvia mun Deviantart sivulta. En kerro vielä millaisia kuvia aion jakaa täällä, mutta sen voin sanoa, että kuvia tulee olemaan yksi per luukku ja, että osa kuvista ei välttämättä liity jouluun, mutta löytyy myös jouluisiakin kuvia joukosta.

Olen suunnitellut tätä ideaa jo pitkän aikaa ja en malta odottaa, että pääsen toteuttamaan ideani. Ja toivon myös, että tekin odotatte innolla mitä tulette näkemään pian.
Siihen asti viettäkää leppoisa marraskuu ja nauttikaa syksyn viimeisistä hetkistä. Eipä muuta kuin hyvää jatkoa ja nähdään sitten joulukuussa kalenterin merkeissä.^^

3 kommenttia:

  1. No mutta tuohan on aivan loistava idea. Olen itsekin aatellut tehdä joulukalenterin omalle DeviantArt-sivulleni (https://www.deviantart.com/huhkain95), mutta en vielä tänä vuonna. Minä, nähkääs, olen suunnitellut, että minun joulukalenterissani olisi vain jouluaiheisia kuvia, mutta kaikkien 24 joulukuvan inspiraatio ei tule ihan sormia napsauttamalla. Aion siis piirrellä niitä joulukalenterikuvia hissukseen vuoden mittaan sitä mukaa kuin satun keksimään niitä, ja sitten kun kaikki 24 kuvaa on koossa, julkaisen joulukalenterini DeviantArtissa jonkun vuoden joulukuussa.

    Olen onneksi keksinyt jo tämän vuoden joulukuulle yhtä ja toista mukavaa DeviantArtissa jaettavaksi. Itsenäisyyspäiväksi esimerkiksi ois tulossa jotakin, mistä toivoisin joidenkin pitävän. Pysyköön se kuitenkin vielä yllätyksenä toistaiseksi.

    Mielenkiinnolla jää odottamaan sinun joulukalenterisiasi, Alex.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että olet kiinnostunut ideastani^^. Näät heti joulukuussa millaisia kuvia aion jakaa tänne.
      Sunkin idea kuulostaa hauskalle ja odotan innolla mitä ensi vuonna näen sun joulukalenterissa. :)

      Poista
    2. En minä sanonut, että se minun joulukalenteri ois heti ensi vuonna, vaan minä sanoin, että se on jonkun vuoden joulukuussa. Mutta mistäs sitä tietää, jos se ne kaikki 24 joulukuvaa valmistuisivat jo ensi vuoden joulukuuksi.

      Poista