lauantai 24. syyskuuta 2022

Top 15 Disney hahmoa

 Kuten jotkut ehkä tietää, olen suuri Disney-fani ja mä rakastan suuresti Disney leffoja ja niiden hahmoja. Tällä kertaa päätin listata omasta mielestäni 15 parasta Disney hahmoa ja kertoa syitä miksi pidän niistä hahmoina.
Uskokaa pois, tämä lista oli hankala tehdä ja jouduin muuntelemaan sitä editointi vaiheessa. XD Mutta, nauttikaa.

HUOM! Pieni spoilerivaroitus!

15. Tiikeri (Nalle Puh)

















Tiikerit on yksi siistimpiä eläimiä ja siksi Nalle Puhin Tiikeri on mun lempi hahmo koko Nalle Puh aiheesta.
Tiikeri on vaan niin hassu hahmo ja hän saa minut usein hymyilemään Nalle Puhia katellessa. Tykkään Tiikerin positiivisesta ja leikkisästä asenteesta mikä saa monet katsoja hyvälle tuulelle. Vaikka Tiikeri on vähän vallaton myös niin hän ei omasta mielestäni lipsu koskaan ärsyttäväksi, vaikka Kani on toista mieltä. Tiikeri ei myöskään tarkoita ikinä pahaa ja hänen tarkoituksensa ovat aina hyviä. Tiikerillä on myös hauska sanavarasto ja hänellä on tapana muotoilla sanoja tiikerimäiseen tyyliin ja hän kerskuu tiikerien tekevän kaikkea parhaiten, etenkin pomppimista missä hän on kyllä parempi muita.

14. Dumbo (Dumbo)
















Dumbo on niin söpö, että hänet vois melkein syödä. Hän on myös yksi hahmoista, joihin osaan samaistua aikalailla. Minuakin on lapsena kiusattu siksi, että olin hieman erilainen kuin muut. Ja täytyy myöntää, että Dumbo on leffana aika synkkä ja joillekin jopa masentava, mutta minusta se on ihana kehitystarina.
Se on ihailtavaa, kuinka Dumbo saa Tmitei Hiirestä kaverin joka auttaa häntä ja kuinka hän lopulta oppi käyttämään isoja korviaan hyödyksi, nimittäin lentämällä niillä. Ja Dumbo ei ole myöskään selvästi katkera kokemuksistaan, eikä myöskään ylpisty uudesta maineestaan. Dumboa ei voi kun vaan sääliä ja samalla ihailla.

13. Basil Hiiri (Basil Hiiri Mestarietsivä)




















Basil on mainio Disney parodia Sherlock Holmesista. Ja hän on muutenkin hyvä hahmo omalla tavallaan. Hän on tosi fiksu ja nerokas salapoliisi, mikä vetää vertoja lihaksille ja taistelukyvyille. Hän ottaa tosin työnsä vähän turhan vakavasti eikä sen vuoksi ole aina halukas tekemään välissä pikkujuttuja, kuten kadonneitten isien etsimistä. Mutta kun hän tekee sen, hän tekee sen parhaiten. Ja ymmärtäähän sen, että on tavoite jossa on aina vähällä onnistua, vaikkei aina onnistukaan.
Hän myös kehittyy leffan aikana huolehtivaisemmaksi ja hän osaa olla myös melko huvittava.

12. Melody (Pieni Merenneito 2 ja Atlantiksen salaisuus)




















Melody on yksi ainoita seuraavan sukupolven Disney hahmoja, jotka otan mukaan tälle listalleni.
Vaikka Pieni Merenneito 2 on kuin eka osa eri tavalla kerrottuna, niin on se silti yksi parhaimpia jatko-osia mitä osattiin tehdä. Melody on myös hyvin kirjoitettu, vaikkakin melko ali-arvostettu, hahmo. Hän on nuori 12-vuotias lapsi, joka rakastaa merta eikä tiedä edes äitinsä Arielin alkuperää, koska häntä yritettiin suojella Ursulan siskolta, Morganalta.
Melody saa myös leffan aikana kokeilla millaista on olla merenneito ja se on hauskaa, kuinka hän oppii tyytymään ihmisenä oloon, niin kauan kun saa tavata merenväkeä. Mun on melkein mahdoton ymmärtää miksei Melodysta tykätä, vaikka hän on minusta ihan kiva. Nimesin jopa yhden hahmoni hänen mukaan.

11. Kenai (Karhuveljeni Koda)
















Karhut on yks mun lempi eläimiä ja siksi Kenai on omia suosikkejani karhuhahmoista. Tokihan Kenai ei alun perin ollut karhu, vaan ihminen joka muutettiin karhuksi ja hänen täytyi oppia elämään karhuna olemisen kanssa.
Kenaissa on parasta se, että hän ei aluksi voi sietää karhuna oloa, varsinkaan suurisuista Kodaa, joka toivoisi Kenaista isoveljeä. Mutta ajan kanssa hän oppii sietämään uutta elämäänsä ja kakkos leffassa hän on jopa ryhtynyt aidosti Kodan isoveljeksi ja hän tuntuu välittävän Kodasta ihan oikeasti. Mun on pakko sanoo tässä vaiheessa, että ihailen kovasti veljellisiä hahmoja.

10. Kala Kuivamaa (Pikku Kananen)




















Kala on ehkä yksi ainoa siedettävistä hahmoista Pikku Kananen elokuvasta. Ei silleen, että niissä olisi vikaa, ne vaan on joskus melko ärsyttäviä. Kala sen sijaan on hauska ja samalla söpö. Hän tuntuu olevan ainoa fiksu porukassaan, joka tosin ajattelee kuin kala. Hän on myös ainoa joka ymmärtää Kirppu nimisen avaruusolio vauvan puhetta, mikä tekee hänestä tärkeän hahmon. Sekin on hassua, kuina hän liikkuu kuivalla maalla päässään vesikypärä. Siis kuinka omaperäinen idea, ellei Paavo Pesusientä lasketa.

9. Olaf (Frozen)




















En ole itse sellainen Frozen fani kuin jotkut ihmiset, mutta hahmoissa ei ole todellakaan mitään vikaa. Jos niistä pitää tosin valita paras niistä, niin Olaf on ehdottomasti heistä parhaiten tehty. Olaf on lumiukoksi kivan näköinen ja hänen luonteensakin on hyvin tehty. Sekin on hassua miten hän unelmoi kesästä ekassa leffassa tietämättä siitä, että hän sulaisi. Onni sentään, että Elsa keksi tähän ratkaisun lopussa.

8. Henki (Aladdin)




















Jos pitäisi valita hauskin hahmo ikinä, niin Henki tulee ekana mieleen. Hänellä on suuri sanavarasto ja hän osaa muuttua mitä erikoisimpiin muotoihin. Hänellä on myös näkemys oikeasta ja väärästä, vaikka hän on toiveidentoteuttaja, jonka tarkoitus on palvella isäntäänsä. Hänellä on myös omat rajansa toiveissa, mm. hän ei voi tappaa ketään, saamaan ketään rakastumaan kehenkään eikä herättämään kuolleita. Mutta ehdottomasti paras puoli Hengessä on kuuluisan Vesa Matti Loirin (RIP) äänirooli. Vesku vetää niin mainiosti Hengen äänen ja sen takia Aladdinin suomiversio palkittiinkin parhaasta ääninäyttelystä.
Ehkä hengen yksi huono puoli on hänen tapansa pelleillä kyvyillään, mikä tosin on anteeksiannettavissa.

7. Herkules (Herkules)













Rooman mytologia on yksi mielenkiintoisempia aiheita. Vaikka Herkules elokuva ei täysin seuraa niitä, niin Herkules on hahmona aika siisti. Zeuksen poika joka varastetaan Olympokselta ja josta tehdään kuolevainen, tosin säilyttäen yhä voimansa. Herkules saa Phil nimiseltä faunilta treenausta ja kehittyy vielä voimakkaammaksi ja liikunnallisemmaksi. 
Elokuvan aikana Herkules yrittää tulla oikeaksi sankariksi, että hän voisi palata Olympokselle, missä hän onnistuukin, mutta päättääkin jäädä maan pinnalle rakkaan Megaransa kanssa. Jos multa kysytään, niin se on kyllä tosi söpöä.

6. Hessu Hopo (Hopon Poppoo)


















Monet meistä Suomalaisista kinastelee siitä kumpi on parempi, Mikki Hiiri vai Aku Ankka, mutta juuri kukaan ei mainitse Hessu Hopoa, minkä vuoksi se on oma suosikkini kolmikosta. Minkä vuoksi Hopon Poppoo on yksi mun lempi disney leffoja aina.
Hessun seikkailut on sekä seikkailua, sekoilua ja perhe-arkea, eikä ne missään vaiheessa sorru tylsiksi. Lisäksi Hessu on ihailtava isähahmo Max pojalleen, vaikka Max pitääkin Hessua nolona isänä. Ja Hessu on myös lähes aina positiivinen ja ehkä Disneyn iloisin hahmo, joka tuskin koskaan suuttuu, paitsi kun on pakko.
Eli jos joskus joku kysyy onko Mikki vai Aku parempi, niin vastaukseni on vain Hessu Hopo.

5. Quasimodo (Notre Damen Kellonsoittaja)

















Quasimodo on yksi hahmoista mihin osasin samaistua aika paljon. Hän on erilainen kuin muut ja monet pitää häntä kauhean näköisenä ja pilkkaavat häntä sen takia. Lisäksi hän ei koskaan saanut vastakaikua Esmeraldalta johon hän oli rakastunut korviaan myöten (Onni tosin, että hän sai sentään Madellaine nimisen tytön jatko-osassa).
Siitä huolimatta Quasimodo on yksi parhaimpia Disney hahmoja, koska hän on ulkonäöstään huolimatta ystävällinen ja hyvä kuntoinen, kun osaa kivetä niin ketterästi ja on hyvin vahvakin. Hän on myös lapsirakas, mikä tekee hänestä myös ihailtavan hahmon. Quasimodoa ei voi kun iahilla ja kunnioittaa monella tapaa.

4. Tarzan (Tarzan)














Siis voiko Tarzania siistimpää hahmoa ollakaan? Apinoiden kasvattama viidakoiden valtias joka liitää puusta toiselle liaaneilla ja osaa surffata oksien varassa. Tarzan on niin vahva ja ketterä, että hän voittaa jopa Sabori leopardin tappelussa ja vetää vertoja jopa Kerchakille. Mutta tasapuolisesti Tarzan on myös lempeä ja suojelevainen eläinystäviään kohtaan ja tappelee vaan puolustukseksi.
Tarzanista on tehty pari leffaa ja jopa tv-sarja, jotka ovat mun mielestä yksi Disneyn parhaimmistoa. Etenkin mä rakastan Tarzanin Legenda sarjaa ja toivon, että se tulisi joku päivä Disney Plussaan.

3. Hirviö (Kaunotar ja Hirviö)














Vaikka Hirviö oli aluksi piloille hemmoteltu ja itsekäs, niin ei hän ollut loppujen lopuksi pahantahtoinen. Häntä vaan ei ole opetettu oikein ja hänellä oli mielenhallinta ongelmia. Mutta se on ihailtavaa, kuinka Hirviöstä tuli lopuksi kiltti, hellä ja paljon ystävällisempi kuin aikaisemmin. Hän on myös siistin näköinen ja badass tapellessaan Gastonia vastaan. Ja kun hän muuttuu takaisin ihmiseksi, hänestä tuli komea prinssi ja hänestä tuli Bellen kanssa onnellinen pari.
Harmi vaan ettei Hirviön oikeaa nimeä koskaan kerrota, vaikka jossain vihjailtiin hänen olevan Adam, mistä on tosin vaikea sanoa onko se totta vai ei.

2. Judy Hopps (Zootropolis)
















Judysta tuli ehdoton suosikkini, kun kattelin ekaa kertaa Zootropoliksien. Ja samalla hän oli yksi animoiduista ihastuksistani, kunnes aloin shippaamaan häntä Nickin kanssa.
Judy on söpöksi pupuksi tosi nerokas ja hänellä riittää tahdonvoimaa tavoitellessaan asioita, kuten poliisiksi ryhtymistä. Ja vaikka hän ei heti onnistu, niin hän ei myöskään lannistu heti. Samalla Judylla on hellä ja huolehtiva puolensa. Hän auttaa mielellään muita ja hänestä ei voi vaan olla tykkäämättä. Minun mielestä monella jolla on tavoitteita, tulisi ottaa mallia Judyn tarmokkuudesta ja yrittämisistä eikä myöskään unohtaisi epäitsekkäitä puoliaan.
Melkein voisin laittaa Judyn ykköseksi, mutta kuitenkin yksi hahmo vei ykkös sijan juurikin paremmasta syystä.

KUNNIAMAININNAT: Bambi, Simba, Aladdin, Thomas O'Malley, Kani, Peter Pan, Jasmine, Kuzco, Mulan, Kaunotar, Jim Hawkins, Robin Hood, Kida, Samu Sirkka, Liisa, Jörö

1. Stitch (Lilo & Stitch)
















Minun on pakko sanoa, että Stitch on sekä ulkonäöltään, luonteeltaan ja taustaltaan paras Disney hahmo mitä on koskaan tehty.
Ajatella, avaruuskoekappale, jonka on tarkoitus olla tuhokone, mutta sillä on kuitenkin näkemys oikeasta ja väärästä ja se lopulta taistelee siitä mikä on sen mielestä oikein. Siis tuota parempaa käsikirjoitusta ei voi ollakaan.
Stitch on sekä söpö, että siisti hahmo. Sillä on supervoimakkuus, tarkat aistit sekä kyky kiivetä seinillä. Mä sanon tässä vaiheessa, että tykkään kovasti vahvoista hahmoista. Miksikö? En tiedä ihan.
Stitch on myös melko samaistuttava hahmo Lilon kanssa, tyyppi joka on erilainen kuin muut ja yrittää parhaansa sopeutua joukkoon, lopulta tajuten minne kuuluu. Lilon ja Stitchin ystävyys on niin empaattista ja ne kaksi ansaitsisivat ison halin.
Stitch on nyt ja tulee aina olemaan paras Disney hahmo omasta mielestäni ja mikään ei voi muuttaa sitä.

Siinä oli oma listaukseni 15 parhaasta Disney hahmoista, omasta mielestäni. Kiitos, että jaksoit lukea loppuun ja kertokaa ihmeessä ketkä ovat omat suosikki hahmonne, olisi hauska lukea niistä.

Eipä muuta kuin, että hyvää jatkoa ja nähdään seuraavassa postauksessa.

4 kommenttia:

  1. Mun lemppareita Disney hahmoista on ainakin Nalle Puh, Elsa, Vaiana, Henki, Belle, Timon ja Pumba, Merida, Dogi, Baloo, Kion, Baymax, Judy ja Aku Ankka. Tota listausta vois vielä jatkaa, mutta nuo hahmot tuli ekana mieleen.

    Melodyyn liittyen tuli mieleen, että ois kivaa, jos pieni merenneito elokuvasta tehtäis tv-sarja, jonka tapahtumat sijoittuu ajalle toisen elokuvan jälkeen, kuten Leijonakaarti tv-sarja tapahtuu toisen Leijonakuningas elokuvan aikana.

    Pakko vielä sanoa muutamia hahmoja Encantosta. Tykkään melkein kaikista hahmoista siinä elokuvassa, vaikka Abuela ja Isabela onkin ärsyttäviä. Syy siihen miksi Encanto on yks mun suosikkielokuvista on se, että hahmoihin on helppo samaistua. Esim. mulla on jonkin verran samoja luonteenpiirteitä kuin Mirabelilla. Lisäksi mä samaistun osittain myös Brunoon ja Antonioon.

    Jos mä nyt pystyisin tiivistämään ton äskeisen, niin mä pidän eniten sellaisista hahmoista, joihin mä pystyn samaistumaan jollain tasolla. Jotkut mun lempihahmoista on myös sellaisia, joihin mä en samaistu, mutta mä pystyn samaistumaan suurimpaan osaan mun lempihahmoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullakin löytyy hyviä suosikkeja. :) Oikeastaan aika moni Disney hahmo on omalla tavallaan hyvä ja on aina vaikee valita parhaat.
      Joo, olisi tosi kivaa jos Melodysta tehtäisiin oma TV-sarja ja siinä ois muitakin hahmoja mukana.
      Mun pitäisi varmaan kattoo Encanto Disney Plussasta kun se vaikuttaa aika mielenkiintoiselle.
      Kiitti muuten kommentista ja siitä että kerroit omat suosikkisi ja syyn miksi pidät niistä.

      Poista
  2. Hauska listausaihe ja hyviä valintojakin olit tehnyt, ainaskin Tiikeri ja Henki löytyisivät myös omalta listaltani jos sellaisen päätyisin kokoamaan. Olaf on myös supersymppis ja Hirviön hahmokehitystä on hienoa seurata elokuvan edetessä! Tässä oli itselleni paljon uusia tuttavuuksia, joten kiva kun olit hieman esitellyt jokaista valintaasi. .-) Sellaisiin hahmoihin kyllä kiintyy herkästi keihin pystyy samaistumaan, itelle merkkaa myös yllättävän paljon hahmon dubbiääni. .-D

    Mää olen nähnyt Disney-elokuvia häveliään vähän enkä varmaan saisi edes kokoon top kymppiä olemattomalla tietämykselläni hehe, mut tässä nyt jokunen lempparini:
    -Jörö (Lumikki)
    -Lumiere (Kaunotar ja Hirviö)
    -Vili (Tuhkimo)
    -Lars (101 Dalmatialaista 2)
    -Jasmine (Aladdin)
    -Tähkäpää (Kaksin karkuteillä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että tykkäät listastani. :) On mukavaa kun joku lukee niitä ja kommentoi.
      Sullakin on mainiot suosikit ja aika moni noista osa olisi voinut vielä laittaa kunniamainintaan. Varsinkin Lumiere ja Vili.
      Ehkä pitäisi tehdä side-kickeistä oma lista.

      Poista