Random kuva: Junior, Melody, Anna, Joonas, Bram ja Alfons lapsina

 

Piirsin eilen valmiiksi ryhmäkuvan kuudesta Alfred J Kwak hahmoistani. Tarkemmin sanottuna kuva Alfredin ja Iiriksen lapsista, kun he olivat pieniä.
He leikkivät leikkiä, missä he kertovat vuorotellen tarinoita ja se jolla on keppi saa oman vuoron. Ei kovin kummoista kerrottavaa, mutta halusin huvikseni jakaa tämän kuvan täällä.

Animaatio-elokuva arvostelu: Muumipeikko ja Pyrstötähti 1992

 HUOM! Arvostelun alussa juoni on kerrottuna lyhyesti kurvisoituna. Eli jos et halua spoilereita, mene suoraan "normaaliin" tekstiin.

Muumiperhe on juuri muuttanut Muumilaaksoon ja muumitalokin on jo viimeistelyä vaille valmis. Muumipappa rakentaa joen yli siltaa ja Muumipeikko menee ystäviensä Nipsun ja Pikku Myyn kanssa rannelle, jossa Nipsu löytää luolan ja Muumipeikko kiiltävän helmen. Illalla heidän kotiinsa saapuu filosofiksi esittäytynyt Piisamirotta, joka oli menettänyt kotinsa juuri rakennetun sillan takia. Muumiperhe ja koko laakso saa seuraavana päivänä kuulla tulevasta katastrofista, kun taivaalta putoaa avaruudesta laskeutunutta nokea.
Muumipeikko ja hänen ystävänsä saavat kuulla myös Yksinäisillä vuorilla sijaitsevasta tähtitornista, jonne kumppanukset lähtevät heti matkaan ottamaan selvää tulevasta katastrofista. Matkalla he tapaavat teltassa asuvan vaeltelevan Nuuskamuikkusen, joka kertoo heille kuulleensa pyrstötähdestä, joka voi kuulemma syöksyä minne vaan. Nuuskamuikkunen näyttää heille tien tähtitorniin ja matkalla Nipsu löytää granaatteja täynnä olevaan rotkon, jossa asuu myös vaarallinen jättiläissisilisko, jolta Nipsu pääsee onneksi pakoon, mutta ei saa kerättyä yhtään granaattia.
Kun matkalaiset kiipeävät vuorta pitkin, he löytävät nilkkarenkaan, joka kuuluu Nuuskamuikkusen mukaan Niiskuneidille. Muumipeikko päättää ottaa renkaan mukaansa ja sen jälkeen he saapuvat vihdoin tähtitorniin, missä tähtitieteilijä kertoo heille pyrstötähden törmäävän maanpinnalle elokuun seitsemäntenä päivänä kello kahdeksan neljäkymmentäkaksi, tai ehkä neljä sekuntia myöhemmin, eli on enää kaksi päivää aikaa palata Muumilaaksoon ennen, kun pyrstötähti saapuu.
Aamulla Muumipeikko aikoo löytää Niiskuneidin, jolle hänen löytämänsä nilkkarengas kuuluu ja kuulee yllättäen avunhuudot ja rientää ystävineen paikalle missä vaarallinen Angostuura kasvi on kaapannut Niiskuneidin ja on aikeessa syödä tämän. Muumipeikko rientää pelastamaan Niiskuneitiä samalla, kun Nuuskamuikkunen ja Niiskuneidin veli Niisku härnäävät Angostuuraa. Lopuksi Nuuskamuikkunen antaa Muumipeikolle linkkuveitsen jolla Muumipeikko tekee Angostuurasta silppua. Niiskuneiti saa nilkkarenkaansa takaisin ja sisarukset liittyvät matkalaisten seuraan.
Matkalla kotiin he huomaavat, että pyrstötähden aiheuttama kuumuus on haihduttanut meren rutikuivaksi. Kun he kävelevät kuivuneen meren yli puujaloilla, he löytävät uponneen laivan, jota Niiskuneiti menee tutkimaan Muumipeikon kanssa. Mutta heidän pahaksi onnekseen siellä asuu vaarallinen jättiläismäinen mustekala! Niiskuneiti pääsee ekana pois, mutta yrittäessään auttaa Muumipeikkoa pois, Nuuskamuikkunenkin putoaa hylkyyn. Niiskuneiti keksii sattumalta, että pyrstötähden valo heijastuu hänen löytämäänsä peiliin ja sokaisee mustekalan, jolloin siitä ei ole enää harmia.
Myöhemmin he saapuvat ihan Muumilaakson rajoille ja huomaavat, että koko Muumilaakson väki on pakannut kamansa ja lähtenyt maanpakoon pyrstötähden takia. Samalla he törmäävät Talonpeikkoon, joka kertoo heille, että vain Muumimamma ja Muumipappa ovat vielä laaksossa, mistä Muumipeikko ilahtuu suuresti. Samalla pyörremyrsky alkaa lähestyä heitä ja heille tulee kiire. Samalla he törmäävät postimerkkejä keräävään Hemuliin, joka ei vielä tiedä tulevasta katastrofista ja on huolissaan vain postimerkeistään. Sitten Nuuskamuikkunen keksii, että tuulta voisi käyttää hyväksi ja koko konkkaronkka lentää tämän teltalla ilman halki ja pyörremyrskyn riepotellessa heitä Hemulin postimerkit lentävät pois ja Hemuli ja Muumipeikko putoavat samaan aikaan, mutta pelastuvat Hemulin hameen avulla.
Kotona Muumipappa odottelee lapsia huolestuneena, samalla kun Muumimamma leipoo Muumipeikon syntymäpäivä kakkua, koska Muumipeikon syntymäpäivä on juuri sinä päivänä. Kun he kuulevat Piisamirotalta porukan palaneen, he ryntäävät onnellisina paikalle ja Muumipeikko esittelee uudet ystävänsä. Samalla Hemuli saa tietää, että hänen postimerkkinsä ovat tallella.
Päivällisen jälkeen porukka alkaa pakata tärkeitä tavaroita mukaansa muutossa Nipsun löytämään luolaan, mutta Piisamirotta pitää koko homma turhana ja eikä aio lähteä mukaan.
Matkalla luolaan Nipsu löytää yksinäisen kissanpennun ja tarjoaa sille kakkupalaa pyytäen sitä mukaan luolaan, samalla kadonneen kuin tuhka tuuleen.
Kun muuttoväki purkaa tavaroita luolaan ja ihmettelevät missä Nipsu on, paikalle saapuukin Piisamirotta, joka vahingossa istuu Muumipeikon syntymäpäiväkakun päälle. Aluksi kaikki ovat tolaltaan, mutta nähtyään kakun tekstin Piisamirotan takamuksella, heitä alkaa naurattaa ja Piisamirotta on hämillään.
Silloin tulee kova kajahdus! Pyrstötähti on läpäissyt ilmakehän ja on lähellä törmätä maahan! Sitten Muumipeikko muistaa, että Nipsu on kadoksissa ja lähtee Nuuskamuikkusen kanssa etsimään tätä. He löytävätkin Nipsun, joka on tosin kauhista halvaantunut ja he joutuvat kantamaan tämän luolaan.
Pyrstötähti samalla aiheuttaa tuhoa vetäen puita ja kiviä puoleensa. Sitten se yhtäkkiä nouseekin takaisin avaruuteen jolloin kaikki onkin yllättäen ohi ja luolassa oleva helpottunut joukko päättää mennä yöunille.
Aamulla Muumipeikko huomaa Nuuskamuikkusen kanssa, että meri on tulossa takaisin ja kaikki alkavat iloita riemusta. Muumipeikko antaa löytämänsä helmen, jota Muumimamma on säilyttänyt, Niiskuneidille ja tämä antaa Muumipeikolle rakkaudenpusun. Lopuksi kaikki tanssivat iloisena meren rannalla ja elokuva päättyy onnellisesti.

Vaikka muumeista on puhuttu netissä ties kuinka monta kertaa, oli minunkin pakko tehdä tästä arvostelu.
Eli, Muumipeikko ja Pyrstötähti on vuonna 1992 julkaistu japanilais-suomalais-hollantilainen animaatio elokuva, joka perustuu Tove Janssonin saman nimiseen kirjaan. Muutamia eroja lukuun ottamatta sekä kirja, että elokuva ovat melko samankaltaisia, vaikka elokuvassa on jätetty pois muutama kohtaus mitä kirjassa oli. Niistä en aio puhua tällä hetkellä, muuten arvostelusta tulee liiankin pitkä.
Elokuva julkaistiin 8. elokuuta 1992 Japanissa ja 2. huhtikuuta 1993 Suomessa. Lisäksi tätä elokuvaa on dubattu muillekin kielille ja Japanin ja Suomen versioissa on jännä ero, mistä puhun lisää kohta.
Muistan nähneeni tän elokuvan ekaa kertaa pienenä, kun mummoni vuokrasi sen leffavuokraamosta (kun niitä vielä oli Hämeenlinnassa) ja sitten hän tallensi sen tyhjälle VHS:lle ja sieltä me sitten katottiin se veljien kanssa ties kuinka monta kertaa. Jos totta puhutaan, niin joskus ihan kaipaan VHS aikakautta.

Päähahmoina toimivat Muumilaakson Tarinoista tuttu Muumipeikko ja hänen ystävänsä Nipsu ja Pikku Myy sekä myöhemmin mukaan tulleet Nuuskamuikkunen, Niiskuneiti, Niisku ja Hemuli.
Hahmot ovat omalla tavallaan erikoisia. Muumipeikko on perus päähahmo, joka rakastaa seikkailuja ja lähtee vapaaehtoisesti matkalle. Pikku Myy on ilkikurinen, mutta rohkea pieni tyttö, joka lähtee myös rohkeasti mukaan matkalle. Nipsu taas on arempi kuin Muumipeikko ja Pikku Myy ja hän pitää eniten syömisestä ja nukkumisesta ja kyllästyy seikkailemiseen hyvin helposti, mutta kuultuaan esim. granaateista, hän ei ole enää väsynyt.
Nuuskamuikkunen on viisas ja kokenut kulkuri, joka lähtee opastamaan kolmikkoa. Nuuskamuikkunen ei välitä maallisesta omaisuudesta ja tyytyy pitämään asiat muistoina päässään.
Niiskuneiti on perus neitopulassa, jonka Muumipeikko pelastaa ja loppu elokuvan ajan seurataan heidän välistä romantiikkaa, mikä ei onneksi tunnu turhalta.
Niisku ja Hemuli eivät oikein pääse loistamaan elokuvassa, mutta kumpikaan heistä ei tunnu turhalta.
Muumipappa ja Muumimamma ovat perus vanhemmat, jotka jäävät kotiin lasten mentyä seikkailemaan, mutta osoittavat kuitenkin huolehtivaisuutta ja rakkautta Muumipeikkoa ja muita lapsia kohtaan.
Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisenä, onkin mainittavissa Piisamirotta, joka on minun mielestä mielenkiintoisempia hahmoja. Piisamirotta on tunnettu filosofi ja viettää kaiken aikansa mietiskellen ja aavistellen. Hän ei turhia stressaile ja pitää hosumista ihan turhana. Piisamirotta ei myöskään naura eikä edes hymyile ollenkaan, mutta hän ei kuitenkaan ole ärsyttävän vakava hahmo. Hän tosin tuntuu melko hukkaan heitetyltä hahmolta ja on sääli, että hän ei ole ikinä ollut mukana Muumilaakson Tarinoita sarjassa.
Elokuvassa ei ole niinkään pahiksia, lukuun ottamatta Angostuuraa ja ehkä jättiläissisiliskoa ja mustekalaa. Ne ei tosin ole mitään turhuuksia ja ne ei pilaa elokuvan teemaa.

Musiikista on paljon mainittavaa tässä elokuvassa. Jotkut muumifanit saattaa tietää jo, että japanilaisessa versiossa taustamusiikkina toimivat Sumio Shiratorin säveltämät alkuperäiset muumimusiikit ja alku- ja loppulaulut ovat aivan erilaiset.
Suomiversiossa puolestaan Pierre Kartnerin säveltämät musiikit ja laulut, mitkä sopii mun mielestä ehdottomasti paremmin elokuvan teemaan.
Alkulauluna toimii "Muumien kaunis maa", mikä luo omanlaista tunnelmaa alkutunnarissa eikä ole samalla liian pirteä tai liian masentava. Sama juttu pätee keskilauluun "Rohkeus voittaa" mitä rakastin eniten pienenä. Loppulaulu "Jo taivas sineen pukeutuu" on kyllä yksi liikuttavimpia loppulauluja ikinä ja se luo samalla nostalgista tunnelmaa.

Animaatiosta on pakko antaa vaan kehuja. Elokuva on uskomattoman kauniisti piirretty ja taustoihin ja tehosteisiin on panostettu oikein hyvin. Se oli vielä sitä aikaa, kun 2D-animaatioita tehtiin kunnolla ja niihin panostettiin paljon. lisäksi se näytti vielä hyvälle ennen tietokonetehosteita.

Jos ette ole vielä nähneet Muumipeikko ja Pyrstötähti elokuvaa, niin suosittelen lämpimästi katsomaan tämän. Ja en meinaa mitään puolalaista nukkeanimaatio versiota.
Olen kuullut, että Muumipeikko ja Pyrstötähdestä piti tulla 2020-luvulla remasteroitu uudelleen dubattu versio, mutta poikkeuksellisista syistä se jätettiin ainakin Hämeenlinnassa näyttämättä. Jos se joskus tulee MTV:lle katsottavaksi tai julakistaan DVD:lle, voisin ainakin vilkaista sitä, vaikka odotukset ei ole kovin suuret.

Kokonaisuudessaan Muumipeikko ja Pyrstötähti on yksi parhaimpia ja ikimuistoisempia animaatioleffoja aikoihin. Annan sille arvosanaksi 10/10 tähteä.

Eipä siinä muuta kuin, että kiitos lukemisesta ja nähdään taas seuraavalla kerralla.

Alfred J Kwak Uusi sukupolvi: Sadonkorjuupäivä

 Alfredin ja Iiriksen lapsien syntymästä oli nyt kulunut muutama vuosi. He olivat jo kasvaneet hieman ja he oppivat koko ajan uusia asioita.
Jokainen heistä oli erilainen. Junior piti seikkailuleikeistä, Joonas piti kuvakirjoista, Anna piti maalaamisesta vesiväreillään, Melody hoivaili leikkipupuaan, jonka hän oli saanut kerran vanhemmiltaan lahjaksi, Bram oli kova keppostelemaan ja Alfons oli yhä pienin mutta täynnä mielikuvitusta.
Alfred ja Iiris olivat ylpeitä lapsistaan ja he olivat näille niin kilttejä kun voivat. Heidän talonsa ei ollut kovin iso, mutta kyllä siellä oli tilaa kahdeksalle ja kumpikin vanhempi piti huolen, että lapsilla olisi onnellinen elämä. Iiris piti huolen kotitöistä ja ruuanlaitosta ja hän antoi samalla rakastavaista huolenpitoa lapsilleen. Alfred puolestaan työskenteli perustamassaan Hyväntekeväisyysvirastossaan, jossa hän keräsi rahaa köyhien maiden hyväksi. Samalla hän käytti osan saamistaan tuloista perheensä elättämiseksi, minkä vuoksi heillä oli aina ruokaa tarjolla ja joskus mahdollisuus ostaa muutakin. Kumpikin vanhempi suoritti osansa hyvin ja he olivat siihen enimmäkseen tyytyväisiä.

Eräänä päivänä, kun perhe istui päivällispöydässä, Alfred halusi kertoa lapsille jännittävän asian.
"Läheisellä maatilalla Cornelis ja hänen vaimonsa pitävät tänä vuonna perhetapahtuman, johon jokainen saa osallistua." hän kertoi "Ajattelin, että mekin voisimme osallistua siihen."
Lapsilla heräsi kiinnostus isänsä ehdotukselle. Heidän mielestä oli hauskaa vierailla Cornelisen maatilalla, koska siellä kasvoi kaikenlaisia kasviksia. He tosin eivät tienneet mikä se perhetapahtuma olisi.
"Mitä siinä perhetapahtumassa oikein tehdään?" Junior kysyi
"On ne jotkin juhlat?" Anna kysyi
"Tavallaan" Alfred vastasi "Itseasiassa se on eräänlainen sadonkorjuupäivä, jossa perheet osallistuvat korjaamaan satoa ja tutustumaan maatilan elämään" hän lisäsi.
"Jännittävää" lapset sanoivat innokkaina kuin yhdestä suusta. Mutta Alfons oli vähän epävarma.
"Eikai me tehdä siellä liian kovaa työtä?" hän kysyi hiukan huolestuneena.
"Ei huolta. Kun toimimme yhdessä, niin kaikki sujuu hyvin." Alfred sanoi rohkaisevasti ja kertoi vielä, että osallistujien kesken on myös yllätys, mikä on toistaiseksi salaisuus.
"Milloin menemme sinne?" Iiris kysyi mieheltään.
"Ensi lauantaina aamulla." Alfred sanoi "Ehdimme siihen mennessä ilmoittautua ja valmistautua siihen."
Lapsukaiset hihkuivat riemuissaan. He eivät malttaisi odottaa lauantaihin, mihin tosin oli vielä muutama päivä.

Lauantaiaamuna herättiinkin aikaisin ja maittavan aamiaisen jälkeen koko perhe oli valmis lähtemään.
"Kulkekaa perässämme kiltisti jonossa." Alfred komensi pesuettaan "Älkääkä jääkö jälkeen".
"Kyllä isä" sanoivat kaikki kuusi yhteen ääneen. Alfred oli ennenkin varoittanut heitä joutumasta eksyksiin ja hän tuntui muistuttavan siitä koko ajan.
"Sitten mennään." sanoi Alfred ja lähti Iiriksen kanssa kulkemaan edessä ja lapset kipittivät perässä. Junior kulki ensimmäisenä, sitten tulivat Joonas, Bram, Melody, Anna ja lopuksi pikku Alfons. Alfonsin oli vähän vaikeuksia pysyä muiden perässä, koska hän oli pienin. Hänellä oli melko isot räpylät ja siksi hän välillä kellahti kumoon.
"Odottakaa!" Alfons huusi juosten muiden perässä.
"Alfons vaan hidastaa meitä." Bram valitti "Menee koko päivä hukkaan hänen takia."
"Bram, tuo ei ollut nätisti sanottu" Iiris nuhteli Bramia "Alfons on sinun veljesi ja et saa puhua hänestä noin."
"Parempi on varmaan kulkea vähän hitaammin." Alfred tuumaili ja ehdotti: "Leikitään vaikka junaa."
Lapsista se oli hauska idea. Alfred asettui veturiksi ja lapset kävivät jonoon hänen taakse. Iiris meni perävaunuksi, ettei kukaan jäisi jälkeen. Sitten ankkajuna oli valmiina lähtöön. 
"Juna lähtee!" Alfred kuulutti ja lähti eteenpäin puhisten kuin oikea juna. Koko joukko lauloi samalla hauskan junalaulun, jonka he olivat kerran kuulleet televisiosta ja leikki oli kaikista oikein hauska.

He saapuivat perille juuri ajoissa, kun sadonkorjuupäivä oli jo alkamassa. Mukana oli muitakin perheitä, joista yksi oli Henkka vaimonsa ja tyttärensä Tessin kanssa.
"Hei, pitkästä aikaa." Alfred tervehti ystäväänsä.
"Hei vaan Alfred. Sinäkin osallistut nähtävästi sadonkorjuupäivään?" Henkka sanoi nähtyään Alfredin perheen koossa.
"Kyllä vain. Hauskaa, että tekin olette täällä." Alfred nyökkäsi. Iiriskin tervehti Henkan vaimoa ja vaihtoi kuulumisia tämän kanssa. Myös lapsilla oli juttutuokio meneillään.
"Odotan innolla mikä se yllätys tulee olemaan." Tess sanoi innokkaana.
"Niin mekin." Junior sanoi "Toivottavasti se on jotain hienoa."
Juuri silloin Cornelis aloitti puheenpidon: "Saisinko huomionne? Kiitos kaikille, että olette saapuneet Sadonkorjuupäivälle. Ohjelmaan kuuluu erilaisten vihannesten keruu ja jokainen saa kerätä mitä haluaa. Ja lopuksi on pieni kilpailu. Jos joku teistä löytää suurimman, painavimman tai komeimman maissin, kurkun tai minkä tahansa kasviksen, niin hänelle luovutetaan sadonkorjuupäivän palkinto. Toivon, että viihdytte. Keruuaika loppuu, kun puhallan pilliin."
"Voi pojat, palkinto" Alfons sanoi hämmästyneenä.
"Minä aion löytää vaikka kuinka suuren vihanneksen." Anna hihkui.
"Ellen minä ehdi ensin." Bram kerskaili.
Sitten alkoikin keruuhommat ja jokainen etsi samalla suurinta tai komeinta kasvista millä voittaa palkinto.
Korit täyttyivät pikkuhiljaa ja kukin työskenteli ahkerasti. Silloin Alfons löysi jotain pitkää ja paksua, joka muistutti kurkkua.
"Tämä taitaa olla suurin kurkku mitä olen ikinä nähnyt." hän ajatteli ja kutsui vanhempansa paikalle osoittaen isoa kurkkua.
"Ei se ole mikään kurkku vaan kesäkurpitsa." Alfred korjasi.
"Mutta on se kyllä tavallistakin suurempi." Iiris sanoi ihmeissään.
"Tarpeeksi iso voittamaan palkinto?" Alfons kysyi.
"Kenties." Alfred arveli ja auttoi Alfonsia irrottamaan kurpitsan varresta.
"Katso mitä minä löysin." Bram sanoi näyttäen isoa perunaa. "Kaivoin sen itse ja tämä oli suurin minkä löysin." hän kehaisi. Hän oli kyllä ihan mullassa, muttei se häntä haitannut.
Sitten muutkin lapset tulivat löytöjensä kanssa. Joonas löysi kiiltävän tomaatin, Junior löysi pitkän palsternakan ja Anna löysi paksun lantun.
"Mainiot löydöt. Hyvä juttu." Alfred kehui lapsia. Mutta sitten Iiris ihmetteli missä Melody oli. 
"Onko kukaan nähnyt häntä?" Iiris kysyi muilta, mutta kukaan ei ole nähnyt Melodya ja Iiris alkoi huolestua.
Samassa kuului epätoivoista itkua maissipellolta. Se oli kuin olikin Melody. Hän oli mennyt vahingossa maissipeltoon seuratessaan perhosta ja nyt hän oli eksynyt ja peloissaan.
"Äiti, isi! Missä olette?" hän parkui hädissään.
"Melody, mitä tapahtui?" Alfred kysyi saapuessaan vihdoin paikalle. Melody heittäytyi itkien isänsä kaulalle ja kertoi eksyneensä ja häntä oikein pelotti.
"Kas niin, kaikki on nyt hyvin. Älä itke enää." Alfred lohdutti tytärtään. Iiriskin oli helpottunut, kun hän huomasi Melodyn olevan kunnossa.
"Hei, katsokaa!" huudahti Joonas yhtäkkiä. "Täällä on tosi iso maissi."
"Melody varmaan löysi sen olinpaikan kun eksyi." Anna arveli.
"Sinäkin löysit voittajavihanneksen." Junior sanoi innostuneena Melodylle.
"Löysinkö?" Melody kysyi niiskuttaen. Junior nyökkäsi ja auttoi siskoaan irrottamaan sen.
"Kenties sinä voitat sillä jotain" Alfons sanoi ja juuri silloin pilli soi ja oli aika tuoda löytämät kasvikset näytille.
Cornelis tutki ja punnitsi jokaisen kilpailukasviksen tarkasti. Melkein jokainen lapsi voitti jotain. Anna voitti lantullaan värikkäitä puisia helmiä kaulakoruja varten, Bram voitti perunallaan hienon jojon, Melody voitti maissilla kiiltävän lelukalan ja Alfons voitti kesäkurpitsalla purkillisen makeaa hunajaa. Junioria ja Joonasta ei haitannut vaikka he eivät saaneet palkintoa, koska heistä oli hauskaa olla mukana kilpailussa.
"Kerronko kaikille, että löysit maissin, kun eksyit ja itkit isiä?" Bram kiusoitteli Melodya.
"Ei, et saat!" Melody huudahti hädissään, hän kun ei halunnut tulla nolatuksi.
"Laskin vaan leikkiä" Bram nauroi ja väitti, että Melody oli oikea hätähousu. Melodysta se ei ollut yhtään hauskaa ja hän tönäisi Bramia, jolloin tämä kaatui pyrstölleen ja muita alkoi naurattaa. Bramista se ei ollut hauskaa, mutta tajusi samalla tehneensä typerästi.

"Olipas se päivä. Ajatella mitä kaikkea saatiin aikaan." Iiris sanoi kun porukka oli matkalla kotiin. He olivat saaneet mukaansa papuja, perunaa, tomaattia ja porkkanaa kiitokseksi ahkerasta työnteosta.
"Sanos muuta. Ja on hauska nähdä, että perheessämme on kuusi ahkeraa poimijaa." Alfred sanoi ja katsahti lapsiinsa jotka olivat ahkerasta työnteosta vähän väsyneitä, mutta samalla tyytyväisiä itseensä.
"Minusta hauskinta oli, kun osallistuimme kilpailuun." Alfons sanoi pidellen hunajapurkkia käsissään.
"Niin minustakin." Anna sanoi ja lisäsi: "Kotona aion tehdä puuhelmistä kaulakorun jotka aion pitää aina."
"Minäpä tiedän sopivan palkinnon kaikille kotona." Iiris sanoi "Nimittäin voittajien muhennos."
Lapsista se kuulosti mainiolle, koska äidin voittajamuhennos kuulosti todella herkulliselle.
Alfred hymyili perheelleen. Hänestä oli mukavaa, että he nauttivat päivästä ja tiedä mitä vielä olisi luvassa myöhemmin.

Alfred J Kwak Uusi sukupolvi: Jälkipolven alkutaival

"Tämä on ensimmäinen tarina Alfred J Kwakin uudesta sukupolvesta. Tässä kerrotaan kuinka uusi sukupolvi sai alkunsa ja miten kaikki alkoi."

Se päivä oli melkein kuin tavallinen elokuinen päivä. Aurinko paistoi lämpimästi, omenat kypsyivät puissa ja kukat tuoksuivat ihanilta.
Mutta tämä päivä oli kuitenkin hieman erilainen kuin muut päivät. Puukengän muotoisessa talossa tapahtui nimittäin ihmeellinen tapaus. Siellä asuva ankkapariskunta, Alfred ja hänen vaimonsa Iiris, seisoivat talonsa pihalla ison olkia täynnä olevan korin vieressä. Korissa oli toki muutakin, nimittäin kuusi soikeaa munaa.
"Eivätkö ne olekin kauniita?" Iiris kysyi Alfredilta huokaisten ihastuneena.
"Ovat, todella kauniita" Alfred vastasi "Ja ne on varmasti tosi kauniita syntyneinäkin" hän lisäsi. Alfred oli kertonut kaikille ystävilleen, että hänestä oli tulossa isä ja hän ja Iiris ovat saaneet paljon onnitteluja. He olivat munien tultua varautunut lapsien syntymään, tehneet talonsa vintistä lapsille sopivan huoneen ja hankkineet sinne kuusi pientä sänkyä. Alfred oli myös löytänyt muutamia lapsuutensa leluja ja vähän kunnostanut niitä omia lapsiaan varten.
Mutta odotus lapsien syntymään tuntui kestävän ikuisuuden. Päiväkausia Iiris ja Alfred vuorottelivat munien hautomisessa. Iiris tiesi, että munien kanssa menisi aikaa, mutta Alfred oli hyvin kärsimätön. 

"Sinä taidat olla innoissasi?" Mauri Myyrä arveli. Hän oli tullut vierailulle kasvattipoikansa luo katsomaan kuinka munien kanssa sujui.
"Niin olenkin" Alfred sanoi "Tuntuu ihan kun voisin haljeta".
"Kuulostaa tutulta. Isäsi oli aivan samanlainen, kun äitisi odotti sinua." Mauri sanoi "Hänkään ei jaksanut odottaa isäksi tuloa".
"Siitä on jo päiviä. Kunpa ne kuoriutuisivat pian." Alfred sanoi toiveikkaana.
Samassa kuului Iiriksen kutsuhuuto. 
"Nyt se on tapahtunut!" Alfred huudahti ja juoksi nopeasti vaimonsa luo. Iiris oli noussut korista ja osoitti munia. Kaksi niistä alkoi jo heilua ja pian kuoret menivät rikki. Toisesta kuoriutui poika ja toisesta tyttö. Poika oli isänsä värinen ja tyttö oli vaalean ruskea. Alfred ja Iiris olivat iloisia jo ensimmäisten lapsiensa synnyttyä.
"Ovatpa ne söpöjä" Mauri kehui noustuaan korin reunalle. "Miksikä kutsutte heitä?" hän kysyi.
"Tästä pojasta tulee ainakin Junior" Alfred ilmoitti ylpeänä.
"Ja tytöstä tulee Melody" Iiris ilmoitti vuorostaan. Hän oli aina halunnut tyttären nimeltä Melody ja nyt hän sai tilaisuuden nimetä ensimmäisen tyttärensä sellaiseksi.
Sitten muutkin munat alkoivat kuoriutua vuoronperään. Yhdestä munasta kuoriutui vaalea tyttö, toisesta saman värinen poika, kolmannesta tumma poika ja viimeisestä kuoriutui ruskean kellertävän kirjava poika. Viimeisin oli tosin pienin, mutta pääasia oli, että sekin oli ihan terveen oloinen.
"Voi miten ihanaa!" huokaisi Iiris ilahtuneena.
"Tervetuloa maailmaan lapseni." Alfred toivotti lapsilleen ylpeänä.
"Voitte olla ylpeitä jälkeläisistänne" Mauri totesi tyytyväisenä. Sitten hän kysyi muiden lasten nimiä.
Alfredin ei tarvinnut kauan miettiä ja hän ilmoitti osoittaen vaaleaa tyttöä ja toista vaaleaa poikaa: "Tästä toisesta tytöstä tulee Anna ja tästä pojasta Joonas."
"Samat nimet kuin sinun vanhemmilla oli?" Mauri kysyi ja lisäsi: "Siinäpä mainio idea."
Sitten tumma poika sai nimekseen Bram ja pienin kirjava sai nimekseen Alfons. Iiriksen mielestä lapset olivat kauneimmat ankanpoikaset mitä hän oli koskaan nähnyt ja Alfred oli heistä hyvin ylpeä.

Päivien kuluessa kaikki ystävät olivat tulleet ihailemaan Alfredin ja Iiriksen lapsia ja jokainen kehui niitä kauniiksi. Iiriksen veli Tom oli eniten innoissaan, kun hänestä tuli eno, vaikka hän itsekin oli vielä nuori. Hänestä oli hauska leikitellä pikkuisia, kun hän vieraili Alfredin ja Iiriksen luona ja lapsista oli hauska leikkiä enon kanssa.
Mutta kuten monissa perheissä, ei myöskään Alfredin lapset olleet aina helppoja hoidokkeja. Pikkuiset söivät valtavasti, varsinkin pienimmillä Alfonsilla oli suurin ruokahalu ja nälkäisinä pikkuiset päästivät oikean itkukuoron. Ja kun lapset oppivat kävelemään, Alfredin ja Iiriksen piti vahtia heidän menoa koko ajan, ettei olisi sattunut mitään. Kerran Melody oli jopa vähällä nielaista helistimen, jolla hän leikki mielellään, mutta Iiris ehti onneksi estää sen viime hetkellä. Mutta kaikesta tästä huolimatta, Alfred ja Iiris rakastivat lapsiaan aivan suuresti. Silloin, kun heillä ei ollut hankalia hetkiä, he olivat enimmäkseen onnellisia.

Eräänä tavallista lämpimämpänä syyspäivänä Alfred ja Iiris päättivät viedä lapset retkelle järven rantaan. He arvelivat, että raitisilma tekisi lapsille hyvää. Mukaan lähtivät myös Mauri ja Tom avuksi lapsien kaitsemisessa. 
Lehdet olivat jo vaihtaneet värinsä ja niitä putoili jo maahan tuulessa. Järvenpinta lainehti lupaavasti ja kalat hyppivät vedessä.
Löydettyään hyvän paikan koko perhe istuutui suuren puun alle ja alkoivat syödä eväitä. Kun kaikki oli syönyt tarpeeksi, Iiris keräsi tähteet koriin. Mauri meni ruokalevolle ja Alfred ja Iiris istuivat kaksistaan järven reunassa kaatuneen puun päälle.
"Minä tiedän hauskan leikin. Piiloleikki" Tom sanoi lapsille, kun nämä halusivat leikkiä.
"Mikä on piilo?" Johan kysyi. Pikkuiset osasivat jo vähän puhua, vaikkakin lyhyitä lauseita.
"Näytä Tom-eno." pyysi Melody. Tom selitti heille, että hän laskisi kymmeneen ja lasten tulisi mennä nopeasti piiloon. He tekivätkin työtä käskettyä, mutta pikku Alfonsilla oli vaikeuksia löytää hyvä piilo. Silloin hän huomasi kelluvan tukin vedessä ja ajatteli sen olevan kuin vene. Niinpä hän hyppäsi tukille ja alkoi meloa pienillä siivillään. Tukki lipui yhä kauemmas ja kauemmas rannasta, kunnes Alfons huomasi olevansa keskellä järveä.
"Äiti, isi! Katsokaa, vene!" hän hihkui heiluttaen siipiään vanhempiensa suuntaan. Alfred ja Iiris havahtuivat kun kuulivat Alfonsin äänen ja he kauhistuivat, kun näkivät tämän olevan kaukana järvessä.
"Alfons, heti pois sieltä!" huusi Alfred pelästyneenä. Myös Tom, Mauri ja muut lapset näkivät Alfonsin tilanteen. Melody oikein itki kauhusta ja Junior huusi: "Tule takaisin!"
Ja samalla vedestä nousi suuren ja pelottavan hauen pää ja se lähestyi Alfonsia uhkaavasti.
"Voi isi!" Alfons huusi pelokkaana. Alfred vimmastui kun näki hauen lähestyvän Alfonsia. Hän nappasi vahvan oksan ja lähti urheasti uimaan kohti haukea ja Alfonsia. Hän ehti juuri ja juuri paikalle, kun hauki oli aikeessa ahmaista Alfonsin yhtenä suupalana. Alfred pisti kepin pystysuoraan hauen leukojen väliin ja sen jälkeen hauki ei enää pystynyt sulkemaan kitaansa. Mutta sitten se loiskutti pyrstöllään suuren aallon joka kaatoi tukin ja Alfons putosi veteen. Alfred sukelsi nopeasti veden alle, nappasi pojan selkänsä päälle ja ui turvallisesti rantaan.
Iiris otti pojan syliinsä ja kietoi lämpimän liinan tämän ympäri. Alfons tärisi kylmästä ja pelästyksestä. Hän oli tehnyt tyhmän tempun ja häntä hävetti suuresti.
Mutta eivät Alfred ja Iiris voineet kummemmin nuhdella häntä. Heistä oli tärkeitä, että kaikki kuusi ovat taas koossa ja turvassa.

Kotiin päästyään Iiris keitti kuumaa kaakaota ja koko perhe rauhoittui kaiken tämän jännityksen jälkeen. Sitten Alfred ja Iiris peittelivät lapset vuoteisiinsa, antoivat hyvänyönsuukon ja Iiris lauloi kauniin tuutulaulun. Kun lapset nukahtivat, Alfred ja Iiris istuutuivat sohvalle ja huokaisivat huojentuneina.
"Vanhempina olo ei ole kovin helppoa." Alfred totesi, mutta lisäsi samalla: "Mutta silti se on parasta mitä tiedän."
"Niin on" Iiris sanoi hymyillen "Ja kaikesta parasta on tietää, että lapset ovat kunnossa ja turvassa."
Alfred nyökkäsi. Hän oli täysin samaa mieltä ja enempää hän ei voinutkaan olla.

Uusi tarinaideailmoitus!

 Terve taas hyvät lukijani.
Oon pahoillani, että postauksien teko on ollut melko hidasta ja liki kuukausittainen juttu. On vaan työn takia liikaa tekemistä ja vapaa-ajallakin liian vähän aikaa. 
Mutta nyt aion tehdä pienen parannuksen postaus tahdissani. Nimittäin olen päättänyt kirjoitella satunnaisia fanfictioita liittyen yhden animaatiosarjan fanilapsihahmoihini, Alfred J Kwakiin. 
Nämä fanfictiot kertoo siis Alfredin ja Iiriksen lapsista, Juniorista, Melodysta, Annasta, Joonaksesta, Bramista ja Alfonsista. Tarinoissa seurataan heidän lapsuutta ja perhe-elämää, sekä tietty seikkailuja.
Jos ette vielä muista millaisia ne Alfredin lapset on lapsiversioina niin tässä muutama tieto niistä:

Junior: Lapsista rohkein ja vanhin, väriltään vaalean kellertävä. Junior on huolehtiva veli, joka toimii sisarien johtajahahmona ja on aina puolustamassa heikompiaan. Hänen haaveensa on olla jonain päivänä seikkailija, kuten isänsä. Junior osaa soittaa huuliharppua. Juniorin tuntomerkkinä ovat tuuhea tupsu päässä ja punainen huivi kaulalla.

Melody: Lapsista uteliain, väriltään vaaleanruskea. Melody on melko naivi, mutta myös nokkela ja kiltti, joskus ujokin. Melody osaa soittaa viulua ja hänen rakkaimmat esineet ovat hänen kultainen medaljonki ja pehmopupunsa. Melodyn tuntomerkit ovat lyhyt musta tukka, vaalean violetit hiuspinnit ja kultainen medaljonki kaulalla.

Anna: Lapsista rauhallisin, jonka Alfred nimesi äitinsä mukaan, väriltään vaalean kellertävä. Anna ja Melody ovat läheiset sisarukset ja he touhuavat usein asioita kaksin, kuten tytöillä on usein tapana. Anna rakastaa maalaamista ja pianonsoittoa. Annan tuntomerkit ovat vaalea poninhäntä, vihreä rusetti ja värikäs puuhelminauha kaulalla.

Joonas: Lapsista älykkäin, jonka Alfred nimesi isänsä mukaan, väriltään vaalean kellertävä. Joonas on ikäisekseen hyvin fiksu, mutta samalla hiljainen ja viettää enimmäkseen aikaansa lukien, vaikka hän toki leikkiikin sisariensa kanssa. Joonaksen tuntomerkit ovat vihreäsankaiset silmälasit.

Bram: Lapsista ilkikurisin, väriltään ruskea. Bram on kova kujeilemaan ja joskus hän kiusaa sisariaan, mutta ei kuitenkaan tarkoita pahaa. Hän välittää perheestään ja hänessä on muutenkin pehmeitä puolia, jotka tosin selviää vasta tarinoissa. Bramin tuntimerkit ovat mustat kiharat hiukset ja punainen lippalakki.

Alfons: Lapsista nuorin ja samalla pienin, väriltään kellertävän ja ruskean kirjava. Hän ei ole kovin fiksu ja jää joskus sisariensa jalkoihin ja on melkoinen mammanpoika. Mutta hän ei tosin ole mikään heikko ja tarinoiden aikana hän reipastuu pikkuhiljaa. Alfonsin tuntomerkit ovat lyhyet kiharat, kirjavat sulat ja vaalean vihreä kaulaliina.

Siinä oli kaikki tarpeellinen tieto Alfredin lapsista lapsina.
Voi olla, että pääsen pian kirjoittamaan ensimmäistä tarinaa heistä. Muistakaa toki, etten ole fanfiction ammattilainen, joten joissakin kohdissa saattaa olla pientä kankeutta. Yritän toki tehdä tarinoista viihdyttäviä ja lukemisen arvoisia.

Eipä siinä muuta kuin että kiitos lukemisesta ja toivon, että odotatte tarinoitteni tulemista.