Alfred J Kwak Fanitarinoita: Häähumua Vesimaassa

 

(Kaikki mitä tässä kerrotaan tapahtuu yli vuosi sen jälkeen, kun Korppi kukistettiin ja hänen siskonsa Paula palasi kaidalle polulle. Ja noin vuosi ennen kun Alfred ja Iiris saivat ensimmäiset lapsensa.)

"Siitä on jo pitkä aika, kun Vesimaahan palasi rauha." Iiris tokaisi ystävälleen Matildalle, heidän istuessa eräänä päivänä kahvilan pihalla juoden kahvia, kuten heillä oli joskus tapana. "Mutta minusta tuntuu, että Alfred on alkanut käyttäytyä oudosti viime aikoina." Iiris lisäsi salaperäisenä.
"Kuinka niin?" Matilda ihmetteli.
"Aina kun näen hänet, hän on ihan kuin hän haluaisi sanoa minulle jotain, mutta hän vaikuttaa jotenkin kiemurtelevan siinä." Iiris selitti.
"Sepä kummallista." Matilda sanoi ja arveli: "Ehkä hänellä on jokin salaisuus tai vastaava. Hän varmaan kertoo sen, kun on sopiva aika."
"Toivottavasti. En vaan ymmärrä mitä salattavaa hänellä olisi." Iiris sanoi ja joi kahviaan.

Se oli totta, että Alfred oli viime aikoina ollut salaperäisen oloinen ja joka kerka hän vaikutti hermostuneelta Iiriksen aikana. Toki Alfredin ja Iiriksen suhde parani joka päivä ja he olivat onnellinen pari. Ja Alfredilla oli tosiaan salaisuus. Hän aikoi kosia Iiristä, muttei ollut varma siitä miten hän tekisi sen.
"Iiris, minä rakastan sinua suuresti ja en voi kuvitella elämää ilman sinua. Tahtoisin vaan kysyä: Tuletko vaimokseni?" Alfred harjoitteli juuri parhaillaan kosimista kotonaan samalla kun hänen kasvatti-isä Mauri ja ystävänsä Alexander katsoivat kuinka harjoittelu sujui.
"Muuten hyvä, mutten usko, että se tuli suoraan sydämmestä." Alexander sanoi päätään pudistaen.
"Miten sen sitten pitäisi mennä?" Alfred kysyi. Hän oli harjoitellut jo jonkin aikaa ja joka kerta se kuulosti vaan epäaidolle.
"Sinun pitää tehdä se tunteella ja tarkoittaa sitä." Alexander selitti ja näytti mallia: "Oi Iiris, sydämmeni valittu. Minä rakastan sinua kovasti. Soisitko kunnian ja tulisit vaimokseni?"
"Tuo oli kuin suoraan rakkaustarinasta otettu." Mauri tokaisi ja sanoi Alfredille: "Ei sinun tarvitse sentään liioitella. Ole vaan oma itsesi ja anna sen tulla vaan."
Yritän ainakin parhaani." Alfred sanoi hermostuneena. Hän oli kutsunut Iiriksen luokseen samana iltana ja häntä jännitti tavattomasti kosiminen. "Toivon vaan, että hän suostuu." Alfred lisäsi toiveikkaana.
"Takuulla suostuu, lyön vaikka vetoa siitä." Alexander sanoi taputtaen Alfredin olkapäätä.

Samana iltana Iiris saapuikin Alfredin talolle. Hän ihmetteli vieläkin mitä salattavaa Alfredilla oikein oli.
"Tervetuloa Iiris. Mukavaa, että pääsit tulemaan." Alfred sanoi hänelle pitäen toista kättä tiukasti nyrkissä.
"Oli mukava tulla." Iiris sanoi hymyillen.
Sitten Alfred tuli hiukan lähemmäs ja sanoi punastellen: "Minulla on sinulle tuota, yksi kysymys."
"Mikä kysymys?" Iiris kysyi kiinnostuneena. Iiris hämmästyi, kun Alfred polvistui hänen edessään ja paljasti mitä hänen nyrkissä olevassa kämmenessä oli. Se oli pieni kiiltävä sininen rasia. Kun Alfred avasi rasian, sieltä paljastui hopeinen sormus missä oli pieni vaaleanpunainen jalokivi. Iiris oli aivan hämmästynyt.
"Iiris..." Alfred aloitti katsoen neitokaista silmiin ja kysyi lopulta: "Soisitko minulle kunnian ja tulisit vaimokseni?"
Iiris oli pakahtua ilosta ja hän halasi Alfredia lujasti.
"Voi Alfred. Tietenkin tulen vaimoksesi." hän sanoi ja Alfred oli siitä oikein iloinen. parempaa vastausta Alfred ei olisi voinutkaan odottaa.

Seuraavana aamuna Alfred ja Iiris lähtivät kertomaan kaikille ystäville ilouutiset. Kaikki antoivat heille suuret onnittelut. Lopuksi he menivät tapaamaan Iiriksen vanhempia, jotka olivat hiljattain muuttaneet Vesimaahan Etelä-Atriikin sodan loputtua vihdoin. Heillä oli oma talo lähellä sekä Alfredin, että Iiriksen taloa ja Iiris kävikin usein heitä tapaamassa.
"Mitä? Joko se vihdoin tapahtui?" Iiriksen isä Kwa hämmästeli iloisesti.
"Olen niin iloinen puolestanne." Iiriksen äiti Blanche sanoi liikuttuneena ja halasi tytärtään ja Alfredia pitkään.
"Milloin aiotte pitää hääpäivänne?" Kwa kysyi. Hän tiesi, että hääpäivän tulisi olla sopivan sään mukainen ja, että valmisteluun menisi aikaa.
"Ajattelimme pitää häät ensi kuussa." Iiris kertoi.
"Kutsumme sinne kaikki ystävämme ja tottakai sukulaisetkin." Alfred kertoi myös.
"Missä hääseremonia pidetään?" Blanche kysyi.
"Kotipihallani." Alfred vastasi "Niistä tulee mainiot häät."
"Taatusti ja me autamme teitä sen kanssa parhaamme mukaan." Kwa lupasi nuorelle parille. Blanchekin lupasi auttaa.
Kuukauden ajan tehtiinkin suunnitelmia häitä varten. Valmisteluita varten oli pitkä lista. Ensin piti lähettää kutsut, suunnitella koristelu ja kaikkea muuta.
Alfred oli sopinut Alexanderin kanssa, että tämä voisi olla hänen best man joka olisi apuna hääsuunnittelussa. Iiris taas sopi Matildan kanssa, että tämä oli hänen kaaso, joka auttaisi Iiristä hääpuvun kanssa ja toisi muutenkin apuna.
"Voi juku, tästä tulee mahtavaa." Alexander sanoi siskolleen. "En olekaan ollut pitkään aikaan häissä."
"En minäkään. On suuri kunnia olla apuna." Matildakin tokaisi ja kummallakin riitti kädet täynnä töitä. Piti tilata tarvikkeita, leipoa herkkuja ja ennen kaikkea, auttaa hääparia heidän pukujensa kanssa. Iiris oli säästänyt kotonaan valkoista häämekkoa, jota hänen äitinsä oli käyttänyt omana hääpäivänään. Puku oli toki vanha, mutta sen saisi kyllä korjattua.

"Äiti, onko minun pakko pitää pukua päällä?" Tom, Iiriksen veli kysyi Blanchelta, kun tämä sovitteli juhlapukua poikansa ylle. Tom sai toimia häissä sormustenkantajana, mikä oli hänelle uusi juttu. Hän ei vaan pitänyt puvusta, koska se oli tiukka ja kutitti kamalasti.
"Äläs nyt Tom. Olet oikein hyvän näköinen ja haluathan olla eduksesi siskosi häissä." Blanche sanoi ja lisäsi: "Sitä paitsi on kunnia olla osa hääväkeä."
"Niin kai." Tom tokaisi "En vaan ole koskaan ollut häissä." hän lisäsi epävarmana.
"Voi kulta-pieni. Ei häissä ole mitään murehdittavaa. Hyvin se menee." Blanche sanoi ja pussasi rohkaisevasti poikansa otsaa. Tom tuumi, että kai sitä voisi yrittää olla hyvä sormustenkantaja.

Lopulta hääpäivä koitti. Kaikki oli valmista ja vieraita saapui paikalle pikku hiljaa. Vieraiden joukossa oli kaikki Alfredin ja Iiriksen ystävät. Iiriksen vanhempien ja Alexanderin ja Matildan lisäksi mukana olivat myös mm. Hannu Harakka, Olli Haikara perheineen, Henkka Kaniini vaimoineen, Professori von Pallas, Kapteeni Tunkki vaimonsa Liisan kanssa, Paula ja niin edelleen. Jokainen oli laittautunut hienoiksi ja istuivat jo paikoillaan.
Järjestelyt oli myös valmiita. Koristeet oli ripustettu, pöydät oli täynnä herkkuja ja iso kakku odotti jo milloin siihen päästäisiin käsiksi.
Alfred seisoi alttarin edessä ja Tom hänen takanaan sormusten kanssa.
"Missä hän oikein viipyy? Hän on laittautunut jo pitkän aikaa." Alfred muisi itsekseen huolestuneena. "Toivottavasti jokin ei ole pielessä. Kylläpä tässä puvussa on kuuma."
Iiris oli yhä sisällä puukenkätalossa ja viimeisteli pukua päällään ja peilasi itseään varmistaen, että kaikki oli oikein.
"Oletpa sinä kaunis kultaseni." Kwa sanoi, kun tuli hakemaan tytärtään hääseremoniaan. "Olet aivan kuin äitisi meidän hääpäivänä."
"Kiitos isä. Tämä on varmasti elämäni paras päivä." Iiris sanoi pyörähtäen innoissaan.
"Totta puhuen ehdin jo pelätä, etten näkisi tätä päivää." Kwa myönsi liikuttuneena. Hänestä oli iloisen haikeaa, että hänen tyttärensä oli nyt menossa naimisiin.
"Voi isä." Iiris sanoi katsoen isäänsä silmiin.
"Eiköhän mennä jo? Ei anneta muiden odottaa." Kwa ehdotti ja pyysi, että saisi saattaa tyttärensä alttarille. Iiris otti isäänsä kädestä ja yhdessä he astelivat alttarille. Kaikki hämmästelivät Iiriksen kaunista pukua. Jopa Alfredkin hämmästyi.
Kun aviopari oli alttarilla, pappi aloitti: "Rakkaat ystävät. Olemme kokoontuneet vihkimään tämän miehen ja tämän naisen avioliittoon."
Yleisö taputti hiukan osoitukseksi kunnioitusta hääparille.
"Iiris Wana. Tahdotko ottaa Alfred Jodocus Kwakin aviopuolisoksesi ja rakastaa häntä niin myötä kuin vastoinkäymisillä kuolemaan asti?" pappi kysyi Iirikseltä.
"Tahdon." Iiris vastasi.
"Alfred Jodocus Kwak. Tahdotko ottaa Iiris Wanan aviopuolisoksesi ja rakastaa häntä niin myötä kuin vastoinkäymisillä kuolemaan asti?" pappi kysyi Alfredilta.
"T-tahdon." Alfred vastasi punastellen.
Sitten pappi pyysi sormukset, jotka Tom ojensi arvokkaasti. pappi asensi sormukset avioparin sormille ja julisti heidät kaikkien läsnäolijoiden edessä mieheksi ja vaimoksi.
"Voit suudella morsianta." pappi sanoi lopuksi. Alfred suuteli Iiristä samalla, kun yleisö hurrasi heille taputtaen.
"Onnea Alfred, onnea Iiris." he riemuitsivat.
"Tämä on ihanin päivä koskaan." Blanche sanoi pyyhkin kyyneleitä silmistään. Hän oli niin onnellinen nuoren parin puolesta.
"Olen samaa mieltä kultaseni." Kwa sanoi pidellen vaimonsa kättä.
Lopuksi Iiris heitti hääkimppunsa ja ensimmäinen joka sai sen kiinni, oli Paula ja hän oli siitä oikein riemuissaan.
Seuraavaksi oli aika syödä ja tanssia. Kaikilla oli hauskaa ja tunnelma oli mitä mainioin. Sitten Iiris pyysi saada juhlaväen huomion. Hän halusi esittää vieraille Etelä-Atriikkilaisen tanssin, jota  Atriikkilainen morsian esitti yleensä juhlaväelle. Iiris viittoi Tomille, joka laittoi nauhalta soimaan Atriikkilaista musiikkia. Iiris tanssi todella kauniisti siroilla askeleilla ja hän pyörähteli sujuvasti.
"En tiennytkään, että Iiris osaa tanssia noin hyvin." Alexander kuiskasi Alfredille.
"Niin, hän on oikein taitava." Alfred kehui katsellen Iiriksen tanssia. Muutkin piti tanssista ja väki taputti innoissaan Iiriksen lopetettua. Se oli todella hieno esitys kaikkien mielestä.

Hääjuhla kestivät iltaan asti ja sitten vieraiden oli aika lähteä kotiin.

"Kiitos kaikille, että tulitte ja hyvää yötä." Alfred ja Iiris toivottivat juhlaväelle heidän poistuessa pikkuhiljaa. Sen jälkeen oli taas niin tavallista, mutta sitäkin parempaa.
Alfred ja Iiris olivat hyvin väsyneitä juhlinnan jälkeen, että iltatoimien jälkeen he painuivat suoraan pehkuihin. Iiris oli hiljattain muuttanut Alfredin puukenkätalolle asumaan. Asunto oli ehkä pieni, mutta kyllä sinne mahtui kaksikin henkilöä oikein hyvin.
"Alfred." Iiris sanoi heidän kömpiessä sänkyyn.
"Mitä rakas?" Alfred kysyi.
"Tämä oli elämäni paras päivä koskaan." Iiris sanoi tyytyväisenä.
"Niin minustakin ja parempaa en voisi toivoakkaan." Alfred sanoi ja hän tarkoitti sitä. Aviopari suuteli toisiaan vielä kerran toivottaen hyvät yöt ja pian he olivat hyvillä mielin nukahtaneet. Ja niin jäi taakse pitkä ja hieno päivä, jota Alfred ja Iiris eivät unohtaiis koskaan.

Alfred J Kwak Uusi sukupolvi: Alexander lapsenvahtina

 Alfred Jodocus Kwak ja hänen vaimonsa Iiris, jotka asuivat kuuden lapsensa kanssa puukenkätalossa, olivat menossa yhden ystävänsä luo kutsuille ja lapsille oli tulossa lapsenvahti. He olivat sopineet Matildan, Iiriksen hyvän ystävän kanssa muutama päivä sitten, että hän tulisi hoitamaan lapsia illan ajaksi. Lapsista se oli hauska ajatus, koska he pitivät Matilda tädistä kovasti. Matildalla ei ollut ikinä kiire ja hänellä oli aina mukana herkkuja. Hän oli myös hyvä keksimään leikkejä ja heillä oli aina hauskaa.
Mutta sitten sattui käänne, joka ei ollut oikein kiva. Matilda nimittäin sai flunssan ja hän ei voinutkaan mennä lapsenvahdiksi.
"Sinun on parasta levätä tämä ilta." Matildan veli Alexander sanoi siskolleen.
"Mutta kun minä lupasin Alfredille ja Iirikselle olla lapsenvahtina." Matilda intti "En voi tuottaa heille pettymystä."
"Mutta jos menet nyt sinne, niin saatat tartuttaa flunssasi lapsiin." Alexander sanoi, hän nimittäin oli ammatiltaan lääkäri ja hän tiesi, että kipeänä ainoa keino on levätä kotona.
"Ehkä olet oikeassa." Matilda totesi lopulta ja mietti: "Mutta kuka tuuraisi minua?"
Sitten hän keksi, että Alexander tuuraisi häntä tämän illan.
"Minäkö? Älä hupsuttele. Enhän minä tiedä paljon mitään lapsien hoitamisesta." Alexander väitti.
"Olethan sinä ennenkin leikkinyt heidän kanssa ja olet hyvä ensiavussa jos jotain sattuu." Matilda sanoi veljelleen. "Ja aina voit pyyttä Alfredilta ja Iirikseltä listan lasten iltatoimista."
"Se on totta. Hyvä on minä suostun." Alexander myöntyi lopulta ja hän ilmoitti puhelimessa Alfredille, että Matilda on nyt kipeä ja, että hänelle oli löytynyt tuuraaja.

Myöhemmin kun Alexander saapui Alfredin talolle, Iiris kirjoitti hänelle pitkän listan siitä mitä iltatoimiin kuului ja mitä tuli muistaa sinä hetkenä.
"Oletko varma, että selviät yksin?" Alfred kysyi hiukan huolestuneena. "Lapset ovat joskus vähän vallattomia."
"Olenhan minä, olkaa ihan huoleti." Alexander sanoi tosin hiukan epäröiden itsekin katsellen listaa.
"Illallinen on hautumassa ja iltatoimien jälkeen lapset menevät heti nukkumaan," Iiris sanoi Alexanderille kun laittoi kiireisenä hiuksiaan.
"Tämä on ihan helppoa, osaisin tämän vaikka unissani." Alexander vakuutti.
"Kai sinä tiedät, että lasten kanssa oli on muuta kuin leikkimistä?" Alfred muistutti Alexanderia.
"Kyllä minä sen tiedän." Alexander sanoi ja lisäsi: "Menkää vaan rauhallisin mielin ja viettäkää hyvä ilta."
Iiris antoi kullekin lapselle lähtösuukot ja Alfred kehotti heitä olemaan kunnolla ja tottelemaan Alexander-setää.
"Luuletko, että Alexander pärjää lasten kanssa?" Iiris kysyi mieheltään heidän lähtiessä ulos.
"Luulisin, hän on oikein hyvä lääkäri ja varmasti hyvä lapsenvahti." Alfred arveli.
"Olen silti vähän huolissani." Iiris sanoi ja Alfred ehdotti, että he soittaisivat kotiin myöhemmin varmistaakseen, että kaikki on hyvin. Iiriksen mielestä se oli hyvä idea.

"Noniin lapsen nyt on aika..." Alexander aloitti vanhempien lähdettyä, mutta sillä sekunnilla alkoi riehuminen. Bram oli aloittanut hippaleikin ja muut leikkivät mukana.
"Lopettakaa, sisällä ei saa juosta. tehän lupasitte olla kunnolla." Alexander sanoi tiukasti, mutta lapset eivät kuulleet häntä. Sitten Melody, Anna ja Joonas leikkivät tyynysotaa, Junior ja Bramin alkoivat hyppiä sohvalla samalla kun Alfons kurkotti keksipurkille.
"Noniin rauhoitutaan nyt." Alexander yritti rauhoitella lapsia, mutta sai sitten tyynystä päähän.
"Hups, anteeksi." Melody pyysi osuttuaan vahingossa Alexanderin päähän tyynyllä ja muutkin lapset lopettivat riehumisen sillä sekunnilla nähdäkseen mitä nyt tapahtuisi.
"Ei se mitään, mutta nyt loppuu tyynysodat." Alexander sanoi rauhallisena pidellen päätään.
"Miksei Matilda tullut?" Junior kysyi.
"Hän on vähän sairas ja tarvitsee lepoa." Alexander selitti.
"Matilda parka." Anna sanoi harmissaan.
"Kyllä hän siitä paranee, mutta siihen asti pidetään me hauskaa." Alexander sanoi innokkaalla äänellä. Sitten kuului kolahdus keittiön suunalta. Alfons oli kaatanut keksipurkin ja mutusti yhtä keksiä jo parhaillaan.
"Ei Alfons, ennen ruokaa ei syödä keksejä." Alexander torui laittaen purkin paikoilleen. Mutta sitten Alfons yritti kurkotella kuumaa pataa hellalla.
"Älä koske, se polttaa." Alexander huudahti ja nappasi Alfonsin nopeasti pois hellan luota. "Tämä ei olekaan niin helppoa." hän ajatteli hämmentäessä pataa.
Kun pataruoka oli valmis, Alexander annosteli sitä kuuteen lautaseen ja pyysi lapsia syömään. lapset tulivat ruokapöytään ja Alexander auttoi heidät tuolille. 
"Anna limua." Bram vaati ja Alfonskin halusi limua.
"Illalla ei juoda limua." Alexander sanoi ja kaatoi maitoa mukeihin.
"Äiti antaa meidän valita juotavat." Alfons sanoi, hän kun ei oikein pitänyt maidosta.
"Maito tekee hyvää luustolle ja kasvatte sen avulla nopeasti." Alexander selitti. 
"Hyi paprikaa." Melody valitti "Äiti ei laita lautaselleni paprikaa." Melody ei pitänyt paprikasta yhtään.
"Ja minulle hän ei laita tomaattia salaattiin." Joonas sanoi tökkien tomaattia lautasellaan.
Alexander katsoi listaa jonka Iiris oli antanut hänelle ja hän tosiaan oli unohtanut katsoa kohdasta mistä kukin lapsi piti ja mistä ei. Että olikin nyt typerä olo.
"Kaikkea ei ole pakko syödä, mutta maistaa ainakin pitää." hän sanoi lopulta ja se riitti lapsille.

Ruuan jälkeen puhelin soi. Alexander vastasi  puhelimeen.
"Hei, Alfred tässä. Haluasin vain kysyä kuinka siellä menee?" Alfred tiedusteli puhelimen toisesta päästä.
"Vallan mainiosti, lapset ovat juuri syöneet ja nyt onkin kylvyn aika." Alexander sanoi katsellen listaa.
"Hyvä, sitten meidän ei tarvitse olla huolissamme." Alfred sanoi huojentuneena ja sulki luurin toivotettuaan onnea.
"Onnea tosiaan tarvitaan." Alexander ajatteli.
 Sitten olikin aika mennä iltapesulle ja Alexander laski lapsille kylpyveden sopivan lämpimäksi. Mutta lapset eivät olleet halukkaita kylpyyn.
"Ei me haluta kylpyyn, haluamme katsoa telkkaria." he sanoivat yhdestä suusta.
"Ei käy, illalla ei katsota telkkaria." Alexander sanoi ja ehdotti, että kylvyn jälkeen luettaisiin iltasatu. Siitä ideasta lapset pitivät kovasti ja yksi kerrallaan kukin nousi ammeeseen. Alexander alkoi sitten pestä kutakin lasta vuorollaan.
"Olehan paikallasi Alfons," Alexander komensi poikaa.
"Menee saippuaa silmiin." Alfons valitti hieroen silmiään.
"Mikä vauva." Bram mumisi.
"En ole vauva." Alfons sanoi loukkaantuneena ja siitä alkoi kinastelu. Alexander yritti rauhoitelle kinastelijoita samalla kun sai saippuavettä silmiin.
"Kuinka Matilda oikein selviää tästä?" Alexander ihmetteli.
Kun kinastelu vihdoin loppui, oli aika kuivata lapset ja lukea iltasatu. Alexander kysyi minkä sadun lapset haluaisivat kuulla.
"Hannu ja Kerttu." Junior ja Alfons sanoivat, mutta tytöistä se ei ollut hyvä idea.
"Ilkeä noita aiheuttaa minulle painajaisia." Melody marmatti.
"Mielummin Punahilkka." Anna ehdotti, muttei se pojille kelvannut.
"Olemme kuulleet sen tuhat kertaa." Joonas sanoi ja Bramista se oli tylsää.
"Kuulkaas, miten olisi Lumivalko ja Ruusunpuna? Se vasta jännittävä tarina onkin." Alexander ehdotti. Siitä lapset olivat samaa mieltä. Niinpä Alexander vei lapset huoneeseensa ja kun he olivat asettuneet mukavasti, Alexander alkoi lukea. Tarina oli pitkä ja jännittävä, mutta ei mennyt kauan kun lapset nukahtivat ja Alexander oli helpottunut. Hänellä oli tosin vielä siivottavaa, koska olohuone oli melkoisessa sotkussa ja tiskipöytä täynnä astioita. Siinä meni aikaa ja hän oli urakan jälkeen niin väsynyt, että nukahti melkein samantien sohvalle. Hänen huomaamatta lapset hiipivät hänen luokseen ja kömpivät vuorollaan hänen vierelle ja Alfons kömpi hänen syliin. Heistä Alexander oli yhtä kiva kuin Matilda.
Kello yksitoista Alfred ja Iiris saapuivat viimeinkin kotiin.
"Menikin näin kauan." Alfred sanoi kun saapui Iiriksen kanssa kotiovelle.
"Toivottavasti lapset ovat pärjänneet." Iiris toivoi Alfredin avatessa oven. Sisälle tultua heitä odotti yllästys.
"Oi katso kuinka siistiä täällä on." Alfred hämmästeli.
"Todellakin, Alexander teki oikein hyvää työtä." Iiris sanoi tyytyväisenä. Sitten heidän hämmästyksekseen Alexander nukkuikin lasten kanssa sohvalla tyytyväisenä.
"Voi kuinka herttaista." Iiris sanoi hiljaa. "En arvannut, että Alexander olisi näin hyvä lapsenvahti."
"Totta puhuen en minäkään." Alfred sanoi pidellen vaimonsa kättä.
"Ai te tulittekin jo?" Alexander sanoi unisena, kun heräsi oven ääneen. Hänkin yllättyi kun näki lasten nukkuvan hänen vierellään ja Alfonsin hänen sylissään.
"Täällä taitaa olla kaikki hyvin." Alfred arveli.
"Kyllä, lapset ovat olleet kylläisiä ja käyneet pesulla." Alexander sanoi kun nousi sohvalta ja ojensi nukkuvan Alfonsin Alfredille.
"Kiitos oikein paljon avustasi." Alfred kiitteli ystäväänsä pidellen poikaansa sylissään.
"Eikai lapsista ei ollut vaivaa." Iiris kysyi.
"No, voisin sanoa etten malttaisi odottaa seuraavaan kertaan." Alexander totesi hetken mietittyään. Vaikka lastenhoito ei ollut helppoa, niin se oli omalla tavalla mukavaakin.
Alexander toivotti hyvät yöt ja lähti sitten kävelemään kotiaan kohti, missä hänen siskonsa jo nukkui tyytyväisenä.
"Olipas ilta. Tänä yönä nukun kyllä kuin tukki." Alexander ajatteli kömmittyään petiin ja vaipui sitten heti syvään uneen.
Yö jatkui rauhallisena ja pitkä uuvuttava ilta oli vihdoin takana.

Alfred J Kwak Uusi sukupolvi: Jälkipolven alkutaival

"Tämä on ensimmäinen tarina Alfred J Kwakin uudesta sukupolvesta. Tässä kerrotaan kuinka uusi sukupolvi sai alkunsa ja miten kaikki alkoi."

Se päivä oli melkein kuin tavallinen elokuinen päivä. Aurinko paistoi lämpimästi, omenat kypsyivät puissa ja kukat tuoksuivat ihanilta.
Mutta tämä päivä oli kuitenkin hieman erilainen kuin muut päivät. Puukengän muotoisessa talossa tapahtui nimittäin ihmeellinen tapaus. Siellä asuva ankkapariskunta, Alfred ja hänen vaimonsa Iiris, seisoivat talonsa pihalla ison olkia täynnä olevan korin vieressä. Korissa oli toki muutakin, nimittäin kuusi soikeaa munaa.
"Eivätkö ne olekin kauniita?" Iiris kysyi Alfredilta huokaisten ihastuneena.
"Ovat, todella kauniita" Alfred vastasi "Ja ne on varmasti tosi kauniita syntyneinäkin" hän lisäsi. Alfred oli kertonut kaikille ystävilleen, että hänestä oli tulossa isä ja hän ja Iiris ovat saaneet paljon onnitteluja. He olivat munien tultua varautunut lapsien syntymään, tehneet talonsa vintistä lapsille sopivan huoneen ja hankkineet sinne kuusi pientä sänkyä. Alfred oli myös löytänyt muutamia lapsuutensa leluja ja vähän kunnostanut niitä omia lapsiaan varten.
Mutta odotus lapsien syntymään tuntui kestävän ikuisuuden. Päiväkausia Iiris ja Alfred vuorottelivat munien hautomisessa. Iiris tiesi, että munien kanssa menisi aikaa, mutta Alfred oli hyvin kärsimätön. 

"Sinä taidat olla innoissasi?" Mauri Myyrä arveli. Hän oli tullut vierailulle kasvattipoikansa luo katsomaan kuinka munien kanssa sujui.
"Niin olenkin" Alfred sanoi "Tuntuu ihan kun voisin haljeta".
"Kuulostaa tutulta. Isäsi oli aivan samanlainen, kun äitisi odotti sinua." Mauri sanoi "Hänkään ei jaksanut odottaa isäksi tuloa".
"Siitä on jo päiviä. Kunpa ne kuoriutuisivat pian." Alfred sanoi toiveikkaana.
Samassa kuului Iiriksen kutsuhuuto. 
"Nyt se on tapahtunut!" Alfred huudahti ja juoksi nopeasti vaimonsa luo. Iiris oli noussut korista ja osoitti munia. Kaksi niistä alkoi jo heilua ja pian kuoret menivät rikki. Toisesta kuoriutui poika ja toisesta tyttö. Poika oli isänsä värinen ja tyttö oli vaalean ruskea. Alfred ja Iiris olivat iloisia jo ensimmäisten lapsiensa synnyttyä.
"Ovatpa ne söpöjä" Mauri kehui noustuaan korin reunalle. "Miksikä kutsutte heitä?" hän kysyi.
"Tästä pojasta tulee ainakin Junior" Alfred ilmoitti ylpeänä.
"Ja tytöstä tulee Melody" Iiris ilmoitti vuorostaan. Hän oli aina halunnut tyttären nimeltä Melody ja nyt hän sai tilaisuuden nimetä ensimmäisen tyttärensä sellaiseksi.
Sitten muutkin munat alkoivat kuoriutua vuoronperään. Yhdestä munasta kuoriutui vaalea tyttö, toisesta saman värinen poika, kolmannesta tumma poika ja viimeisestä kuoriutui ruskean kellertävän kirjava poika. Viimeisin oli tosin pienin, mutta pääasia oli, että sekin oli ihan terveen oloinen.
"Voi miten ihanaa!" huokaisi Iiris ilahtuneena.
"Tervetuloa maailmaan lapseni." Alfred toivotti lapsilleen ylpeänä.
"Voitte olla ylpeitä jälkeläisistänne" Mauri totesi tyytyväisenä. Sitten hän kysyi muiden lasten nimiä.
Alfredin ei tarvinnut kauan miettiä ja hän ilmoitti osoittaen vaaleaa tyttöä ja toista vaaleaa poikaa: "Tästä toisesta tytöstä tulee Anna ja tästä pojasta Joonas."
"Samat nimet kuin sinun vanhemmilla oli?" Mauri kysyi ja lisäsi: "Siinäpä mainio idea."
Sitten tumma poika sai nimekseen Bram ja pienin kirjava sai nimekseen Alfons. Iiriksen mielestä lapset olivat kauneimmat ankanpoikaset mitä hän oli koskaan nähnyt ja Alfred oli heistä hyvin ylpeä.

Päivien kuluessa kaikki ystävät olivat tulleet ihailemaan Alfredin ja Iiriksen lapsia ja jokainen kehui niitä kauniiksi. Iiriksen veli Tom oli eniten innoissaan, kun hänestä tuli eno, vaikka hän itsekin oli vielä nuori. Hänestä oli hauska leikitellä pikkuisia, kun hän vieraili Alfredin ja Iiriksen luona ja lapsista oli hauska leikkiä enon kanssa.
Mutta kuten monissa perheissä, ei myöskään Alfredin lapset olleet aina helppoja hoidokkeja. Pikkuiset söivät valtavasti, varsinkin pienimmillä Alfonsilla oli suurin ruokahalu ja nälkäisinä pikkuiset päästivät oikean itkukuoron. Ja kun lapset oppivat kävelemään, Alfredin ja Iiriksen piti vahtia heidän menoa koko ajan, ettei olisi sattunut mitään. Kerran Melody oli jopa vähällä nielaista helistimen, jolla hän leikki mielellään, mutta Iiris ehti onneksi estää sen viime hetkellä. Mutta kaikesta tästä huolimatta, Alfred ja Iiris rakastivat lapsiaan aivan suuresti. Silloin, kun heillä ei ollut hankalia hetkiä, he olivat enimmäkseen onnellisia.

Eräänä tavallista lämpimämpänä syyspäivänä Alfred ja Iiris päättivät viedä lapset retkelle järven rantaan. He arvelivat, että raitisilma tekisi lapsille hyvää. Mukaan lähtivät myös Mauri ja Tom avuksi lapsien kaitsemisessa. 
Lehdet olivat jo vaihtaneet värinsä ja niitä putoili jo maahan tuulessa. Järvenpinta lainehti lupaavasti ja kalat hyppivät vedessä.
Löydettyään hyvän paikan koko perhe istuutui suuren puun alle ja alkoivat syödä eväitä. Kun kaikki oli syönyt tarpeeksi, Iiris keräsi tähteet koriin. Mauri meni ruokalevolle ja Alfred ja Iiris istuivat kaksistaan järven reunassa kaatuneen puun päälle.
"Minä tiedän hauskan leikin. Piiloleikki" Tom sanoi lapsille, kun nämä halusivat leikkiä.
"Mikä on piilo?" Johan kysyi. Pikkuiset osasivat jo vähän puhua, vaikkakin lyhyitä lauseita.
"Näytä Tom-eno." pyysi Melody. Tom selitti heille, että hän laskisi kymmeneen ja lasten tulisi mennä nopeasti piiloon. He tekivätkin työtä käskettyä, mutta pikku Alfonsilla oli vaikeuksia löytää hyvä piilo. Silloin hän huomasi kelluvan tukin vedessä ja ajatteli sen olevan kuin vene. Niinpä hän hyppäsi tukille ja alkoi meloa pienillä siivillään. Tukki lipui yhä kauemmas ja kauemmas rannasta, kunnes Alfons huomasi olevansa keskellä järveä.
"Äiti, isi! Katsokaa, vene!" hän hihkui heiluttaen siipiään vanhempiensa suuntaan. Alfred ja Iiris havahtuivat kun kuulivat Alfonsin äänen ja he kauhistuivat, kun näkivät tämän olevan kaukana järvessä.
"Alfons, heti pois sieltä!" huusi Alfred pelästyneenä. Myös Tom, Mauri ja muut lapset näkivät Alfonsin tilanteen. Melody oikein itki kauhusta ja Junior huusi: "Tule takaisin!"
Ja samalla vedestä nousi suuren ja pelottavan hauen pää ja se lähestyi Alfonsia uhkaavasti.
"Voi isi!" Alfons huusi pelokkaana. Alfred vimmastui kun näki hauen lähestyvän Alfonsia. Hän nappasi vahvan oksan ja lähti urheasti uimaan kohti haukea ja Alfonsia. Hän ehti juuri ja juuri paikalle, kun hauki oli aikeessa ahmaista Alfonsin yhtenä suupalana. Alfred pisti kepin pystysuoraan hauen leukojen väliin ja sen jälkeen hauki ei enää pystynyt sulkemaan kitaansa. Mutta sitten se loiskutti pyrstöllään suuren aallon joka kaatoi tukin ja Alfons putosi veteen. Alfred sukelsi nopeasti veden alle, nappasi pojan selkänsä päälle ja ui turvallisesti rantaan.
Iiris otti pojan syliinsä ja kietoi lämpimän liinan tämän ympäri. Alfons tärisi kylmästä ja pelästyksestä. Hän oli tehnyt tyhmän tempun ja häntä hävetti suuresti.
Mutta eivät Alfred ja Iiris voineet kummemmin nuhdella häntä. Heistä oli tärkeitä, että kaikki kuusi ovat taas koossa ja turvassa.

Kotiin päästyään Iiris keitti kuumaa kaakaota ja koko perhe rauhoittui kaiken tämän jännityksen jälkeen. Sitten Alfred ja Iiris peittelivät lapset vuoteisiinsa, antoivat hyvänyönsuukon ja Iiris lauloi kauniin tuutulaulun. Kun lapset nukahtivat, Alfred ja Iiris istuutuivat sohvalle ja huokaisivat huojentuneina.
"Vanhempina olo ei ole kovin helppoa." Alfred totesi, mutta lisäsi samalla: "Mutta silti se on parasta mitä tiedän."
"Niin on" Iiris sanoi hymyillen "Ja kaikesta parasta on tietää, että lapset ovat kunnossa ja turvassa."
Alfred nyökkäsi. Hän oli täysin samaa mieltä ja enempää hän ei voinutkaan olla.