Heippa taas. On jälleen aika kirjoitella uusi joulukalenterin luukku. Nyt on enää kymmenen yötä jouluun. Kuinka tämä aika menee niin nopeasti? Tuntuu nykyään, että joulun odotus menee kuin siivillään, kun taas lapsena aika tuntui matelevan aina vaan hitaammin.
Tänään voisin kertoa teille oman näkökulmani joulun odotuksesta lapsena. Miltä se minusta tuntui ja millaisia odotuksia oli silloin jouluaatoksi.
Joulun aika oli muksuna jännittävää, mutta samalla turhauttavaa. Kovasti odottelin aattoa ja lahjoja, mutta sitä ennen piti tehdä kaiken maailman valmisteluita ja joskus tuntui siltä, että minä ja veljeni oltiin vain äiskän tiellä. Ja sekin, kun joululahjoja ostettiin, niin silloin ei saanut mennä komeroon tai tulla edes eteiseen vastaan, ettei yllätys olisi mennyt pilalle. Joskus se otti minua tunteisiin, mutta toisaalta odotus aina palkittiin.
Ihmettelen tosin vieläkin, että miksi joulun alla pitää ihmisten olla stressaantuneita ja jopa kiukkuisia? Siinähän ei ole mitään järkeä, koska joulu tulee joka tapauksessa.
Mutta nyt ei puhuta joulustressistä liikaa, koska se on sitten toisen luukun aihe myöhemmin.
Elikkäs, joulun alla oli suuria odotuksia ja pitkä lista eri toiveita. Kun meille tuli lapsena lelulehti, niin siitä merkattiin ylös kaikki mitä halusi lahjaksi ja sitä lelulehteä tuli luettua liiankin usein kannesta kanteen, jopa tyttöjen lelut tuli katsottua läpi, vaikken niistä niinkään välittänyt. Aattona oli sitten hauskaa ihailla pakettien määrää ja jännittää mitä jokainen tulisi saamaan. Silloin sai uusia leluja, karkkia, videokasetteja, myöhemmin DVD:itä ja ehkä uusia pelejäkin, koska siihen aikaan meillä oli pleikkari kakkonen ja myöhemmin Nintendo Wii. Ja ajatella, kun oli lapsena KAKSI päivää vuodessa, jolloin sai jotain erikoista, joulu ja synttärit, niin jos silloin sai jonkin huonon pelin, niin sitä huonoo peliä pelattiin kuukausia hampaat irvessä. Mutta onneksi niin ei tosin käynyt juuri koskaan.
Nykyään, kun vietän joulua, niin minulle joulu on enimmäkseen perheen keskeistä aikaa ja hyvää ruokaa ja lahjat on vaan bonusta. Mutta kaikista perinteistäni en ole päässyt yli, mutta niistä puhun vähän myöhemmin.
Joskus vaan sitä kaipailee lapsuuteen, jolloin ei tarvinnut muuta kuin odottaa jouluaattoa, Joulupukkia ja joululahjoja. Onneksi perheessä on nykyään lapsia, joille voi luona oman nostalgisen joulun.
Siinä taisi olla luukku tältä erää. Huomenna taas palaillaan uuden luukun parissa. Hyvää sunnuntain jatkoa ja voimia vielä seuraavalle työviikolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti